sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Hakukoe 8.6. Lappeenranta

Eilen töitten jälkeen virkeänä oman yhdistyksen loppuhakukokeen päiväosuuteen. Riina on ollut parina viime päivänä vähän outo/väsynyt/jotain, mutta en minä sitä epäillyt etteikö se niitä ukkoja etsisi. Myö oltiin vuorossa toisena hakukoirakkona peruskoekoirakon jälkeen.

Sosiaalisuusosuus meni ok, hieman sivulla oleminen oli haahuilua, ihanat lannan tuoksut kun houkuttelivat vieressä... Koirat oli jo hengailleet siinä yhdessä ennen kuin testaaja tuli metsästä, joten kellään ei ollut mitään probleemia toistensa kanssa. Ihan kiva sen viime kokeen räjähdysalttiin sakemannitilanteen jälkeen...

Jo hallittavuusosuudessa Riinan kimpussa oli satamiljoonaa hyttystä, ei ollenkaan kiva. Seuraamisen tai mitä mukanakulkemista nyt ikinä onkaan alku oli kauhea, Riina nuuski maata. Sitten kun heräsi (suht. pian kuitenkin), niin seuruu oli kuin parastakin tokoseuraamista. Kehuin siitä sitten kyllä aika paljon. Mutta että mahtaisiko löytyä mitään välimuotoa? Ai ei. Paikallaolo ok, en kauheasti varmistellut käskyä. Meni maahan jossain vaiheessa, mikä ei tokon kannalta kiva asia, mutta metsässä ei tietty mitään väliä. Alueen laitaan sitten hihnassa kiskoen ;)

Etsintä olikin sitten sellainen suuren luokan tapahtuma että oksat pois. Mie hahmotin jo alun perin alueen väärin, enkä missään vaiheessa ollut pienimmässäkään määrin kartalla. Kyllä hävetti. Epätoivo meinasi myös iskeä, kun kysyin perässä suunnistavalta Sonjalta että missä ollaan ja vastaus oli joka kerta jotain aivan muuta kuin mitä olin odottanut... Lopputulos oli se, että mie etenin taktiikalla: "hei tuolla näkyy joku merkki, se on varmaan ihan hyvä suunta!" Ei jeesus.

Tämän alustuksen perusteellahan voisi päätellä, ettei koe mennyt kovin hehkeästi. Vaan toisin kävi, Riina ja yksin Riina hoiti homman kotiin. Oli melkein absurdia, että meillä meni loppukoe-etsintään aikaa ehkä 10 min. Osasin hortoilla järkevästi ja Riina työskenteli erinomaisen itsenäisesti ja irtoavasti. Aina kun kysyin Sonjalta missä ollaan niin koira alkoi ilmaista. Miun tehtäväksi jäi löytää se ilmaiseva koira. Viimeisellä ukolla Riina kyllä ilmeisesti päätti, että p**keleen akka ei hoida omaa osuuttaan, joten voin ihan hyvin tässä kesken ilmaisun syödä hetken keppiä. Haukku siis viimeisellä pätki aika pahastikin ja silloin kun saavuin ukolle Riina ei haukkunut. Sanoin sitten että missä ja kun jatkoi haukkua sain palkattua. Tähän pitää tehdä täsmätreeni, ei todellakaan tyypillistä Riinaa. Mutta noissa olosuhteissa enemmän kuin anteeksiannettavaa. Ei ollut tökkinyt edes makaavaa (vai oliko niitä makaavia kaksi?) maalimiestä, se on hienoa.

Siitä se riemu sitten viimeistään repesi kun testaaja pyysi näyttämään kartalta missä oltiin koiran kanssa käyty. Voin sanoa että lauantain lottoarvonta suoritettiin tällä viikolla hieman etuajassa. Huomautuksia sain omasta toiminnastani useammankin, mutta kukaan ei voinut haukkua miuta enemmän kuin mie itse. Kiva oli sitten lopuksi kuulla että etsintäsuunnitelma oli erinomainen ;D Toteutus taasen... Kuulemma kehityskelpoinen pari, allekirjoitan, mutta ehkä näin aluksi vain koiran osalta.

Missä sitten meni pieleen? Väitän edelleen, että jos olisin ollut pelkästään suunnistamassa tai pelkästään ohjaamassa koiraa, ongelmaa ei olisi ollut. Niiden yhdistäminen oli se ylitsepääsemätön este. Oli muka niin kiire, että ajattelin antaa kompassin vaikuttaa taskussa ja enhän mie oikeastaan sitä karttaakaan joutanut siinä tsiigailemaan saati laittamaan edes oikein päin. Testaajalla oli miun mielestä hyvä linjaus: jos miulla ei seuraavassa hänen kokeessaan ole kompassia esillä, en pääse metsään. Sopii, kättä päälle. Siitä olen kuitenkin aivan varma, että vaikka olisinkin saanut kartan oikein päin, en olisi tajunnut karttamerkkien (korkeuskäyrän, merkatut kalliot yms.) osalta lukea karttaa, saati sitten hyödyntää sitä maastoa. Kehitettäviä asioita riittää. Miun pitäisi myös enemmän hyödyntää Riinan irtoavuutta ja nopeutta, mutta aina ennen koetta olen vakuuttunut, ettei aika riitä. Se on tokossa kivaa, ettei tarvitse tapella kelloa vastaan.

Loppuun testaajalta pieni huomautus koiran ohjattavuudesta, mutta hänkin kyllä totesi ettei nuoren koiran intoa pidä tappaa. Samaa mieltä. Hallittavuusosuudesta sen verran, että jotkut ei kuulemma antaisi kehua koiraa noin paljon, eikä jotkut tykkäisi noin tiiviistä seuraamisesta. 

Viimeisenä vain toteamus että kiitos Riina tuhannesti <3 Se on yhtä koetta vaille hälyvalmis koira ja täysin ansaitusti. Paremmasta ohjaajasta täytyy ehkä laittaa kysely jonnekin ostetaan ja myydään-palstalle. Mutta onneksi pimeäosuuteen pääsee vasta syksyllä, ehdin siihen mennessä unohtaa tämän ikimuistoisen kokemuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti