Radan ensimmäiset askeleet oli ärsyttävää haahuilua, mutta viimeistään toisella kyltillä sain Riinan hereille. Lopussa ei sitten ongelmaa keskittymisen kannalta ollutkaan. Ainut kyltti, jota suoritettaessa Riina hieman purrasi (pelkäsin että se ääntelee liikaa, turha pelko) oli koira eteen ja sitten ne peruutukset. Virhepisteitä saatiin 360 asteen käännös vasempaan (kontrolli, Riina blokkasi miun liikkumista), pujottelu (taas se kontrolli, taas blokkasi) ja koira eteen, jotain kautta sivulle (Hitaasti suoritettu liike: lähti tulemaan eteen, mutta päättikin yrittää takaisin sivulle. Sain korjattua heti, mutta aikaa tietty meni.). Näin ollen 97 p, RTK1 ja 3. sija. Palkinnot oli kyllä mainiot, ei mitään rupuisia pystejä niin kuin tokokokeissa, vaan lahjakorttia ja ruokaa.
Seuraavalle viikonlopulle saatiin sitten peruutuspaikkaa rallyyn Lahteen. Ihan mukava oli tuo avoin luokka korkata jossain muualla kuin siellä sm-kisoissa, se jännitys oli tarpeeksi kamalaa ilman ylimääräisiä muuttuvia tekijöitä. Pienten järjestelyjen jälkeen mahduttiin Sonjan ja Tiinan kanssa samaan autoonkin. Lahtelaisillakin oli kiva halli, ai että oon kateellinen! Rata alkoi taas vähän haahuillen, joten päätin ekalla kyltillä käskeä Riinan istumaan (normaalisti ei käskyä, koska ainahan seuraamisesta istuudutaan). Se ei sitten ollutkaan niin hyvä idea, koska Riina läväytti itsensä maahan. Uusimisella no problems. Seisomisen kanssa oli ongelmia: Riina koski kylttiin ja nousi seisomaan/seisoskeli kovin epävarmana. Pujottelusta kontrollin puutetta, eli normikamaa. Ja sitten se houkutus. Ei hyvänen aika. Kyllähän ei-lähes-koskaan namilla palkkautuvan koiran voi hyvin olettaa jäävän denta sticksin lumoihin, eikö vaan? Huoh. Pienellä maanittelulla päästiin jatkamaan matkaa. Hyppy sujui tosi hyvin, ei rynninyt ylimääräisiä. Noista virheistä kertyi pistevähennyksiä yhteensä 11 p, eli tuloksena 89 p ja 5. sija. Oltiin tyytyväisiä, luulin että houkutuksesta olisi lähtenyt enemmänkin pisteitä.
Päivän päätteeksi käytiin vielä huvittelemassa Halloween-rata, ihan hauska :D Ekalla kierroksella Riina keskittyi huonosti (oli varmaan väsynytkin), mutta sitten kun tein lyhyempiä pätkiä ja palkkailin niin sujui hyvin. Paluumatkalla Arwo ja Ruusa sai tuloksista hampparit, mutta Riina pitäytyi terveellisellä linjalla. Lupasin sille kuitenkin pallon sm-kisoista, jos menee hyvin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti