Agilityhyppelyä ja itsenäinen (lue: itsepäinen) hakukoira

Perjantaina oli tarkoitus käydä lenkillä Suvin ja Sonjan kanssa ja jatkaa siitä agilityhallille. Niin kauan kaikki meni suunnitelmien mukaan, että saatiin lenkki tehtyä, mutta sitten toiset joutuivat lähtemään hälytykseen. Mentiin sitten pelkästään Riinan (Sabi oli kyllä mukana kannustusjoukoissa) kanssa hallille harjoittelemaan. Ihan koko tuntia ei hyödynnetty kun oli vaan yksi treenattava koira. Mitään järkeviä ratoja en vielä osaa tehdä, joten hiottiin yksittäisiä esteitä. Kai sekin tekee ihan hyvää. Tästä lähtien pitää kuitenkin alkaa ottaa itseään ainakin välillä niskasta kiinni ja tehdä sitten vaikka niitä huonoja ratoja.

Siitä hyvä oli tämä yhden koiran treenaaminen, että voitiin ottaa aina parilla esteellä juttuja ja pitää juomatauko. Kevään ensimmäiset lämpimät kelit + ei muutenkaan niin kovin hyvin kuumuutta kestävä koira = aika pitkällä roikkuva kieli. Kaikki lämpimät kelit pitää vaan nyt hyödyntää, että kehitytään tässä.

Aloitettiin kepeillä. Sen huomasin, että miun pitää vielä oikaista Riinan linja selkeästi ennen keppejä, jotta onnistuu. Hyvin se sitä ekaakin väliä noin kokemattomaksi koiraksi hakee, pitää vaan muistaa vielä auttaa. Viimeisessä välissä ei tällä kertaa ongelmaa, ei yrittänyt oikoa. Pari ekaa toistoa siinä oli ohjuri, sitten otin pois. Irtoamiset kepeillä sujui, pystyin jäämään ihan keppien alkupäähän. Toki silloin vaatii sitten sanallista vahvistusta. Keppien jälkeen välillä putkea ja ennen keppejä haettiin kunnon vauhti hypyiltä.

Kontakteilla sitä että miun ei tarvitsisi pysäyttää omaa liikettä. Tämä erinomainen, pystyin jo hölkkäämäänkin Riinan ohi. Kisoissa kuitenkin saatan vielä vähän varmistella. Pari pallon heittoa niin että Riina seisoi kontaktilla, tää oli paha. Naksuttelin myös ylösmenokontakteista, niitä ennen on pakko hidastaa Riinan liikettä, muuten käy heikosti. Rengasta muistuteltiin mieliin. Suorana ei oikeastaan ongelmaa, kerran tai kaksi saattoi mennä sivusta. Vinot lähestymiset lopetettiin siihen kun Riinan jalka meinasi jäädä kiinni esteeseen, kun hyppäsi sieltä sivusta.

Lauantaina kiirehdin suoraan töistä hallille, ihan pirteä olo oli Katja Ojansivun koulutuksessa, vaikka olin herännyt viideltä. Jo rataantutustuminen oli hilpeä tapahtuma, alkuun en meinannut edes tajuta mistä päästä rata alkaa ;D Tunnustin muutenkin suosiolla, etten ole kovin kokenut ohjaaja, ja Katjalla olikin hyviä ohjausvaihtoehtoja tarjota. Riina meidän ryhmästä kolmantena radalle. Aika radan alussa olleella takaakierrolla väännettiin jotain twistiä (?). Tuntui kyllä hyvältä kun onnistui ja jos epäonnistui niin tiesipä taas ainakin ketä syyttää. Kumarruin liikaa tai liikuin liian vähän. Pari toistoa vaati sellanen putkesta toiseen haku, jonka Riina joutui tekemään aika itsenäisesti, kun meidän välissä oli siinä vaiheessa puomi.

Yllättävän hyvin haki putken jälkeen vinoon hypylle, vaikka nenän edessäkin olisi ollut. Serpentiiniohjauksissa vähän helpotettiin kulmia, mutta sitten onnistuikin mainiosti. Keinu hyvä ja itsevarma. Lopussa oli poispäin käännös, ne tuntuu miusta aina vaikeilta. Siinä ei kuitenkaan ollut ongelmaa, useammin jouduttiin uusimaan sitä edeltävä kohta, jossa miun piti saada Riinan linja kulkemaan oikeaan suuntaan. Tälläisiin koulutuksiin varmasti osallistutaan jatkossakin, jos joku vaan järjestää. Paljon uusia juttuja ja hyviä neuvoja, kiitos bortsu-kelpieyhdistykselle!

Lauantai-iltana käytiin koirien kanssa tutustumassa Taijan vauvaan. Mitäs meidän koirat, kävivät kuonolla tökkäämässä ja sitten pallo voitti :D

Äitienpäiväsunnuntaina aamupäivästä hakua, hyvin ehti kahvitella sen jälkeen. Riinan kanssa piti tehdä sitä, että se lähtisi osoitettuun suuntaan. Jännitys tiivistyy, kuinkas sitten kävikää... No ei se nyt ihan onnetonta ollut, mutta enemmän se silti luotti omaan tietoon. Kyllä hän ne ukot etsii, ole sinä nainen hiljaa. Alussa sanoin että myö tehdään irtoamista. En olisi huonommin voinut sanojani valita, sillä irtoaminenhan ei ole ikinä ollut ongelma. Ekalla irtosi niin, että poikitti koko hakualueen ihan toiseen kulmaan kuin minne lähetin. Toisella vahvistin eteenpäin menoa "eteen"-käskyllä ja ekat 50 m menikin hyvin. Sitten lähti kaartamaan, mutta korjasi itse. Tämä oli kuitenkin päivän paras. Viimeisellä lähti taas hyvin, mutta nyt kaarsi jo aikaisemmassa vaiheessa. Huusin takaisin ja p**kat se mitään tullut, kun oli jo hajulla.

Hyviä treenejä on kahdenlaisia. On niitä, joissa kaikki onnistuu ja niitä, joista saa ideoita jatkoa ajatellen. Voitte arvata kumpaan kategoriaan tämä treeni luokiteltiin. Seuraavalla kerralla Riinan ensimmäinen lähetys on tyhjä. Sitten kun sieltä käskystä tulee, niin lähetän keskilinjan yli suoraan ukolle. Pakko on vahvistaa tuota ohjattavuutta ja sitä, että kun kutsutaan niin tullaan. Muuten käy hyvin pian niin (jos ei ole jo käynyt), että "tule"-käsky kokee järkyttävän inflaation, eikä sitä oikeastaan tarvitse ikinä totella. Ja mitä pistoihin tulee, niin en halua tottelevaisuusliikettä muistuttavia tyylipuhtaita laatikkopistoja, vaan että koira menee sinne, minne näytän.

   
Miusta nää kuvat kuvasi niin hyvin Riinaa. "Höhöö, ihan en tiedä minne olen menossa, pikkusen heittää", mutta meno on siitä huolimatta kova! Jälleen kiitokset Veeralle.