Kuinkas sitten kävikään

Toko

• Tärkeimmät ensin, lyhyesti ja ytimekkäästi: FI TVA (tähän muuten hei ehkä sisältyy joku näyttelyaspektikin, mutta se ei nyt saa omaa osiotaan).
• Yritämme kisata vähemmän kuin vuonna 2013. Ennemmin panostetaan siihen, että kokeeseen mentäessä on oikeasti realistiset mahdollisuudet saada haluttu tulos.
• Jatkamme varmuuden ja kisarutiinin metsästystä, on se jo tuloillaan.

TVA onnistui, se lämmittää mieltä vieläkin <3 Luulen että kisattiinkin vähemmän, mutta tulosvarmuus... noh, sanotaanko että se on edelleen tuloillaan :D

Agility

• Kesään mennessä nousu kolmosiin.
• Loppuvuodesta yksi sert kolmosista, ei tosiaankaan väliä onko hyppy vai agi :D
• Pidetään kynsin hampain kiinni meidän mainiosta treeniryhmästä!

Toukokuussa ahdisti kun asetettu raja kolmosiin nousemiselle meinasi paukkua, mutta ei se sitten lopulta montaa päivää kesäkuun puolta ollut kun noustiin. SERT-H saatiin! Treeniryhmä vaihtui olosuhteiden pakosta, mutta nykyinen/nykyisetkin on hyvät.

Pelastushaku, -rauniot ja jälki

• Listaan nämä nyt poikkeuksellisesti yhteen, koska niitä yhdistää laukauksensieto. Jos ei saada paukkuja kuntoon, on kisaamiset aika kortilla. Toisaalta tällä hetkellä en ole ollenkaan epätoivoinen, Riina on ollut tosi hienosti ampumistreeneissä. Jos muut siinä onnistuu, niin myökin!
• Hausta pyritään käymään taidontarkistus, ihan vaan ettei itselle sitten seuraavana vuonna tule paineita, kun se olisikin pakko saada läpi. Varmaan syksyyn ajoittuu tämä.
• Raunioilta peruskoe, loppukoe ja PERA-A. Kaikki riippuu laukauksista. 
• PEHA-A. Kts. edellinen kommentti laukauksista.
• Jälki on vähän niin kuin meidän viimeinen oljenkorsi. Eli jos laukaukset ei ala ottaa sujuakseen, suuntaamme jälkikokeisiin. Siinä tapauksessa voisi yrittää sekä peruskoetta että loppupäivää, muussa tapauksessa pelkkää perusta. Ehkä. Tämän lajin kohdalla miun motivaatio ei ole kovin korkealentoisissa tunnelmissa. Tehdään harvakseltaan, niin ehkä mielekkyys säilyy.

Yhdessäkään pelastuskokeessa ei käyty, eikä se oikein haittaakaan. Vähän ihmeellisistä arvostelulinjauksista peko-kokeissa olen viime aikoina kuullut vähän liikaa, eikä tällä hetkellä oikein muutenkaan motivoi. Pk-kokeita en näköjään ollut listannutkaan, mutta oli kiva että ne onnistui.

Rallytoko

• Kuulostaa varmaan tosi piristävältä, kun sanon ettei oikein ole motivaatiota tähänkään :D Käydään se yksi avo-tulos ennen lajin virallistumista, niin onpahan sitten oikeus voittajaluokkaan, kun innostus taas saapuu keskuuteemme ;) 

Alkuvuodesta olin jopa vähän innostunut! Käytiin se viimeinen avo-tulos, oltiin tuomarin suosikkeja. Koko loppuvuoden sain koepaikkoja ja sit ei ikinä päästy, aina oli jotain muuta. Sit en enää edes yrittänyt järjestää tälle aikaa, kun sitä ei ollut niin ei sitten. Muutamia kertoja treenattiin, kyllä se ne voi-liikkeet osaa ihan riittävän hyvin.

Flyball

• Tähän taas olisi motivaatiota, harmi ettei juurikaan kisoja. Mutta sentään todennäköisesti yhdet enemmän kuin tänä vuonna, nimittäin Messarin lisäksi Maailman voittaja -näyttelyssä. 
• Voisin yrittää olla se aktiivinen ihminen, joka kokoaa porukkaa treenaamaan. Olisi oikeasti mielenkiintoista työstää joukkueen suoritusta ja katsoa, kuinka hyvään pystytään!

Ei juuri treenattu, ei kisoja maailmanvoittajassa, Messarissa käytiin ja olen ikuisesti katkera ettei voitettu pukukisaa :D

Vaikka ennuste osittain vastasi hyvinkin todellisuutta, jotenkin tilanteet tuntuvat elävän noiden elukoiden kanssa niin rajusti ja suunnitelmia pitää päivittää ja uudistaa niin usein, etten taida niitä enää jaksaa ylös kirjoittaa. Riittää siis että ajantasalla oleva suunnitelma löytyy päästäni. Sen voin kyllä kertoa, että miun tämän vuoden isoin tavoite ei liity millään tapaa koiriin, ja jos se toteutuu niin oikein millään muulla ei ole väliä. Jos nyt koirista kuitenkin ihan vähän jotain, niin terveyttä kaikille karvaisille ja enemmän laatua kuin määrää, ihan kaikessa.

The tiivistelmä

Kuka käski olla laiska. Tästä lähtee.

Joo Riinahan tokovalioitui tossa syyskuun alussa. Se oli hienoa se. Heittäydyin hurjaksi ja ostin ihan kakunkin. Kiitos kaikille ketkä raahauduitte sitä kakkua syömään :D

Ennenjulkaisematonta kuvamateriaalia.

Kakku oli hyvää. Ja kallista.

Valioitumiskoe oli Imatralla, ja niin kuin näissä koirajutuissa yleensä käy niin silloin onnistuu kun ei sitä kauheasti odota. Oltiin oltu edellinen viikonloppu MM-tiimin leirillä Kaarinassa, ja ajattelin että mitenhän se koira jaksaa. Hyvin se jaksoi. Olin myös vähän ahdistunut meidän liikkeiden väleistä, ne kun onkin niin oleellisia noin niin kun pisteytyksen kannalta... Joo eivät ole mutta vaikuttavat vireeseen, joka taas vaikuttaa ihan kaikkeen. Mutta hyvin sujuivat nekin kun kerrankin hölläsin pipoa (sitä on ollut uhkaavasti liikkeellä viime aikoina) ja annoin Riinan olla vapaammin. En muista kokeesta mitään kauhean yksityiskohtaisesti, kaukot oli viimeinen liike, niissä taisi tulla yksi väärä asento jossain välissä, kun meinasi vähän ohjaajaa jännittää. Kai niissä muissakin liikkeissä jotain pientä oli, ainahan on. Ruutu meni loistavasti, sen kanssa syksyllä väännettiin. Saatiin meidän tähän asti parhaat pisteet evlstä, 290,5 ja voitettiin. Noi tuntui tietysti sen valioitumisen lisäksi erityisen hyvältä. Pauli Härkönen oli tuomari.

Taisi olla Natusen Eijan ottama kuva, kiitos tästä!

Vaikka tokovalioituminen oli hieno juttu, ehkä sitäkin parempaa oli meidän syksyn soluttautuminen pk-puolelle. Itsehän en ole kaikissa tilanteissa mikään maailman kärsivällisin ihminen, joten elokuussa sitten yksien agitreenien päätteeksi päätin ilmoittaa Riinan Imatralle pk-hakukokeeseen. Ampumista emme olleet siihen mennessä treenanneet läheskään niin paljon kuin olin alkuvuodesta ajatellut, mutta ne kerrat kun oli tehty olivat menneet hyvin. Yleensä kun päätän hetken mielijohteesta tehdä jotain, niin pieleen menee varmasti. Yleensä en tykkää lähteä vaan kokeilemaan, kun ei ole siitä kauhean hyviä kokemuksia. Vaan aika kultaa muistot ja niin myö lähdettiin kokeeseen. Ajattelin, että jos vaan tottis onnistuu, niin kyllä se ne ukotkin löytää. Ei ehkä just niin pk-tyylisesti, mutta varmasti löytää (tätäkin kyllä jo jossain vaiheessa ennen koetta rupesin epäilemään, mutta onneksi paniikkipuhelu Suville auttoi jälleen kerran ja lupasin erota hälytysryhmästä jos miun koira ei löydä 2/3 ukkoa sadan metrin pituiselta etsintäalueelta). Itse kokeessa jännitti järkyttävän paljon. Paikkamakuussa meinasi silmät sumentua ja sitä rataa. Tokoa ja agilitya en nykyään jännitä enää juuri yhtään, ihan sopivasti vaan, mutta tämä olikin taas asia erikseen. Yllätyksekseni (kyllä, oli tiettyjä ennakkoluuloja) porukka kokeessa oli tosi mukavaa ja uskalsin jutella ihan vieraillekin ihmisille. Oikeastaan miun kapean kokemuspohjan perusteella pk-ihmisillä tuntuu olevan eniten sellaista vanhan ajan yhteishenkeä jäljellä: kysytään muilta miten meni, onnitellaan jos meni hyvin yms. Enemmän jossain agilitykisoissa ihmiset ovat jakautuneet vähän sen mukaan että oletko nyt vakavasti otettava harrastaja vai et.

Mutta sitten itse kokeeseen. Tottis ei todellakaan ollut kaunista ja oli aika kiltti tuomari, mutta riittävät 75 p saatiin räpisteltyä kasaan. Muistaakseni kiersi metrisen takasintullessa ja olisiko sitten A-estettä suoritettaessa hypännyt takaisin metrisen kautta...? Luoksetulossa tuli ehkä suoraan sivulle. Seuraaminen parani loppua kohden, ampumisissa ei ongelmaa. Paljon pelätty paikkamakuukin sujui, meni muistaakseni kyllä vasta toisella käskyllä maahan mutta tuomari ei kai huomannut. Sitten tietysti kaikissa liikkeissä "saisi olla aktiivisempi, energisempi" jne. jne. Noita kommentteja taidettiin/taidetaan yleensä kyllä viljellä vähän itse kullekin ;)

Maasto oikeastaan ahdisti vielä enemmän tottiksen jälkeen, kun tuli vaan sellanen olo että tässä meidän ei pitäisi mokata mutta entäs jos mokataankin. Ei mokattu, vaan saatiin täydet 170 pistettä! Joo, oli ykkösluokka, mutta silti kiva, koska olin ajatellut ettei meidän työskentely oikein kelpaa niille maagisille suurille ja mahtaville pk-ihmisille. Mutta meidän "eleetöntä ja sujuvaa" (jotenkin noin sitä kommentoitiin) työskentelyä arvostettiin ja miun ohjaamista kehuttiin. Ihan meinasin ylpistyä. Onneksi kuitenkin loppuun tuli lisäys siitä että taisi vähän jännittää. Ai taisi? Ai vähän? Tosi edustavasti hermorauniona olen siellä ollut.

Jo pelkkä HK1 olisi ylittänyt odotukset vaikka miten päin, mutta ajattelin että taotaan nyt kun rauta on kuuma ja tokoilu on tauolla. Käytiin sitten syksyllä vielä kaksi muutakin koetta. Nekin sujui yli odotuksien, toisesta kokeesta HK2 ykköstuloksella ja luokkavoitolla, toisesta HK3 kakkostuloksella. Tottis kehittyi varmaan eniten, maastotyöskentelyn taso sitten jos jotain niin laski :D Vaan eipä sillä, kakkosluokan kokeessa hlöetsinnästä meiltä otettiin 1 piste ja olikohan niin että esine-etsinnästä kaksi? Siitä olisi voinut kyllä ottaa enemmänkin, koira ei ollut oikein kartalla, pikkuhiljaa kuitenkin onneksi heräsi ja löysi tarvittavat 2 esinettä. Ikinä ei ole sekoittanut hlö- ja esine-etsintää, ja taas sekoitti ;) Kakkosluokan kokeessa saatiin 85 p tottiksesta, se tuntuikin hyvältä. Kolmosluokassa maastopisteet taisivat olla 164 ja 21, esineruudusta kukaan ei löytänyt kolmea esinettä. Hlöetsinnässä näkyi vähän ettei oltu tehty niin pitkiä ratoja ööö, ikinä, mutta hienosti Riina taisteli loppuun ja ihan hyvät pisteet saatiin. Ja ihan myönnän että kolmosluokan kokeessa nollautunut metrisen esteen yli nouto harmittaa, siihen meni ykköstulos. Minkä sitä ihminen itselleen voi, nälkä kasvaa syödessä. Olisihan se nyt ollut kiva, että tänä vuonna olisi ollut mahdollisuus valioitua, mutta ei sitten. Siellä tosiaan oli esteen alla sellainen hiekka-alue (kenttä muuten nurmikkoa). Ikinä ei oltu sellaista treenattu, Riina hämmentyi tosi paljon alustanvaihdoksesta eikä uskaltanut hypätä. Ei missään nimessä koiran vika ja parempi että jätti hyppäämättä kuin että olisi hypännyt vaikka päin. Kävin kokeen loputtua vielä kokeilemassa ja ei meinannut hypätä sittenkään, ei siis johtunut kisatilanteesta tms. Lopulta auttaen ja kannustaen onnistui.

Vakavasti otettava suuri palveluskoira.

Tiiviin hakukisarutistuksen jälkeen hyljättiin jälleen julmasti koko laji. Kahdessa kuukaudessa käytiin siis nuo kolme koetta ja toki väliajat treenattiinkin ahkerasti. Sen jälkeen ei olla jalallakaan astuttu hakumetsään, palataan asiaan ensi keväänä. Jos koira edes enää silloin muistaa koko lajin olemassaoloa.

Metsäkauden päättymisestä alkoikin sitten agilityinnostus, ja tokokin tuntui tauon jälkeen paremmalta kuin pitkään aikaan. Harmi vaan että kokeessa ei tuntunut. Käytiin siis Sbcakn mestiksissä Pieksämäellä ja kokonaisuuksien treenaamattomuus näkyi järkyllä tavalla. Riina HAUKKUI sellaisissa liikkeissä, joissa piti tulla miuta kohti (luoksari, ruutu). Seuruukin oli aika vinkuvaa. Ruudun loppuseuraamispätkässä kielsin sitten ihan kunnolla. Toisessa setissä oli jotenkin keskittymätön ja löysä. Kolmostulos saatiin. Kyllähän se hyvin vahvasti takaraivossani asustava pessimisti tiesi, että ei sitä niin vaan voi pärjätä koko syksyä putkeen eri lajeissa, kyllä se aikanaan kostautuu. Ja niin kostautui. Näköjään vireen nostatus tottista varten olikin vähän huonompi juttu tokon kannalta kuin olin osannut edes ajatella. Siitä kokeesta lähtien on treenattu paljon kokonaisuuksia ja täydellistä hiljaisuutta. Varmaan olen sen taas virettä nostettaessa antanut vähän piipittää (miten tää kuulostaa niin tutulta ja jo kertaalleen koetulta) ja valitettavasti se vaan eskaloituu kauheen helposti. Eniten ärsyttää se, että ääntelyongelma on itseaiheutettu. Toki kai ne aina vähän on, mutta siis kun Riina ei ole luonnostaan äänekäs, vaan kaikki johtuu hieman väärin toteutetusta vireen nostamisesta. Kai sitä itse vaan edelleen roikkuu siinä ajatuksessa että Riinan vire olisi jotenkin herkkä laskemaan, vaikka nykyään asia on hyvinkin päin vastoin. Tällä hetkellä on kuitenkin toiveikas olo, meillä on hyvät neuvot ja edistystä tapahtuu jatkuvasti. Ja siis älkää nyt saako sitä kuvaa että se kiljuu raivohulluna. Ei kilju, meillä Sabi hoitaa sen. Mutta kun en halua että se päästää pienintäkään pihahdusta.

Agility on ollut mukavaa vastapainoa viime aikojen ehkä hieman nillitykseenkin taipuvaisille tokotreeneille. Olen yrittänyt nostaa meidän tulosvarmuutta ja ehkä siinä tietyssä määrin onnistunutkin. Nyt syksyllä/alkutalvesta oli muutamat sellaiset kisat putkeen että onnistuttiin tekemään nolla/kisat. Se on ollut tavoitteena. Olen miettinyt miksei ole aikaisemmin onnistuttu tekemään enemmän nollia. Riinan vahvuus on kuitenkin nimenomaan varmuus, voin aina luottaa ettei se sooloile mitään. Niinpä syyttävä sormi osoittaa jälleen hihnan toiseen päähän. Toki ei olla agia ihan hirveästi kisattu ylipäänsä, jatkossa olisi tarkoitus ehkä hieman enemmän. Myös ehkä se minkä tyyppisiä treenejä on aikaisemmin tehty on ollut hieman ristiriidassa niiden nollien saamisen kanssa. En ole yleensä viikkotreeneissä itse jaksanut keskittyä niin paljon, että olisi yritetty tehdä nollaratoja. Säälittävää. Miten niitä sitten voisi kisoissakaan kauheasti tehdä. Tässä on jo tsempattukin, jatketaan samaa rataa. Siinä haluaisin vielä parantaa, että kävisin välillä tekemässä itsenäisiäkin agitreenejä. Voisi treenata just sitä mitä tarvitsee. Osittain tämän takia (ja rahapulan, ja ajanpuutteen) jätin meidän toisen ryhmäpaikan nyt kolmeksi kuukaudeksi tauolle. Ei vaan millään ole aikaa käydä kaksissa viikkotreeneissä ja sitten vielä yrittää treenata itsenäisesti. Kun on se tokokin. Ja pääsykoeet. Viimeinen vuodelle asetettu agilitytavoite täyttyi lokakuussa, kun saatiin kotikisoista SERT-H. Sm-nollienkin keruu tuli ajankohtaiseksi hieman yllättäen. En ollut niitä kauheasti ajatellut mutta nyt kun puuttuu enää tupla niin toki yritämme sen keväällä raapia kasaan.

Ennen joulua käytiin vielä Oilin yksärillä Lahdessa, sieltä saatiin hyvät neuvot juurikin tuon tokoääntelyn korjaamiseen. Edellisen kerran oltiin käyty Oilin koulutuksessa elokuun lopussa, ja silloin saatiin meidän ruutu ja liikkeestä istuminen korjattua. Jotenkin se koulutustyyli vaan sopii miulle ja Riinalle, tuntuu tuottavan tulosta. Tiedän siis mihin suunnata taas seuraavankin ongelman kanssa. Pidän siitä mustavalkoisuudesta, jolla asiat koiralle kerrotaan. Riina aina rentoutuu, kun osaan sille asiat riittävän selkeästi ilmaista. Tässä on kyllä vielä itsellä opeteltavaa, liian herkästi menee edelleen hermot ja sehän ei tunnetusti auta mitään. Mutta silloin kun itse onnistun ilmaisemaan itseni järkevästi, niin tulokset näkyvät koirassa välittömästi ja se on todella palkitsevaa ainaisen vääntämisen sijaan.

Olen puhunut, kiitos ja anteeksi.

Paitsi etten sittenkään ole puhunut, vaan pientä lisäystä pukkaa.

Käytiin siis myös tottakai Messarin flyball-kilpailussa, vaikka aika lähellä oli että meinasi jäädä menemättä. Ihan mukava oli kuitenkin mennä, vaikka pukukilpailun lopputulosta en enää edes halua spekuloida ;) Meidän koirat teki hyvin, alkukankeuden jälkeen jopa varmasti, mutta hidastuivat kovasti maton takia eikä palautukset ja vaihdot muutenkaan olleet riittävän hiottuja. Päästiin alkukarsinnoista jatkoon, mutta siihen se sitten jäikin. Tätä lajia olisi oikeasti kiva joskus hifistellä, hioa vaihtoja ja nopeutta, mutta - jälleen kerran - aika on rajallista (ja ihminen liian suuntautunut lajeihin joissa voi kisata kunnolla). Sitä ei tarvitse kahta kertaa miettiä mitä koirat tykkäävät, ne nimittäin todella tykkäävät.

Tämä kuva pöllitty Leenan facebookista.

Ja agilityosiosta meinasi kokonaan unohtua meidän huima arvokisamenestys :D Käytiin siis piirinmestaruuksissa pyörähtämässä. Yksilöradoilla ei kurjuutta kummempaa, taisin jopa ekalta radalta kävellä itse pois kun Riina oli pudottanut kaksi rimaa (vähän tyhmää joo). Toinen rata taisi mennä paremmin, päätin että kai tää harrastaminen saa joskus hauskaakin olla ikuisen nipotuksen sijaan. Joukkueradalla tehtiin nolla! Mukavaa oli myös että kaksi muutakin meidän joukkueesta saivat tulokset (0 ja 5), näillä joukkue-pm hopeaa!

Tämän pöllin ihan vaan omasta fbsta.

Erittäin hyvä

Elokuussa suoritettiin pois alta myös meidän pakollinen näyttelykäynti. Olin lykännyt tätä jo aika pitkään, ihan vaan sillä verukkeella että eihän sillä mitään tee ennen kuin on oikeasti valioituminen lähellä. No, yhtä ykköstä vajaana päätin sit et ehkä olis aika. Peräkkäisinä päivinä oli näyttelyt Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Toki superlyhyt matka oman agihallin pihalle houkutti, mutta Kouvolassa oli meille varmempi tuomari. Eihän tuo Riina mikään sysiruma ole ja ihan bordercollien näköinen kuitenkin, että sillä tavalla en ajatellutkaan näyttelytuloksen saamisessa olevan mitään erityisiä vaikeuksia, mutta yhtään ylimääräistä 30-eurosta en halunnut käyttää johonkin näyttelyilmoon. Miksi kerjätä verta nenästä ja mennä tiukkis-suomalaiselle, kun aika lähellä kuitenkin on mukava ulkomaalainenkin tarjolla :D

Tähän koetukseen panostettiin sitten niinkin paljon, että alkuviikosta ennen näyttelyä käytiin yksissä näyttelytreeneissä. Riina oli selvästi vähän hämmentynyt, mutta ihan hyväntuulinen. Mikäs siinä kun makkaraa sai puoli-ilmaiseksi. Sabikin pääsi toikkaroimaan treenien lopuksi, sillä nyt on keskimäärin aina kivaa. Paitsi silloin kun hänet julmasti hyljätään autoon ja hän huutaa kuin hyeena. 

23.8. Kouvolaan siis Petr Rehanekin arvioitavaksi. Kuten älykkäimmät teistä ovat voineet tekstin otsikosta päätellä, Riina sai EHn. Olen tyytyväinen, saatiin mitä haluttiin. Tuomari oli huippuystävällinen, toivotti kaikki tervetulleiksi ja kättelikin vielä. Hyvä maku jäi näistä näyttelyistä (vaikka kritiikkiä ko. lajia kohtaan olen viljellytkin, se nyt on vaan suurimmaksi osaksi sellaista huumoria), itekin ekaa kertaa esitin koiraa virallisissa systeemeissä. Arvostelu kuului näin:

"3 yrs. Scissor bite. Eyes brown. Ears well set and big. Chest small and narrow. Slightly arched back. Tail well set. Fore and hindquarters well angulated. In movement loose elbows and feet."

Kommentoinpa nyt oman mielipiteeni tähän, vaikkeivät bordercollien rotumääritelmä/näyttelyarvostelu ylipäänsä sydämenasioitani olekaan. Ensinnäkin, jos ne korvat jotain on niin pienet, ei ainakaan isot :D Toiseksi, miusta Riinan häntä on kiinnittynyt jotenkin ihan oudosti, mutta tietty kiva jos se(kin) harha on vaan miun silmissä. Kolmanneksi, olin kauhean huolestunut just noista surullisen kuuluisista kulmauksista, joita pelkäsin ettei Riinalla ole. Tulin siihen tulokseen, että a. tuomari näkee kulmauksia siellä missä niitä ei ole, b. mie en näe kulmauksia siellä missä niitä on, c. olen esittänyt Riinan tosi hyvin ja edustavasti kehässä (en laittaisi rahojani likoon tän vaihtoehdon puolesta) tai d. Riinalla on hyvät kulmaukset. No joo. Samapa tuo, enää niitä ei tartte kenellekään esitellä. En edes tähän hätään jaksa siitä mitään seisotuskuvaa etsiä.

Riina keskittyi olennaiseen ja kaivoi narupallon kassista esiin joka välissä.

 

Elokuu

Elokuussa päästiinkin sit viimeistään itse asiaan, kun työt loppui ;) Oli aikaa mennä ja tehdä.

Kuukausi pyörähti jälleen käyntiin hälyharjoituksen merkeissä, tällä kertaa järjestäjinä toimi toinen Lpkyn ryhmistä. Riinan kanssa oltiin taas koirakkona, ja kerrankin meillä "kävi tuuri". Löydettiin peräti kaksi maalimiestä ja vieläpä kohtuu nopeasti. Oltaisiin löydetty vielä nopeammin, jos miulla olisi ollut pokkaa luottaa koiraan. Johtopaikka oli sellasella laavulla, ja aloitettiin sit lähietsinnällä kiertämällä laavu ja katsomalla, ottaako koira hajua. Riina reagoi ja jonkin matkaa hajun perässä irtosikin, mutta siinä hetkessä en ollut asiastani niin varma että olisin pyytänyt koko meidän etsintäpartiota seuraamaan. Maalimiehet löydettyämme selvisi, että juuri siitähän he olivat kävelleet. Jatkoimme siis kuitenkin etsintä alkuperäisen suunnitelmamme mukaan. Keli oli tyyni, kuuma ja kuiva ja Riina ei hajuttomissa kohdissa kauheasti irronnut tai liikuskellut. TAAS hiipi mieleen epäilys, että onkohan se nyt ihan kartalla että mitä ollaan tekemässä. Ihan turhaan, hyvä niin. Pitäisi muistaa, että tuollaisissa etsinnöissä sen koiran ei kuulukaan koko ajan olla ryntäämässä johonkin suuntaan, päin vastoin tuollainen toiminta on paljon järkevämpää. Kyllä se lähtee kun hajun saa, niin tälläkin kertaa. Ensimmäisen maalimiehen ehdin itse asiassa nähdä ensin itse, mutta hyvin Riinakin sen sitten omatoimisesti paikallisti ja ilmaisi. Toisen maalimiehen jälki lähti ensimmäiseltä maalimieheltä. Riina meni sitä sillä tavalla puoliksi maa- ja puoliksi ilmavainulla. Toisen maalimiehen ilmaisu meni vähän hassusti. Riina haukahti kerran (ihan selvää ilmaisuhaukkua, ei mitään ylimääräistä pöhinää) ja tuli sitten miun luokse kun kutsuin. Lähetin uudestaan ja lähdin seuraamaan koiraa, siellähän se maalimies mustikoita keräili. Sitten vielä ihan kunnolla hetsasin, että sain Riinan vähän haukkumaan. Noita liikkuvia/puhuvia/kaikin tavoin outoja maalimiehiä pitäisi treenata säännöllisesti, mitenkään en pistä tätä ilmaisun puuttumista koiran piikkiin. Onhan niitä harjoiteltu... joskus. Mutta toisaalt taas on myös todiste siitä, että ei ne oikeissa etsinnöissä jonkun ilmaisussa olevan häikän takia löytymättä jää. Usein kun perustellaan esim. haukkuilmaisun huonoutta sillä, että tuulisessa maastossa se ei välttämättä kuulu. En osaa kuvitella sellaista tilannetta, että en kuulisi koiran haukkua ja tämän takia kadonnut jäisi löytämättä. Jos saisin koiran tulemaan ihmiseltä pois kesken ilmaisun, niin kyllä se minut jokatapauksessa jollain keinolla etsittävän luo johdattaisi.

Kolmosluokan agikisat korkattiin elokuun alkupuolella Kotkassa. Eihän ne kontaktit valmiit olleet, eivät ole vieläkään, mutta tietyssä määrin uskon että jos täydellistä jää odottamaan saa odottaa aika pitkään. Eikä nää kisat edes niihin kontakteihin kaatuneet... Kolme rataa, neljä keppivirhettä. Kiva. Tulin siihen tulokseen, että näiden täytyi johtua Riinan kiihtyneestä mielentilasta kisoissa, ei ole muuta selitystä. Kyllä se ne teknisesti osaa. Niinpä päätin, että pitää kepeillä ottaa se linja, että jos niitä ei malta suorittaa loppuun, joutuu radalta pois. Keppien väärään aloitusväliin hakemisen voin vielä ottaa omaksi syykseni, mutta en liian aikaista lopettamista. Kontaktit toimivat näissä kisoissa oikein kivasti, toisen radan puomi (radan toisiksi viimeinen este) oli ainoa, jolta Riina vähän vapautti itse itsensä. Olisi ehkä pitänyt puhaltaa peli poikki, mutta ei siinä hetkessä enää aivo toiminut. Näissä kisoissa harmitti ainoastaan se, ettei saatu miltään radalta vertailukelpoista aikaa noiden keppivirheiden takia. Olisi ollut kiva nähdä, kuinka kauaksi kärjestä jäädään. Siihen olin erittäin tyytyväinen, ettei radoissa ollut ohjauksellisesti mitään, mistä emme olisi selvinneet. Tämä oli piristävää etenkin sen takia, että ensimmäisessä rataantutustumisessa tunsin olevani niiin väärässä paikassa. Kaikki muut näyttivät niin hyviltä, ja myö ollaan vaan tällasia :D Turha huoli, hyvin selvittiin! Tulokset radoilta oli 5, 10 ja 5, kahdelta viimeiseltä radalta muistaakseni myös yliaikaa juurikin noiden keppivirheiden takia, eikä se ihanneaika tolla ekalla radallakaan monella sekunnin kymmenesosalla alittunut.

Kuun puolivälissä jälleen tokokokeessa, jälleen Haukkiksessa. Tällä kertaa yksilöliikkeet sekoitetussa järkässä putkeen, tuomarina Riikka Pulliainen. Tätä koetta ennen työstettiin paljon paikallaanoloihin menoja. Ne on aina olleet Riinan siirtymistä huonoimmat, ja koska tulin siihen tulokseen että se johtuu muiden koirien läsnäolosta, tehtiin paljon vaan hyvää asennetta muiden koirien vieressä. Toimi! Riina oli paikallaolot oikein skarppina, melkein jopa ylivireisenä. Tästä sitten hieman "säikähtäneenä" en juurikaan viritellyt Riinaa ennen yksilöliikkeitä, mikä oli kuitenkin ehkä virhe. Kehässä se oli miusta jotenkin keskittymätön ja ehkä hieman omissa maailmoissaan oleva. Eipä sillä, taas olisi pisteet riittäneet kevyesti ykköseen, jos ei olisi nollattu... niin, sitä ruutua. Tällä kertaa ongelma oli eri kuin viimeksi ja siinä mielessä reilu ongelma että oli esiintynyt treeneissäkin. Riina kun on taas vaihteeksi yrittänyt, josko olisi ihan ok jäädä ruudun etureunaan. No ei ole, ja ennen tätä koetta korjasin ongelmaa vaan juoksuttamalla Riinaa ruutuun pallolle. Tyhmää, tiedän, mutta kun miulle sanottiin ettei Riina osaa sitä ruutua. Tyhmää, tiedän, koska jos se on sen viimeiset kolme vuotta osannut, niin ei kai se vaan lopeta osaamista. Kunhan koettelee, testaa pääsisikö vähemmällä. No mutta, eipä se ruutu siihen kaatunut että Riina tarjosi paikkaa liian etureunaan. Se kaatui siihen, että mie ajatuksissani/ajattelemattomana/what ever käskin sen maahan kun se oli siinä huonossa kohdassa, ja tietysti meni etutassut nauhan yli. Ei olisi vaatinut kuin sen yhden lisäkäskyn, jolla olisin saanut sen oikeaan paikkaan. Jos ja jos. Tultiin kakkostuloksella toisiksi.

Mitä jäi mieleen?

Heinäkuu oli mukamas ihan aktiivista aikaa, mutta nyt ei kauheesti tuu mieleen mitä oltais tehty. Ei mee hyvin, piti luntata facebookista. Haukkiksessa käytiin ainakin Suvin ja koirien kanssa
kerran ennen tokokoetta treenailemassa. Jälkeäkin tehtiin (yksi niistä harvoista kerroista tänä kesänä). Miten onkin noi maastolajit jääneet niin paitsioon, ehkä siksi kun varmuutta kokeeseen menemisestä ei ollut sen ampumisen takia. Riinalle janoja ja esineitä. Janoissa aivan tuurista kiinni ottaako takajäljen vai ei. Sillon ei ollu mitään käsitystä miten asiaan vois puuttua, jotkuthan sanoo ettei pidä puuttua mitenkään. Nyt kuitenkin oon saanut pari hyvää vinkkiä, joita pitäisi päästä treeneihin kokeilemaan. Ensinnäkin käsien lähmiminen siihen jäljennostokohtaan, tottakai käsistä jää enemmän hajua kun kengänpohjista. Toista juttua sit esitetty kahtena eri versiona, mutta idea niissä on täysin sama. Eli joko lähettää koiran janalle viistosti tai sit tallaa janan viistosti, jotta koiralle olisi luontevinta nostaa jälki oikeaan suuntaan. Sit vielä yks juttu, mitä myö nyt ei varsinaisesti olla tarvittu, mutta joskus voidaan tarvita. Jänniä kulttuurieroja nää on, en oo ite ihan vielä niin sisällä pk-lajeissa että tulis itselle mieleen. On siis ihan ok tukea janatyöskentelyä vaikka jollain metsätien pohjalla. Tärkeintä on että koiralle saa idean suoraan menemisestä. Miuta on auttanut se, että olen alkanut ajatella pkta vähän enemmän tokon tyyppisenä ns. kilpailulajina, niin kun se onkin. Pelastuspuoli on sit asia aivan erikseen, siellä ei tyylipisteitä jaeta, ainakaan niin paljon. Esineissä ei muistaakseni ongelmaa, kyllähän se mielellään ensin tuo pehmeät esineet ja sit vasta kovat, mutta onko sillä mitään väliä. Ensinnäkään pk-kokeissa ei kauheasti edes kovia esineitä käytetä, ja toiseksi pääasia että vaan tuo kaikki. Ehkä joku kerta vois tehdä ruudun pelkillä kovilla esineillä.

Tokokokeessa oltiin sit olisko se ollu 14.7., Haukkiksessa taasen. Ykkönen taisi jäädä mahtavasta parista pisteestä kiinni... Noh, mutta eipä fiiliskään ollut niin keskittynyt. Miulla painoi mielessä kouluasiat (samana päivänä piti päättää, olenko menossa Viroon kouluun vaiko en, ja iltakokeen alkuun mennessä miulla ei vieläkään ollut mitään käryä asiasta). Tässä nähtiin niin se, että on epäreilua vaatia koiraa antamaan parastaan, jos ei itse siihen kykene. Kokeessa oli normijärjestys, ruudusta poikki. Paikallaoloissa ei kai mitään ihmeellistä, hyvin meni. Eka setti ei tosiaan ollut kauheen hyvä: aurinko porotti, Riinan vire tuntui laskusuhdanteiselta, tuntui ettei se vastaa sosiaaliseen palkkaan ja ruutu nollattiin meille aivan ihmeellisellä virheellä. Riina ei tiennyt merkiltä lähtiessään mihin pitäisi mennä! Yleensä sillä on tosi vahvana se, että lähtee minne näytetään, ja bongaa ruudun sit vaikka matkalla jos ei aiemmin. Nyt kuitenkin meni haahuilemaan kehänauhan viereen, oli jo varmaan kehästä ulkonakin, mut ei saatu punaista korttia. Sit aika monennella käskyllä päätyi ruutuun. Toiseen settiin tsemppasin itse, ja ylläripylläri koirakin oli kuin eri eläin. Teki hyvin, vastasin sosiaaliseen palkkaan jne. Oli myös jo vähän viileämpää, en tiedä vaikuttiko se. Niin tai näin, meidän tulos ei kestänyt 40 pisteen menetystä ruudun takia ja parin pisteen päähän ykkösestä jäätiin. Positiivista oli kuitenkin tuo toisen setin onnistuminen, miulla on ehkä vähän ollut sellainen mörkö, että kun tehdään liikkeet kahdessa osassa ei jälkimmäinen niistä ikinä onnistu. Nyt oli ihan päinvastoin, joten tulipa sekin myytti murrettua.

Ps. Päätin olla lähtemättä Viroon eläinlääkikseen, ihan Suomessa ollaan ja ensi vuonna uusi yritys Helsinkiin. Päätös oli vaikea, mutta viimeistään nyt olen tajunnut että varmasti täysin oikea tähän tilanteeseen.

Agia ei heinäkuussa treenattu, koska päätin että meidän kontaktit on kunnossa ennen kuin startataan kolmosissa. Niitä sitten kyllä aktiivisesti työstettiinkin, ja helpottavan nopeasti tuloksiakin alkoi näkyä.

Mökillä käytiin tänä kesänä jopa kahteen kertaan, tää on miulle paljon! Koirat aivan varmasti viihtyisi siellä useammin ja pitempäänkin, mut mie en, minkäs teet. Tälleen sopivan lyhyissä pätkissä kuitenkin ihan jees.

Catch up

Kyllä ei ole yhtään mikään blogin päivittäminen inspiroinut. Kerran jo aloitin, kirjoitin yhden rivin ja painoin deleteä. Aivot käy ylikierroksilla ensi syksyn suunnitelmien/suunnitelmattomuuksien takia (mennäkö kouluun vaiko eikö), töissäkin on pitänyt aina välillä käydä, treenattu, uitu ja lenkkeilty on ja lopun ajan oon maannut autuaasti telkkarin ääressä :D Elämä on ihanaa <3

Toukokuussa Oili Huotari kävi kouluttamassa tokoa Lappeenrannassa. Olipa taas työllistävää järjestää koulutusta ja hankaluuksia mahtui matkan varrelle, mutta oli ehdottomasti sen arvoista. Tykkäsin Oilin koulutustyylistä älyttömän paljon. Mutta mikä siinä on että meidän tokokoulutukset muistuttaa yleensä enemmän jotain Dr. Phil -istuntoja kuin tokokouluttautumista :D Kyllä taas vuodatin kaikki enemmän ja vähemmän tokossa ahdistavat asiat, mutta saatiin kuin saatiinkin ne järjestykseen ja ehkä usko itseen, lajiin ja koiraan saatiin elvytettyä. Ihanaa oli kun joku ymmärsi. Tästä koulutuksesta lähtien ollaankin menty ihan uudella asenteella ja on kuulkaa ollut hyviä treenejä! Vitsit miten kivaa.

Toukokuussa kisattiin myös agia ja yksi tokokoe, ei kummempaa menestystä kummassakaan. Agista vitosilla kai jotain palkintoja ja kaupan päälle v*tutusta. Joo tiedän, asenneongelma. Helatorstain tokokokeesta Pieksämäellä kolmostulos. Aivan ihmeellinen paikkaistumisongelma: käveli perään?!. Parhaiten ikinä onnistunut eka setti, jossa vire oli hyvä, koira toimi kehässä juuri niin kuin haluan, seuruussa jotain vääntöä perusasennoista, luoksari perusok, zetassa muistaakseni kaikki asennot onnistui melkein kokonaan ilman apuja ja ruutu oli hieno. Toinen setti ei niin hyvä. Riina oli vähän jäinen, tunnari nollaantui, vaikkakin tällä kertaa toi ihan rehellisesti väärän -> tykkään melkein enemmän tästä kuin meidän vanhasta ongelmasta (nostaa oman, pudottaa, nuuskii muut, tuo oman). Edelleen kyllä nuuski ikuisuuden kapuloilla. Kaukoissa jotain epäpuhtautta ja metallinoudossa empi ennen kuin haki, outoa. Varmaan vähän ällöttikin kapula, taas.

Onnistui toukokuussakin sentään jokin:

Kesäkuussa meni jo hei paremmin! Tein asennemuutoksen agiin ja tietty heti kun lopetin välittämästä, saadaanko nollia vai ei ja keskityin vaan tekemään hyviä ratoja, niin alkoi nolliakin sadella. Noustiin kotikisoissa tuplanollavoitolla kolmosiin. Ihan kiva, tätähän mie halusin :D Tästäkin löytyy kuvamateriaalia, ja itse asiassa miun facesta videoitakin, en nyt jaksa ladata niitä youtubeen.

Herää kysymys, miksi muuten niin älykäs koira näyttää joka ikisessä kuvassa niin typerältä...

 

 

 

 

Tokossa kisattiin kuun lopussa Haukkiksessa, Lpkyn seuranmestiskokeessa, jossa tuomarina Harri Laisi. Kannatti mennä, saatiin meidän toinen ykkönen! Yksi vielä.

Koe ei alkanut kovinkaan mairittelevasti, kun otettiin taas nolla paikkaistumisesta. Sama ongelma kuin Pieksämäellä, tällä kertaa Riina tosin nousi vaan miun lähtiessä seisomaan, ei tullut perään. Eikä tietenkään tällaista ole ollut treeneissä... Oli sitten kyllä kuulemma tönöttänyt seisomassa sen 2 minuuttia niin etti viiksikarvakaan ollut värähtänyt ja kuulemma sen näköisenä että "voi ei, saattaa tulla huonoa palautetta" :D Ei tullut huonoa palautetta, ei se mitään tuossa vaiheessa auta. Pisteet miulle pään nollaamisesta. Tuli kehut ja tehtiin hyvä paikkamakuu. Ei kyllä lätsähtänyt maahan, mutta meni kuitenkin ekalla.

Liikkeet tehtiin putkeen sekoitetussa järjestyksessä ja myö oltiin ekoja. Sopi kyllä meille tosi hyvin! Just mukavasti ehti palkata koiran, mutta ei tarvinnut yhtään odotella. Ja kylläpä se Riina meni hienosti! Just niin kun treeneissä, ellei vielä astetta paremmin. Meidän kupla alkaa vihdoin ilmoitella olemassaolostaan. Tuntui niin hyvältä <3 Seuraamisesta saatiin ysi, oli muuten Riinan paras koeseuruu ikinä! Haki pat (toki voisi hakea siistimminkin ja vähemmällä... noh, hakemisella :D, mutta ei jäätänyt!), tuntui ainakin suht suoralta muissa paitsi hitaassa ja oli vaan jotenkin helppoa. Zetassa meni maahan istumisen (tää oli yksi loppupään liikkeistä, alkoi jo ykkönen painaa takaraivossa ja annoin käskyn väärällä äänensävyllä) ja miusta seuraaminen olisi voinut olla vähän parempaa, mutta eipä siinä tietty mitään selkeää virhettä ollut. Vähän löysää, niin kuin se nyt zetassa on ollut. Tästä 7. Luoksarista seuruun tavoin ysi, ei se seisominen miusta kyllä noin hyvä ollut. Muuten tykkäsin. Lopuista liikkeistä saatiinkin sitten kympit! Ei ollut maailman tiukin tuomari ei, mutta kyllä myö tuo ykkönen ansaittiin. Riina teki siististi ja hienosti. Kaukot oli sikamakeet, ei liikkunut yhtään. Tunnari oli ekana liikkeenä kuten Laisin kokeissa on tapana ja se onnistui. Mainiota (: Kävi kapulat ehkä 1,5-2 kertaa läpi, nosti oman ja toi. Hyppynouto oli jotenkin hassu :D Tavallaan tosi hyvä: ei arponut nostamista ja tuli siistiin perusasentoon, mutta vauhti oli jotain laukan ja ravin välimaastoa :D Riina jotenkin ihmeellisesti sekoitti siihen laukkaan pari raviaskelta. Ruudussa se meni reilusti sisälle! Käskin suoraan maahan kun olin niin helpottunut :D Suvi, joka oli kehäsihteerinä, oli kyllä syvästi hämmentynyt tästä, sori Suvi ;) Ohjatussa ainut mitä olisin korjannut oli kapulan nosto: Riina ei kiertänyt ulkokautta, kuten olen opettanut. Siisti oli kyllä. Merkeille meni niin ruudussa kuin ohjatussakin sellaista keinuhevoslaukkaa, niin kuin se kokeissa menee.

Lopputuloksena 274 p, 1. tulos ja 2. sija. Tärkeintä oli kuitenkin se mahtava fiilis kehässä. Se vaan jotenkin sujui.

Tässä ainakin miun tunnelmat kokeen jälkeen, tunnaripalikan palvontaa :D

Kolmen yhdistyksen yhteisissä hälyharkoissakin ollaan käyty kaksi kertaa. Kesäkuussa järjesti Imatra, heinäkuussa Lpky. Imatralla miun varsinainen jälkikoirakonkari (hah!) jäljesti tosi pitkään ja takasin tullessa löysi esineenkin (en kyllä tiedä miksei löytänyt mennessä...), jossain vaiheessa jälki vaan sit hukkui. Sinänsä harmi ettei saanut jäljestyksestä palkkaa. Ei meillä ollut edes mitään jälkivaljaita/muita etsintävarusteita, kun hups vaan olin unohtanut koko harjoituksen. Vissiin tuntia ennen alkua muistin. Hyvä etten vaan mennyt suunnitellusti sinne agilityhallille, olispa ollut noloa :D Jäljen jälkeen sit hakua, kiva oli nähdä että vielä kovan työn jälkeenkin Riina reagoi hyvin hajuun kun se sai. Itsenäisesti lähti oikeaan suuntaan, mutta loppuun asti ei osannut tarkentaa, sit piti vähän ohjata. Ja ihmeellistä pelkohaukkua haukkui maalimiehelle, olin jo vakuuttunut että siellä on karhu. Oli kyllä vieras mies, mutta ei tuollaiset yleensä ole Riinaan vaikuttaneet.

Heinäkuun harjoitus oli sitten Haukkiksessa. Meidän harjoituksesta tuli puhtaasti parin tunnin partiointi. Luulen että teki meille ihan hyvää. Miulta meinasi yhdessä vaiheessa usko loppua, pohdin että jo nyt on hemmetti ettei löydy. Näkee kyllä, että meiltä puuttuu vielä sellainen etsintärutiini. Välillä meinasin hermostua, kun Riina yritti sitkeästi vängätä tielle, mutta loppua kohden työskentely alkoi jo olla sujuvaa, hyvä! Ja niin se vaan maalimies löytyi, hienolla itsenäisellä irtoamisella ja komealla ilmaisuhaukulla. Tällä kertaa kyseessä oli kyllä tuttu nainen, mutta hyvä että tolleen tuli vahvistus haukulle pitkänkin etsinnän jälkeen. Muistuipa mieleen, että tuollaisessa tiheässä kasvustossa se alue on vaan käytävä tarkasti, sillä jos se haju ei tule koiralle niin sit se ei tule. Alusvaatteita myöten märkänä mutta lopulta kuitenkin ihan tyytyväisenä päästiin kotiin.

Maalimiehen näkemys miun etsijäkoirasta.

Raskas työ vaatii tietysti raskaat huvit ;) Meillä tosin saattaa olla niistä huveista vähän eri käsitykset kun jollain muilla.

Savitaipaleen laavulla.

Toisilla oli vaikeuksia...

...kun taas toisilla oli selkeä päämäärä.

Ja eräitä vaan ärsytti :D

Täyttä elämää

Niin että sellanen päivitysaktivoituminen. Tai olihan se, sen viikon ajan kun oli lomaa. Sit ilmestyi pääsykoekirjat. Ja tää on huono tekosyy koska melkein kuka vaan voi todistaa etten koko ajan ole nenä kiinni kirjassa ollut. Yritys kuitenkin hyvä ja pitäähän aivojenkin välillä tuulettua. Tänään tultiin Lontoosta ja päätin etten enää ikinä lähde minnekään ilman miun Riinaa <3 Järkyt vierotusoireet. Plus olis kannattanut olla tämän päivän tokokokeessa kun kaikki sai niin hyviä tuloksia. Seuraava retki vois suuntautua vaikka Ruotsiin tai Viroon ja aiheena vois olla vaikka agility ja/tai toko. Kuulostaa hyvältä eikö? Matkaseuraa?

Tokoa ollaan tahkottu vaikka ehkä sellainen viimeinen loppusilausfiilis onkin tällä hetkellä kateissa. Perushauskaa kuitenkin. MM-tiimin leiri oli mukava piristysruiske. Saatiin hyvää palautetta meidän tekemisestä ja toimivia neuvoja eikä aina niin antoisaa analysointiakaan puuttunut. Olin leirin jälkeen niin innoissani etten pitkään aikaan ole ollut. En yleensä ole sen tyyppinen ihminen. Kiitos tiimiläiset, kesäkuussa jatketaan! Turustakin tykkäsin kaupunkina hirveesti vaikken siitä mitään nähnytkään kun piti niin kovasti treenata :D Ruotsi oli musiikkia miun venäjästä syöpyneille korville.

Liikekohtaista treeniä on ehkä nyt taas tehty vähän enemmän kun ei ole koetta ihan ensi viikolla tulossa. Kaukot kaikkiaan parantuneet. Paikallaoloja ja niiden alkuja on nyt alettu tehdä treenin alussa, ettei koira olisi ihan läähpuuh aina siinä vaiheessa. Niihin haluan napakkuutta ja tarkkaavaisuutta, ihan turhia pisteitä lähtee jostain kaksoiskäskyistä. Kun nyt vaan osaisin työstää niitä sellai järkevästi enkä hermostuisi. Luoksaristoppiin vaihdoin leirillä viimein sen käsimerkin, katsotaan millon hermostun ja vaihdan takaisin suulliseen :D Metalli aiheuttaa tällä hetkellä eniten tuskaa. Aina saadaan neuvoiksi jotain kantoharjotuksia mut sit omissa treeneissä ne tuntuu niin tahmeilta ettei mitään rajaa. Nyt yritän loppuperusasentoon tuloa hetsaamalla, se kun on se liikkeen hasardein kohta. Nostoja myös pitää ylläpitää, ettei käy asettelemaan kapulaa. Ja lainaillaan toisten kuolaisia kapuloita. Seuraamisessa on tehty suoruutta, kai se siitä niillä takapäänkäyttöharjotuksilla hiljalleen oikenee... Tätä voisin kysyä reilun viikon päässä tokokoulutuksessa. Zetan asennot on nyt otettu erillistreeniin, kun ongelma olikin niissä eikä seuruussa. Katos kummaa. Ruutu valuu taas takalaidasta ulos ja Riina lätsähtää suoraan maahan, jes kivoja ongelmia! Wuhuu. Kivempia kun peruuttaminen ja ruudun etulaitaan jäänti. Tunnari toimii oikeestaan miten päin vaan, nyt pitää tehdä ekstravaikeita että sit kokeessakin onnistuis.

Kuvista kiitokset Johanna Kuuselle!

Kyllä osaa eläin olla tyhmän näkönen. Näin hieno hyppystoppi meille tulee.

Kieli keskellä suuta vai miten se meni?

Avaruusalus laskeutuu...

No tietty se koulutuksessa toimi.

Koemaisia tehty vähän. Viime kerralla huippuasenne, vaikka liikkeissä kauneusvirheitä. Ne ei haittaa, ne on koulutettavissa! Jos jotain meinaa korjata niin hetkeksi se on hajotettava. Kuuntelu-/häiriötreenejä tehty jonkun verran, MM-tiimin leirillä huomasin tässä aika ison kulttuurieron. Miulle on aina sanottu että jos koira reagoi häiriöön pitää huomauttaa. Leirillä taas ihmiset eivät huomauttaneet vaan koiran annettiin älytä itse ja/tai harjotusta helpotettiin. Itse taidan alkaa noudattaa vähän jotain sekasikiölinjaa tässä. Esim. perusasentohäiriköinnissä koira omien aivojen raksutus toimi hyvin, mutta jos Riina yrittää lähteä vaikka hämyksi heitetylle kapulalle niin pakkohan se on kieltää, muutenhan koira palkkautuu siitä noutamisesta. Riina on muutenkin jossain asioissa yllättävän kova, en usko että se menee rikki. Liika lässytys ei ainakaan toimi.

Hirveesti on nyt tokokuvia, kun vielä pari viikkoa sit ei ollu yhtään. Kiitos Ella!

On se ryhdikäs.

Kuvausrekvisiitta kohdallaan ;)

Joo poikittaa, mutta asenne on kohdillaan!

Niin tehtiin myö sitä ruutuakin, ei vaan koristeena ollut.

Matkaan pokemon!

Kaunis Riina <3

Ai tälleen leikitään koiran kanssa?

Ehkä tää on kuitenkin parempi ;)

Tokossa vähän on ahistanut kevät. Riinalla on ehkä maailman surkein lämmönsietokyky. Eikä siis vielä ole ollut edes kuuma. Eikä se missään muissa lajeissa näy, mut toko on vaaravyöhykkeellä. Ihan kiva että nyt kuitenkin oon rekisteröinyt tän, niin voin yrittää suunnitella treenit järkevästi. Miulla on taipumus tunkea yksiin treeneihin liikaa sisältöä. Yritän parantaa tapani.

Agia on tehty ja kisaamassakin on käyty niin Lappeenrannassa kun Kouvolassakin, tuloksina 5, 5 (tällä voitettiin), hyl ja hyl. Tuplia tulee muttei nollia. Lappeenrannassa pienestä kiinni, radat oli helpot. Toisella radalla keppien alotus ja toisella puomin alasmenokontakti (opetusvaiheessa, ei toimi vielä). Kouvolassa en päässyt oikein kiinni ratojen sielunelämään. Jotenkin poukkoilevia ja hankala oli keksiä mitään ohjauksia. Ja taas se keppien alotus. Pitää mennä tästä itkemään jollekin osaavammalle, en kai osaa tehdä riittävän vaikeita treenejä kun tää on vaan kisaongelma. Tai sit ohjaan kisoissa hassusti. Ärsyttää, haluan sinne kolmosiin, mut eihän se väkisin onnistu. Toukokuun lopussa olis luvassa oikein kunnon kisaviikonloppu, nyt on siis aikaa hioa muuvit kohilleen. Ja itteni tuntien ei tää kolmosiin pääsyyn lopu, sit haluun sieltä nollia :D Agi on nyt viime aikoina ollut kauheen kivaa, toivottavasti päästään kesällä aktiivisesti kisaamaan.

Metsäkausi ei ihan vielä täysipainoisesti oo ehtinyt pyörähtää käyntiin, mut pikkuhiljaa pikkuhiljaa. Hakutreeneihin ei oo oikein ehditty mut jälkeä on pari kertaa tehty. Ekalla kerralla meni superhyvin. Jälki n. 500-600 m, esineitöä tosi vähän (2 tai 3). Ehkä n. 10 m jana sujui kuin itsestään, ei takajälkiongelmaa. Esineet nousi ja jälki kulki. Ehkä hieman nopeammin saisi esineet miulle palauttaa, mutta parempi ehkä että tarkistaa ne kunnolla. Ja kai ne nopeutuu kun niistä aina saa nopeasti palkkaa. Toinen jälki ei mennyt ihan niin ruusuisesti. Hirvee tiheikkö, jäljennostossa Riina oli menossa kovaa vauhtia takajäljelle, eikä kai edes edennyt janaa kovin suoraan (ei siellä kyllä oikein pystynytkään). Tällä jäljellä paljon esineitä (10?), joista puolet kovia ja kovista puolet keppejä. Kaikki nousi mitä matkalle sattui. Yksi lyhyt harhailu sattui lumiesiintymän kohdalla, sieltä kutsuin pois. En tiedä mitä olisi kannattanut tehdä, kun en siinä hetkessä oikein stten tiennyt että missä se jälki meni. Luultavasti Riina olisi vaan vähän oikaissut ja jatkanut matkaa. Tämä jälkki myös loppui kesken kaiken kun nähtiin aave. Ensin Riina hidasti vauhdin mateluun ja sit alkoi haukkuminen kohti metsää. Siinä vaiheessa mie päätin että kiitti riitti ja suunnattiin takasin autolle. Olisi varmaan jäljestänyt (tai en tiedä, Riinalla on kyllä itsesuojeluvaisto) loppuun mutta mie en tykkää painia karhujen kanssa :D

PK-esteitä on treenattu kun on Tapikselle eksytty, syksyllä haluisin kokeeseen. Mutta edelleenkään en mene jos ampuminen ei toimi. Sitäkin pitäisi taas treenata eikä jäädä leijumaan onnistumisentunteeseen :D A:ta on nyt tehty pallonoutona, kyllä se sen tajuaa. Este kun este, noudettava asia kun noudettava asia. Metriseenkin voisi ens kerralla lisätä pallonnoudon, A:han vaikka kevyen kapulan. Eteenmenoa, paikkamakuuta toisten tehdessä ja painavan kapulan noutoa pitäis tehdä, kaikkea on tehty ehkä kerran.

Näistäkin kiitos ja kunnia Ellalle!

Muuten on lenkkeilty ja lenkkeilty, laavulle alkaisi taas tehdä mieli. On katsottu leffoja koirien kanssa ja ilman koiria, luettu koirien kanssa ja ilman koiria. Sabi alkoi oireilla just ennen kuin lähdettiin Lontooseen, lisättiin toinen kipulääke niin nyt on ollu hyvänä. Pitää taas vähän rajottaa sen menoa, ehkä kohta viedä niille cartrophen-piikeille uudestaan. Muuten se on ollut onnellinen mukanakulkija, agihallilla aina puuhastellut jotain ja ulkotreeneissä häiriköinyt <3

Kattokaa kun se on liikkis <3

Riinan kootut ilmeet näätte sitten valmiissa kutsuissa ;)

Hyl mikä hyl

Ei voi minkään. Huomatkaan kuitenkin yleisöä suuresti huvittanut "bordercollielta ei lähde panta päästä" -episodi.

Miksi meidän agility (= miun juokseminen) on myös ruvennut näyttämään miun silmissä hitaalta... Ehkä miulle huomenna koulutuksessa kerrotaan onko asia oikeasti näin ;) Eikä muuten ikinä tunnu hitaalta juostessa, ylläri.