sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kaunis kesäpäivä

Tokokokeen jälkeisenä maanantaina tehtiin perinteinen kesäretki Haukkulaaksoon Leenan, Ellan ja Suvin kanssa. Toivottavasti ei jää tuohon yhteen kertaan, mukavaa oli!

Päivä aloitettiin pienellä lenkillä, josta sitten jatkettiin esineruutumetsään. Riina teki sellaisen suht koht koemaisen harjoituksen, halusin nähdä onko treeni tuottanut tulosta. Eihän se sellaisia yhtä suoria pistoja sinne tehnyt kuin apujen kanssa, mutta keskimäärin suorempia kyllä. Kaksi esinettä oli ruudussa ja vaihtamista ei ainakaan esiintynyt. Esineet nousivat ja palautuivat varman oloisesti. Oikein hyvä, nyt taas pari seuraavaa treeniä suoruutta vahvistaen. Sabikin taisi käydä pari esinettä hommailemassa, jätti ainakin jälkensä papiljottiin, josta tuli lievästi sanottuna epämuodostunut ;)

Koirat ui vähän joka välissä ja muutenkin päivä sisälsi treenin lisäksi reilusti yleistä hengailua. Sellainenkin tekee varmasti välillä ihan hyvää. Sitten kun taas jonkun hetken päästä aktivoiduttiin niin Riina pääsi ilmaisutreeneihin. Yritettiin hakea sitä, ettei seilaisi ees taas haukkuessaan, ja mielestäni siinä onnistuttiinkin. Leena toimi maalimiehenä ja koitti löytää sellaisia piiloja (tai saattoi se olla ihan näkyvilläkin), joissa seilaaminen ei olisi oikeastaan edes mahdollista. Heti näki että jos oli vaan tasamaalla ei hommasta tullut yhtään mitään, mutta toisaalta ei vaatinut suurtakaan estettä, niin pysyi jo paremmin hollilla. Näitä voisi muutaman tehdä jatkossa erillisenä ilmaisutreeninä ja sitten etsinnöissä katsoa kaikki piilot vähän tätä asiaa silmälläpitäen.

Jotain tokontapaista tehtiin sitten loppuhuipennukseksi. Riina oli oikein hyvin paikkamakuussa Taran, Retan ja Elvin tehdessä, palkkailin välillä. Sitten oli tarkoitus tehdä yläkentällä pk-esteitä, mutta tästä tulikin murheellisempi tarina. Riina meni A:n ensin ihan ok, itse menin vähän siinä mukana. Hyppyesteessäkään ei ongelmaa, kunnes toisella yrityksellä Riina juoksi suoraan päin sitä rintakehä edellä. Ella havainnoi että Riina lähti hyppäämään takajaloilla, mutta etujalat eivät ehtineet mukaan. Sen jälkeen Riina meni kerran vielä A:n, mutta sen jälkeen ei suostunut menemään enää sitäkään eikä hyppäämään edes matalan hyppyesteen yli. Siinä vaiheessa laitoin pelin poikki ja Riina sai tehdä loppuun pari kivaa tasamaanoutoa. Illan agilityynkin jätin menemättä, peruin torstain agikisat ja varasin perjantaille hierojan.

Ei varmaan kipeytynyt mitenkään ihmeellisesti törmäyksestä, sen jälkeen kuitenkin ihan normaalisti hyppi laiturilta uimaan yms., mutten silti halunnut sitä enää pakottaa hyppäämään. Henkiset vammat olivat varmasti suuremmat ja jo tässä vaiheessa kävi mielessä että pitäsikö jättää se hakukoe väliin. En uskonut että kahdessa viikossa saisin korjattua tätä ongelmaa niin varmasti, että se toimisi koetilanteessa.

Hieroja miun oli ollut tarkoitus varata jo muutenkin, nopeutuipahan nyt vaan toiminta hieman. Tokojumia Riinalla on jo hetken näyttänyt olevan. En tiedä oliko alunperinkin virhe hypyttää Riinaa, kun olin viime aikoina tosiaan katsonut, että se on hieman jäykän oloinen. Mutta turhahan näitä on jossitella, sillä en tietenkään olisi sitä hypyttänyt, jos sillä jotain selkeitä oireita olisi ollut.

Tämä nyt oli tälläinen ikävä sattuma, mutta näitä käy eikä niille mitään voi. Päivän saldo jäi kaikesta huolimatta plussan puolelle, järkkäillään tälläinen päivä taas joku kerta uudestaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti