keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Hakukoe 27.4.



Lauantai meni yllättävän sujuvasti, vaikka piti tavallaan koko päivä odottaa illalla/yöllä olevaa hakukoetta. Kävin jumpassa, lenkkeilin kolmen koiran kanssa ja siinähän se menikin. Sapekon järjestämä koe siis ja myös osallistuttiin peruskokeen pimeäosuuteen. Kahdeksan jälkeen vasta mentiin metsään ja meidän maasto-osuus alkoi ehkä puoli 11. Aikaisemmin ei jännittänyt, mutta sitten kun piti siellä laavulla venailla niin vähän kävi hermostuttamaan. Ennen omaa vuoroa vähän jaloittelin Riinaa ja istuskeltiin siinä nuotion äärellä. Ihmeellistä hermostunutta vinguntaa Riina piti ennen omaa vuoroaan, kai se vähän reagoi siihen pimeyteen.

Sosiaalisuusosuus jännitti ehkä eniten, onpa loogista ;) Ei vaan ollut kauhean lupaavaa, kun ennen koko häppeninkiä yksi kokeeseen myös osallistunut sakemanni huuteli Riinalle ja kaikille tasapuolisesti autosta. Riina sitten tietysti otti siitä kierroksia ja rauhoittelin sitä kyllä koko ajan siinä kun rivissä tönötettiin. Kerran Riina sitten rähähti kun myö mentiin sen sakemannin eteen moikkaamaan tuomaria, mutta antoi sen jälkeen olla, ei jäänyt räyhäys päälle.

Unelias untamo varusteineen ja tässä kuvassa vasta lähdössä etsintähommiin.

Hallittavuusosio meni hyvin, alkuun seuraamisessa nuuski vähän maata ja haahusi, mutta 3/4 seuraamisesta oli ihan tokokelpoista. Istuminen myös oikein mallikas. Etsintäalueen laidalle siirryttiin hihnassa, siinä maa-aines lensi kun Riina tajusi ukkojen olevan piiloutuneina häneltä ;D Tein etsintäsuunnitelman, jopa ihan kelvollisen. Eikä muuten tuullut ei sitten niin mistään. Lähetin koiran eikä sitä tarvinnut kahdesti käskeä, sinne sinkosi. Lähdin kulkemaan metsätietä, huutelin Riinaa silloin tällöin, mutta koska se ei kovin mielellään tullut, arvasin että se on varmaan hajulla. Huutelin kuitenkin, koska ajattelin että jos se on ukolle menossa niin ei se sitä jätä. Kerkesin sitten edetä sitä metsätietä vähän turhankin pitkälle, sillä kun haukku alkoi kuulua niin tajusin heti että se on ihan toisella puolella aluetta. Lähdettiin sitten testaajan ja Suvin kanssa rämpimään läpi koko alueen. Ajattelin, että liian kovasta kiirehtimisestä tulee sanomista, mutta tuomari oli ennemminkin sitä mieltä, että olisin saanut liikkua liukkaamminkin :D Riina teki hurjan hienon ja pitkän ilmaisun, joten palkka maalimiehellä oli ansaittu.

Tässä vaiheessa täytyi tietysti muuttaa etsintäsuunnitelmaa, koska ei olisi mitään järkeä rämpiä takaisin läpi koko alueen. Jatkoimme takareunaa, ohjailin Riinaa sieltä alueelle. Nyt oli paremmin ohjattavissa, irtosi mutta myös kuunteli. Jossain vaiheessa muistin laittaa Riinan valjaissa kiinni olleet lamputkin päälle. Samaisissa valjaissa kiinni olleet kulkuset olivat kilisseet niin hyvin, etten aikaisemmin edes osannut kaivata valoja. Toinen ukko löytyi aika lailla alueen keskeltä. Joitakin kertoja Riina oli maassa maannutta maalihenkilöä käynyt tökkäämässä, johtui varmaan joko maalimiehen otollisesta sijoittumisesta tai ehkä edellinen pitkä ilmaisu jätti jälkeensä pientä turhautumista. Ei kuitenkaan raapinut tai mitään, eli kuitenkin asiallisella linjalla pysyttiin.

Jatkettiin kohti takakulmaa, jonka onnistuin hieman oikaisemaan. Lähetin Riinan sinne sitten parikin kertaa, koska tiesin, ettei meillä olisi enää aikaa palata sinne. Parin lähetyksen jälkeen oli kuitenkin pakko vaan luottaa ja jatkaa matkaa. Viimeinen ukko löytyi ihan parin metrin päästä miun omasta kävelylinjasta, kun lähdettiin poikittamaan aluetta. Onneksi en kävellyt ihan sen vierestä, sellaiset on kokeessa aina hankalia tilanteita. Kolme ukkoa = koe läpi, joten huipputyytyväinen saan Riinan toimintaan jälleen olla (:

Testaaja kehuin Riinan ilmaisuja ja irtoamista, nehän sen vahvat puolet ovatkin. Ei kuulemma lähtisi rajoittamaan välillä hieman liiankin hyvää irtoamista, koska se on kuitenkin niin paljon parempi vaihtoehto kuin jaloissa pyöriminen. Olin myös yllättynyt, että miun kartalla pysymistä kehuttiin (ei, en vieläkään käyttänyt kompassia)! Suunnistusharjoitteista on siis ollut jotain apua. Illan viimeinen jännitysmomentti oli se, päästäänkö huonokuntoista metsätietä enää ylös, mutta se onneksi onnistui ja päästiin kotiin nukkumaan. Kyllä väsytti, voin myöntää, ja Riinakin näytti ihan tyytyväiseltä, kun pääsi vihdoin valtaamaan sängyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti