Lenkkien lenkki

Lauantaina ei nukuttu pitkään siitä huolimatta että oli viikonloppu. Klo 8:30 pakattiin kolme koiraa ja jokaiselle koiralle ihminen Leenan autoon ja startattiin kohti Lahtea. ABC-aamupalan jälkeen saavuttiin Salpaus-rogainingin lähtöpaikalle ja alettiin hioa joukkuetaktiikkaa. Kyseessä oli siis suunnistuskilpailu, jossa piti tietyssä ajassa löytää mahdollisimman monta rastia. Eri rasteista sai eri määrän pisteitä ja eniten pisteitä kerännyt joukkue voitti. Sarjoja oli 12, 6 ja 3 tuntia sekä maastopyöräsarja, myö tyydyttiin näin ensikertalaisina tuohon 6 tuntiin.

Joko meidän taktiikka oli järkyttävän hyvä tai sitten sieltä toisesta ääripäästä, mutta n. viiteentoista minuuttiin oltiin päätetty, mitä rasteja lähdetään tavoittelemaan. Aikaa lähtöön oli kuitenkin vielä tunnin verran, joten ehdittiin hyvin kahvittelemaan ja pohtimaan metsässä tarvittavaa varustusta. Otettiin ihan suosiolla koirat autosta vasta virallisen yhteislähdön jälkeen, meidän tulos ei ehkä parista minuutin viivästyksestä heilahtanut suuntaan eikä toiseen.

Kuusi tuntia vierähti yllättävän nopeasti. Etukäteen olin ajatellut, että voidaan sitten vaikka kivasti istuskella jossain kannonnokassa jos käy väsyttämään, mutta sen verran kilpailuhenkisiä ollaan kaikki, ettei paljon taukoja pidetty. Eväätkin syötiin lennossa. Rastit löytyivät pääasiassa oletetuista paikoista, vain kahdesti tajusimme päätyneemme väärään paikkaan, eikä noissakaan tapauksissa hirveän kauaksi oikeasta. Kartan mittakaava hämäsi pariin kertaan, mutta siihenkin tottui. Yksi nainen kirosi meidät matkan varrella johonkin alimpaan koloon mitä maailmasta löytyy, toinen taas kehui tälläisiä tapahtumia, kun ne tuovat elämää muuten hiljaiseen kylään. Ota tuosta nyt sitten selvää.

5 tunnin 55 minuutin ja 25 kilometrin päästä lähdöstä saavuimme maaliin 560 pistettä rikkaampina. Voittajat saivat pisteitä tuplamäärän, mutta ei myö viimeisiäkään oltu. Täytyy ottaa huomioon että käveltiin koko matka, voittajien on täytynyt sprintata ihan älytöntä vauhtia. Hatunnosto ja onnittelut heille! Jaloissa kyllä ilmeni tuntemuksia seuraavan kahden päivän ajan eikä illalla tarvinnut unta odottaa, mutta yllättävän nopeasti sitä toipui noinkin rankasta rutistuksesta. Ja sehän tarkoittaa vain yhtä asiaa: viimeistään ensi vuonna uudestaan!

Nelijalkainen elementissään eli liikaa hauskoja lajeja

Ja epätoivoinen blogitekstikiriminen jatkuu...

Keskiviikkoiltana tokokokeen jälkeen lähdetiin nollaamaan aivot flyball-treeneihin. Aloitettiin lämmittelylenkillä Donin ja Elvin kanssa ja tökkäsi se Leena miulle Tikunkin mukaan ;) Sen jälkeen sitten joutivat omat koirat olla hetken autossa, kun toimin pallottajana muille. Mukava määrä innostunutta porukkaa, kiva että tämä laji on saatu pikkuhiljaa heräämään henkiin! Omista koirista sitten Riina taisi aloittaa. Tehtiin nyt lähinnä vaihtoja, kun kerrankin oli riittävästi koiria paikalla. Testailin sitä, kuinka nopeasti edellisen koiran jälkeen voin lähettää Riinan. Kerran meni liian lähelle, Riina ei halunnut lähennellä Donia ja kiersi ainakin ensimmäisen hypyn. Muuten sujui mallikkaasti ja käyttäytyminen laatikolla oli miellyttävää, ei työntänyt päätä reikään (tällä kertaa...).

Sabi kävi sekoilemassa myös, paitsi että se teki kyllä ihan kivasti. Alkaa kokonaisuus hahmottua joka kerta paremmin, enää jää ehkä se viimeinen hyppy takaisintullessa hyppäämättä. Takaisintulohypyissä olen myös auttanut vielä välillä niin, että menen jonkun matkaa Sabia vastaan. Laatikolla painaa hienosti, mutta pallon suuhun ottamista ja palauttamaan lähtemistä pitää aina empiä. Lähtee kuitenkin, mikä on pääasia ja hauskaa sillä oli, kuten aina.

Torstaina arvottiin suunnistuksen ja hakutreenien välillä, päädyttiin hakutreeneihin. Se oli kuitenkin tiedossa, että lauantaina saadaan suunnistaa niin paljon ettei ikinä aikaisemmin. Lpky:n hakutreenit, paikkaa en kyllä muista. Meitä oli hyvinkin riittävästi paikalla, ainakin maalimiehiä riitti. Riinalle oli ajatuksena tehdä laatikkopistoja, mutta eihän se nyt tietysti niin helppoa voinut olla. Ideana oli ensin palkata suorasta pistosta, sitten laatikosta ja sitten parista tyhjästä. Tuuli oli kuitenkin epäsuotuisa (tuuli kyllä hyvin, mutta keskilinjasta pois päin) ja kun maastokin vielä vietti alaspäin niin on sitä ehkä joskus siistimpiäkin laatikoita nähty. Riina niin vahvasti työskentelee maastoa ja tilannetta lukien, että sen mielestä oli varmaan ihan idioottia käytöstä minulta lähettää se sinne minne lähetin. Pidän kuitenkin pohjimmiltaan tästä ominaisuudesta, koska pelastuskoiran siitä ennen kaikkea haluan, joten en ota näitä välillä sattuvia huonompia laatikoita niin vakavasti ;) Lähettelin sitten muutamat kerrat uudestaan jos yritti lähteä etenemään keskilinjaa pitkin ja huutelin kehuja kun teki jotensakin oikeanmuotoista lenkkiä. Hieman syvemmälle olisi niillä laatikoilla saanut upota, ei joka kerta ihan viidessäkympissä käynyt. Sen sijaan sillä ei tuntunut olevan merkitystä, oliko pisto tyhjä vai ei ja yliheittoihinkin tuli ihan hyvin. Sitten taas heti yliheiton jälkeen oikoi jos sai hajun. Ilmaisut lyhyitä, sai viimeksi siellä kokeessa haukkua ihan tarpeeksi. Nyt ei tökkimisongelmaa, oli kuulemma päin vastoin peruuttanut.


Perjantaina jälleen metsässä, tällä kertaa viesteilemässä. Suoraan koulusta töihin ja suoraan töistä metsään, puoli kymmenen taidettiin olla kotona. Mutta mitäpä sitä muutakaan tekisi :D Yritettiin ottaa Riinalle vähän pitempää pätkää kuin sitä 300 metriä ja sen lisäksi ympättiin vielä mukaan tavallista pitemmät odotukset. Ensimmäinen siirtymä, lähetys ja jäljestysosuus olivat pitempiä kuin yleensä, mutta niistä Riina selvisi kunnialla. Ongelmia tuli vasta kun yhtälöön lisättiin odottelut. Yritettiin lähettää Riinaa sekä ekana että Winhan jälkeen, mutta molemmilla palasi takaisin. Hassua sinänsä, koska lähti (ensimmäisen himmailulähetyksen jälkeen) itsevarmasti ja motivoituneen näköisenä. Luultavasti oli sitten vaan käynyt niin, että oli joutunut vähän sivuun jäljeltä eikä enää jossain vaiheessa usko itseen ollut riittänyt. Winha sitten taisi juosta parikin väliä tässä välissä. Loppuun annettiin Riinan vetää hihnassa jälkeä pitkin ja päästettiin se menemään lähempänä Ellan lähetyspaikkaa. Koska kävi niin, että se kääntyi vielä kerran, viimeisellä yrityksellä vietiin se niin lähelle että oli pakko onnistua. Onneksi tuo koira ei ihan pienestä rikki mene, vaan sen pystyy lähettämään uudestaan pieleenkin menneiden yritysten jälkeen ilman että sen motivaatio olisi ottanut osumaa. Kaikenlaiset metsätoiminnot on niin Riinan juttu, ettei se tosiaan ensimmäisenä luovuta. Oudointa oli kaikissa toistoissa se, että lähti hirmu hyvin ja varmasti ja hävisi joka kerta näkyvistäkin joksikin aikaa. Vaan täytyy muistaa että hyvin alkutekijöissä ollaan tässä lajissa, ei pidä odottaa liikoja liian lyhyessä ajassa.

Riina laitettiin autoon ja mietintätauon jälkeen se sai juosta kaksi tosi lyhyttä pätkää Nellin kanssa. Näissä ei mitään ongelmaa, niin kuin saattoi olettaakin. Seuraava treeni pitää miettiä niin, että onnistuu varmasti, kahta tälläistä vääntötreeniä ei voi olla peräkkäin.
  
                               










                                 
Kaikista tämän tekstin kuvista kiitokset Tuija Pohjanvirralle!           

Tokokoe 1.5.

Niin Riinan kuin miunkin evl-debyytti, tuomarina Pauli Härkönen. Aamulla oli paniikki, mutta heti kehään päästyä helpotti. Riina oli tosi hyvin kuulolla, liikkeiden välit ja koepalkkaukset oikein mainiot!

Paikkaistuminen: 0
Maahan meni juu. En tiedä missä vaiheessa, eikä sillä kyllä ole väliäkään.

Paikkaistumisen ja -makuun välisessä vapautuksessa haukahti muutaman kerran.

Paikkamakuu: 9,5
Omalla käskyllä ylös ja alas, makuu rauhallinen. Puolikas kai pienestä nuuskimisesta.

Tauko

Seuraaminen: 8
Tuntui niin hyvältä, kun seuruu lähti onnistuneesti käyntiin ja jatkui sellaisena myös loppuun asti. Pisteet lähtivät tekniikasta, ainakin hitaassa poikitti. Vire oli huippuhyvä! Eikä se kaavio loppujen lopuksi niin pitkältä tuntunut kuin olin pelännyt.

Luoksetulo: 8
Stoppi oli yllättävän huono, ei tosiaan pysähtynyt mitenkään seinään. Vauhti hyvä, maahanmeno hyvä. Seisomisen osalta treenit jatkuvat.

Ruutu: 9,5
Olisi kuulemma ollut kympin ruutu, jos olisin antanut seisomiskäskyn. Riina pysähtyi oma-aloitteisesti aika ruudun etureunaan ja koska hämmennyin siitä, käskin vain maahan. Merkki olisi voinut olla hieman nopeampi, mutta ihan hyvä se vauhti oli. Hienosti kohdisti itse katseen merkkiin. Ei peruuttanut ruutuun (sitä se ei kyllä ole nyt treeneissäkään hetkeen tehnyt) ja loppuosassa ei valittamista.

Metallinouto: 0
Voihan ongelma jota ei ole koskaan treeneissä ollut. Heitin kapulan vinoon vasemmalle ja Riina kiersi hypyn. Takaisin tullessa annoin hyppykäskyn, joten silloin hyppäsi. Itse metallin nouto kuitenkin oikein mainio, siihen ollaan tyytyväisiä!

Tauko

Ohjattu: 9
Arvonnassa valitsin vasemman. Taas kohdisti merkille hyvin ja kapulalle eteni ongelmitta. Palautusvauhti ok, mutta aina sama juttu: olisi voinut olla nopeampikin. Eteenpalautus vino.

Zeta: 9
Tietenkään siinä liikkeessä, jonka onnistumista etukäteen jännitin, ei ollut mitään ongelmaa. Istumiseen annoin vartaloavun, siitä piste. Seuruut ei mitään erityisen mainioita, mutta ok.

Tunnari: 9
Oli hieno! Yksi ainut koiran hampaan mentävä kolo kapulassa. Miusta nosti oman heti kun sen kohdalle tuli ja heti lähti myös palauttamaan. Olisko piste lähtenyt ennakoidusta perusasennosta? Voi myös olla, että muistan väärin, mutta en oikein keksi mistä muustakaan tuo piste olisi voinut lähteä.

Kaukot: 8
Ärsyttävä viimeinen s -> m vaihto, down-käsky ei nyt oikein tunnu toimivan. Muuten ihan virheettä ja miusta näytti että s -> i vaihtokin toimi. Olisi ollut kiva tietää, olisiko saatu kymppi.

Yhteensä 226 pistettä, 2.tulos ja neljänsiä taidettiin olla. Erittäin positiivinen fiilis jäi tästä kokeesta (: Hyvä vire oli tavoite nro 1 ja se saavutettiin. Kakkososiossa kyllä huomasi, että Riina ei ole tottunut käymään kehässä useampaa kertaa yhdessä kokeessa, ei enää ollut niin skarppi kuin ensimmäisessä setissä. Tästä huolimatta liikkeistä tuli oikein miellyttäviä pisteitä, kyllä nyt kelpaa jatkaa treenejä.

Kokeen jälkeen totesin että talkoolaisia riittää ilman miutakin, lähdettiin Suvin ja Taran kanssa lenkille Mattilaan.

Metsissä, halleissa, kentillä

Maanantaina aloitettiin lenkkeilemällä Ellna ja Elvin kanssa Linnoituksessa, siitä viestitreeneihin Muukkoon ja lopuksi vielä kätevästi hurautettiin 6-tietä agihallille. Viestitreeneissä meillä ei ollut kuin kolme koiraa paikalla, pidettiin vaihteeksi harjoitukset täällä Lappeenrannan puolella. Riina ja Leksa tekivät ensin, Elvi teki yksin. Olin erittäin tyytyväinen Riinan työskentelyyn. Lähti ainakin miun päädyn lähetyksissä (varmaan Ellankin) tosi määrätietoisesti ja sen näköisenä juoksemaan, että tietää mitä tekee. Lopullinen etäisyys mihin päädyttiin oli n. 300 metriä, kaikki kolme siirtymään varmaan suunnilleen saman pituisia. Riina myös odotteli hyvin omaa vuoroaan, mitä nyt vähän kieriskeli maassa ja yritti kovasti tukahtua puupalikkaan...

Agilitytreeneissä tehtiin rataa, hyvä niin, en olisikaan mitään pelkkiä kontakteja jaksanut hinkutella. Riina oli taas viimeisenä vuorossa keppien verkkotilanteen takia (Riinalla vähiten verkkoja), joten kerkesi kerätä aikamoiset kierrokset. Rata meni muuten mukavasti, mutta yksi serpentiinikohta (tai mikä nyt onkaan, kuitenkin niin että hypyt on sivuttain) tuotti ongelmia. Joko ei kääntynyt tai sitten kääntyi liikaa. Vasta loppuhummailuissa tajusin, että naksuttelemalla sen kohdan sai 2 minuutissa kuntoon. Keinu meni oikein mukavasti, annoin vaan Riinan mennä omaan tahtiin. Voisi olla nopeampi juu, mutta siitä ei nyt stressata. Tällä kertaa ei oikonut kontaktien ylösmenoja, mutta kyllä mie siinäkin kontaktiin osumista kerran pari lopussa
naksuttelin. Sabi oli hallilla mukana ja etukäteen hirvitti sen hallimölyäminen, mutta sitten tolleri päättikin käyttäytyä ;) Toki sen verran piti mouruta, että sai ihmiset ihmettelemään mistä niin outo ääni voi olla peräisin.

Tiistaina oli keskiviikon tokokoetta ajatellen viimeistelytreenit. Sitä ennen kuitenkin reippailtiin Suvin ja Taran kanssa lentokenttä ympäri. Tokoilu tapahtui Juvakan kentällä. Riina aloitti kai seuraamisella. Ei mitään huippupitkiä pätkiä, naksautuksia ja palkkaa vaikeista jutuista. Palkkailin ainakin liikkeellelähtöjä, niissä liian usein pääsee ääni karkaamaan suusta. Kaukoissa tehtiin alkuun s -> i vaihtoa Riikan neuvoilla (toimi!) ja sitten kaikki vaihdot erikseen palkaten pitkästä matkasta. Yksi luoksetulo suorana ja yksi käsimerkkiavusteisella stopilla, joka oli hyvä. Zetan asentojen erottelua niin, että laitoin Riinan kiertämään tolpan ja kun se lähti tulemaan takaisin päin, käänsin selän ja annoin käskyn. Suvi naksutteli. Tämä vaikuttaa siinä mielessä järkevältä treenitavalta, ettei ainakaan tule annettua vartaloapuja. Tätä pitää tehdä aina kun on avustaja hyödynnettävissä. Paikkaistumisessa taisi kerran käydä maassa, sitten ei enää mennyt, palkkailin paljon. Tämän liikkeen suhteen odotukset eivät ole kokeessa korkealla, niin epävarmaa on viime aikoina ollut.

Tokokoulutus 28.4.

Viikko sitten sunnuntaina päivä vierähti Kaakon noutajien järjestämässä tokopäivässä. Itse olin oikeastaan koulutuksen järjestellyt ja kouluttamaan pyytänyt Pulliaisen Riikan. Aloitettiin 10 pintaan teoriosuudella, joka käsitteli treenien suunnittelua, kisaamista ja kisajännitystä. Suurimmaksi osaksi tuttuja juttuja, mutta näitä on aina hyvä palautella mieleen. Kivasti saatiin siinä keskusteluakin aikaiseksi, varmasti sai jokainen neuvoja mihin niitä tarvitsi. Itselle taas tuli sellainen "ai niin, tämän kyllä usein treeneissä unohdan"-elämys, kun puhuttiin palkkauksen kriteereistä. Tai siis siitä yhdestä ainoasta kriteeristä, joka pitäisi kerrallaan olla. Itse sorrun liian usein siihen, että vaikka sillä hetkellä treenaamani liikkeen osa onnistuisi, jään hinkkaamaan jotain muuta ko. liikkeen osaa samalla kertaa.

Koulutus jatkui peruskaavalla, eli tehtiin aamu- ja iltapäiväkierrokset. Riinan kanssa ei ehditty tehdä kuin yksi liike per kierros, mutta niihin sitten saatiinkin erinomaisia neuvoja! Aamupäiväkierroksella vuorossa oli metallinouto. Riinaahan se välillä ällöttää ja molemmissa voittajan kokeissa liike on mennyt säheltämiseksi. Treeneissä tekee pääasiallisesti hyvin, mutta ei se mitään maailman varminta työskentelyä ole. Tehtiin Riinalle sellainen harjoitus, että sen edessä oli neljä erikokoista metallikapulaa, ja se lähetettiin vuorotellen hakemaan ne kaikki. Palkan sai heti, kun oli tullut kapulan kanssa miun eteen ja alkoi laskea pyllyä maahan. Pientä en-halua-tehdä-tätä-mölinää ja -ölinää esiintyi, mutten kommentoinut siihen mitenkään ja Riina totesi että kai se on jatkettava hommia. Välillä Riina otti kapulan korostetun hitaasti suuhun ja heittäytyi marttyyriksi. Sekös yleisöä tietysti nauratti ;) Tehtiin myös hyppynouto liikkeenä. Riikka oli sitä mieltä, ettei liikkeessä ole mitään suuren suurta ongelmaa (koko liikkeen Riina tekikin ihan nätisti), mutta huomautti, että Riina selkeästi mieluummin kantaa isompaa kapulaa. Olen alunperin ostanut sille väärän kokoisen kapulan varmaan siksi, että olen ajatellut sen olevan vähemmän ällö, kun se ei ole niin painava. Oikeastihan niissä kapuloiden painoissa ei ole tokossa suurta eroa, enemmän vaikuttaa se, joutuuko koira kauhaisemaan suullisen maa-ainesta samalla kun ottaa kapulan suuhun. Metalliostoksille siis. Muuten varmaan jatkan varmasta kantamisesta palkkaamisilla ja tekemällä useita toistoja, rutiinin kautta se varmuus tulee. Oli myös ihan positiivista kuulla, että Riina on luonnostaan oppinut nostamaan kapulan vinoittain niin, ettei se kalise. En tosiaan ole tajunnut sitä sille itse opettaa.

Aamupäiväkierroksen lopussa ja koko iltapäiväkierroksen paneuduimme kaukoihin. Siihen iänikuiseen s -> i vaihtoon kaipasin neuvoja. Riikan mielestä palikan laittaminen takajalkojen eteen ei ole paras mahdollinen ratkaisu, koska koira ei joudu siinä ajattelemaan riittävästi itse. Tiedostin tämän itsekin jo silloin kun aloin vaihtoa noin treenata, mutta koska en keksinyt mitään parempaakaan, ei kauheasti ollut vaihtoehtoja. Mielestä kuitenkin koira ajattelee tuolla tyylillä enemmän itse, kuin silloin jos joku pitää sitä jaloista kiinni. Riikkakaan ei oikein kuulemma kannata jalkapuusysteemiä, koska sillä tavalla treenanneiden koirien tekemisessä ei ole näkynyt suurta parannusta. Siinä olen myös samaa mieltä, että jos jokin koulutustapa toimii jollekin koiralle, tulokset näkyvät heti. Rupesimme siis työstämään vaihtoa peruuttamisen kautta. Riinalle heitettiin nami, jota se lähti hakemaan ja kun se oli tulossa taas miuta kohti, sanottiin muutaman kerran peruutuskäsky ja sitten käskettiin istumaan. Näitä tehtiin muutamia ennen kuin kokeiltiin liikkeenä pitkästä matkasta. Tässä kyllä oikeasti näki eron! Peruutuskäsky sai Riinan ajattelemaan taaksepäin, joten se taisi jopa jossain vaiheessa liikkua taakse sen sijaan että olisi tullut eteen. Tätä ehdottomasti jatketaan ja katsotaan, miltä meidän kaukot alkavat näyttää.

Tosi kiva oli kuulla Riikalta, että ollaan hänen mielestään edistytty paljon. Tosiaan viimeksi oltiin Riinan kanssa Riikan koulutuksessa ehkä n. 2 vuotta sitten, vaikka toki on sen jälkeen käyty parissa kokeessa, joissa Riikka on ollut tuomarina. Ehkä kahdessa vuodessa pitäisikin jo edistyä, mutta ihan miten vaan, positiivinen palaute luo aina uskoa omaan tekemiseen.

Illalla Sissi lähti kotiin venailemaan vauvan ja Taijan saapumista. Toivottavasti uuteen elämään sopeutuminen on sujunut ongelmitta. En kyllä sitä epäile, Sissi ottaa useimmat uudetkin asiat niin lunkisti (:

Hakukoe 27.4.

Lauantai meni yllättävän sujuvasti, vaikka piti tavallaan koko päivä odottaa illalla/yöllä olevaa hakukoetta. Kävin jumpassa, lenkkeilin kolmen koiran kanssa ja siinähän se menikin. Sapekon järjestämä koe siis ja myös osallistuttiin peruskokeen pimeäosuuteen. Kahdeksan jälkeen vasta mentiin metsään ja meidän maasto-osuus alkoi ehkä puoli 11. Aikaisemmin ei jännittänyt, mutta sitten kun piti siellä laavulla venailla niin vähän kävi hermostuttamaan. Ennen omaa vuoroa vähän jaloittelin Riinaa ja istuskeltiin siinä nuotion äärellä. Ihmeellistä hermostunutta vinguntaa Riina piti ennen omaa vuoroaan, kai se vähän reagoi siihen pimeyteen.

Sosiaalisuusosuus jännitti ehkä eniten, onpa loogista ;) Ei vaan ollut kauhean lupaavaa, kun ennen koko häppeninkiä yksi kokeeseen myös osallistunut sakemanni huuteli Riinalle ja kaikille tasapuolisesti autosta. Riina sitten tietysti otti siitä kierroksia ja rauhoittelin sitä kyllä koko ajan siinä kun rivissä tönötettiin. Kerran Riina sitten rähähti kun myö mentiin sen sakemannin eteen moikkaamaan tuomaria, mutta antoi sen jälkeen olla, ei jäänyt räyhäys päälle.

Unelias untamo varusteineen ja tässä kuvassa vasta lähdössä etsintähommiin.

Hallittavuusosio meni hyvin, alkuun seuraamisessa nuuski vähän maata ja haahusi, mutta 3/4 seuraamisesta oli ihan tokokelpoista. Istuminen myös oikein mallikas. Etsintäalueen laidalle siirryttiin hihnassa, siinä maa-aines lensi kun Riina tajusi ukkojen olevan piiloutuneina häneltä ;D Tein etsintäsuunnitelman, jopa ihan kelvollisen. Eikä muuten tuullut ei sitten niin mistään. Lähetin koiran eikä sitä tarvinnut kahdesti käskeä, sinne sinkosi. Lähdin kulkemaan metsätietä, huutelin Riinaa silloin tällöin, mutta koska se ei kovin mielellään tullut, arvasin että se on varmaan hajulla. Huutelin kuitenkin, koska ajattelin että jos se on ukolle menossa niin ei se sitä jätä. Kerkesin sitten edetä sitä metsätietä vähän turhankin pitkälle, sillä kun haukku alkoi kuulua niin tajusin heti että se on ihan toisella puolella aluetta. Lähdettiin sitten testaajan ja Suvin kanssa rämpimään läpi koko alueen. Ajattelin, että liian kovasta kiirehtimisestä tulee sanomista, mutta tuomari oli ennemminkin sitä mieltä, että olisin saanut liikkua liukkaamminkin :D Riina teki hurjan hienon ja pitkän ilmaisun, joten palkka maalimiehellä oli ansaittu.

Tässä vaiheessa täytyi tietysti muuttaa etsintäsuunnitelmaa, koska ei olisi mitään järkeä rämpiä takaisin läpi koko alueen. Jatkoimme takareunaa, ohjailin Riinaa sieltä alueelle. Nyt oli paremmin ohjattavissa, irtosi mutta myös kuunteli. Jossain vaiheessa muistin laittaa Riinan valjaissa kiinni olleet lamputkin päälle. Samaisissa valjaissa kiinni olleet kulkuset olivat kilisseet niin hyvin, etten aikaisemmin edes osannut kaivata valoja. Toinen ukko löytyi aika lailla alueen keskeltä. Joitakin kertoja Riina oli maassa maannutta maalihenkilöä käynyt tökkäämässä, johtui varmaan joko maalimiehen otollisesta sijoittumisesta tai ehkä edellinen pitkä ilmaisu jätti jälkeensä pientä turhautumista. Ei kuitenkaan raapinut tai mitään, eli kuitenkin asiallisella linjalla pysyttiin.

Jatkettiin kohti takakulmaa, jonka onnistuin hieman oikaisemaan. Lähetin Riinan sinne sitten parikin kertaa, koska tiesin, ettei meillä olisi enää aikaa palata sinne. Parin lähetyksen jälkeen oli kuitenkin pakko vaan luottaa ja jatkaa matkaa. Viimeinen ukko löytyi ihan parin metrin päästä miun omasta kävelylinjasta, kun lähdettiin poikittamaan aluetta. Onneksi en kävellyt ihan sen vierestä, sellaiset on kokeessa aina hankalia tilanteita. Kolme ukkoa = koe läpi, joten huipputyytyväinen saan Riinan toimintaan jälleen olla (:

Testaaja kehuin Riinan ilmaisuja ja irtoamista, nehän sen vahvat puolet ovatkin. Ei kuulemma lähtisi rajoittamaan välillä hieman liiankin hyvää irtoamista, koska se on kuitenkin niin paljon parempi vaihtoehto kuin jaloissa pyöriminen. Olin myös yllättynyt, että miun kartalla pysymistä kehuttiin (ei, en vieläkään käyttänyt kompassia)! Suunnistusharjoitteista on siis ollut jotain apua. Illan viimeinen jännitysmomentti oli se, päästäänkö huonokuntoista metsätietä enää ylös, mutta se onneksi onnistui ja päästiin kotiin nukkumaan. Kyllä väsytti, voin myöntää, ja Riinakin näytti ihan tyytyväiseltä, kun pääsi vihdoin valtaamaan sängyn.

Kuuluu jo kalustoon

Keskiviikko meni miulta töissä ja Kaakon noutajien kokouksessa (järjestämme helatorstaina speed racen Juvakan kentällä klo 12-14, tervetuloa!), joten koirat saivat vapaapäivän. Torstaina oli sitten ainakin osittain sellaiset tokotreenit, jotka olisivat saaneet jäädä treenaamatta. Oltiin ihan ominemme Kivisalmen kentällä. Jo lähtötilanne treeneihin oli huono, olin kuolemanväsynyt ja koko ajan piti kytätä kelloa, ettei myöhästyttäisi suunnistamasta.

Alku meni kaikesta huolimatta tosi kivasti, tehtiin onnistuneita seuruupätkiä. Miulla ei etukäteen oikein ollut ajatusta, mihin siinä seuruussa erityisesti kiinnitettäisiin huomiota, mutta siinä sitten matkan varrella tajusin, että hirveän vähän palkkaan Riinaa lähdöistä. Niistä tulikin sitten tosi kivoja, kun heti hyvästä lähdöstä sai palkan.

Jatkettiin metallilla, jossa tein sen typerän virheen, etten ajatellut loppuun asti, mikä sopii juuri miun koiralle. Ajattelin, että tehdään metallilla pitoja. Huono ajatus, paineistuminenhan se siitä seurasi. Saatiin ihan onnistuneitakin kai joo, mutta en usko että Riina tästä hirveästi mitään oppi. Se on kuitenkin tietyissä tilanteissa sen verran pehmeä ja tämä oli yksi niistä. Välillä syljeskeli kapulaa, kun istui paikallaan se suussa. Paikallaan pitojen jälkeen ei oikein merkin kierrotkaan (yleensä Riinan mielestä ihan kivoja) sujuneet.

Seuraavaksi ei-yhtään-paremmin-sujuneet kaukot. Jumitti jonkin verran, lähinnä siinä m -> i vaihdossa. Sitten tietysti meni vielä joku puhiseva koira meidän ohi. Riina reagoi ja mie suutuin Riinalle. Great. Onneksi sentään sen verran järkeä oli päässä, että tajusin loppuun ottaa parit mukavat merkit. Sabikin teki ehkä yhden merkin. Mutta kai se on niin, että tällaisiakin treenejä aina tasaisin väliajoin täytyy olla, jotta ei pääse unohtumaan, miksi tätä lajia pohjimmiltaan harrastaa. Ei siksi, että jatkuvasti verissäpäin jahtaa jotain tuloksia, vaan ihan muista syistä. Onneksi suunnistus viimeistään nollasi aivot ja pieninkin ärsytys katosi (:

Perjantaiaamuna Sissi saapui meille määrittelemättömän pitkälle vierailulle, kun Taija lähti synnyttämään. Hurjasti onnea ihanasta pienestä pojasta! Ilo oli Sissiä hoitaa näin onnellisen asian takia, siinä se meni lauman mukana ettei mitään. Iltapäivällä lenkkeilin koko komppanian kanssa ja kaikki kolme pääsivät myös esineruutuhommiin. Sitä ei voinut välttää, etteivätkö olisi nähneet kun vein esineet. Joku kerta hyvin pian pitäisi saada joku muu tekemään meille ruutu, ettei Riina totu metsätunnariin (=kaikki esineet haisevat miulta). Neljä esinettä ja kaikki haettiin. Tein vaihdellen palautuksia: yhdellä kehuin ja palkkasin vielä lopuksi, yhdellä palautus koemainen ja ei palkkaa, yhdellä kehuin ja ei palkkaa ja viimeisellä koemainen, mutta loppuun palkka. Muuten työskentely oli mallikasta, mutta kuvassa näkyvää jesarirullaa pureskeli (loppuun naksuttelin sen pitoa) ja alueen rajalle siirtyminen oli hirveintä ikinä. Ei pysynyt hiljaa ei. Sabi ja Sissi tekivät sellaisen pienen läntin ja molempia autoin niin, että kuljin ainakin osan ajasta ruudussa mukana. Naksaus löydetystä esineestä. Molemmilla oli palautuksissa hieman vääntöä. Sabilla siksi, että sen noudot ovat muutenkin vähän sellaisia ja Sissillä siksi, kun se ei ymmärtänyt miksi tämmöisiä kummallisia erimuotoisia esineitä on täällä metsässä ja miksi niitä pitää vieläpä kantaa...


Illalla oli sitten viimeinen tokovuoro agihallilla. Nyyh... Nyt ei niin paljon harmita, mutta kun taas tulee talvi ja kiroillen jäädytetään sormia milloin missäkin lumikasassa niin voin kyllä sanoa että sitten on tilanne toinen.

Ihan ekana paikallaolot. Vähän oli epävarmemman oloinen kuin yleensä, pyrin olemaan erityisen tarkka siitä, että palkkaan riittävästi. Istumisessa meni vissiin parikin kertaa maahan, tämä ei ole mitenkään tyypillistä Riinalle. Tietysti kokeen lähetessä halusi pitää miut jännityksessä ;)

Muut liikkeet Riina taisi aloittaa sivulletuloilla ja seuruupätkillä, ideana vain hiljaisuus hallissa. Niissä ei mitään ihmeempää. Metallihyppyä, palkkaa sekä siitä, ettei varastanut kapulalle, että siitä, kun palautti hyvin. Nyt on tuo varastaminen selvästi parantanut, tai siis se että ei varasta ;) Pari suoraa luoksaria taidettiin tehdä. Jääviä ihan reilusti, ensin yksittellen niin että Riina kiersi tolpan ja tuli siitä seuraamaan, sitten zetaa vähän kootumpana liikkeenä. Maahanmenoa ei kyllä tehty, se niin vielä tässä vaiheessa syö istumista ja seisomista ja on kuitenkin niihin verrattuna varma. Kaukoissa nousi pitkästä matkasta oikein hyvin, ainut mikä järjestelmällisesti mättää on se s -> i vaihto. Viimeisenä tehtiin tunnari. En tiedä väsyttikö Riinaa vai herpaantuiko keskittyminen muuten vaan. Ehkä myös tolpan kierto ennen kapuloille lähettämistä oli tässä tilanteessa liikaa, vaikka muuten toimiikin hyvin. Toi kuitenkin väärän. Eipä siinä mitään, uusi lähetys ja yritys. Oma tuli, mutta ei silleen heti kohdalle osuessa nopeasti nostaen kuin viime aikoina yleensä. Jätettiin kuitenkin tähän, joskus on tyydyttävä vähän vähempään ja ainakaan ei nostellut muita kapuloita.

Hyvässä seurassa

Rauniokoulutusviikonlopun jälkeiseen maanantaihin kuului flyballia, tokoa, viestiä ja lenkkeilyä Ellan ja Elvin kanssa, sekä siihen perään vielä oman ryhmän agitreenit. Kevään toiset flyballit otettiin Kivisalmen kentällä. Treeni meni neljän pallon sykleissa, koska enempää ei ollut. Ensimmäisten neljän pallon verran riina teki ihan sitä perustoimintoa. Hyppyjen yli, pallon haku ja sitten pallo miulle käteen asti. Tällä kertaa meinasi kuono tulla enemmän laatikon reiän eteen kuin viimeksi. Seuraavilla neljällä pallolla treenattiin nopeutta, vauhtipalkka siis. Sai pudottaa pallon ja iskeä kiinni palloon, mutta koska pallon jälkeen kelpaa pelkkä pallo, oli vaihdettava siihen. Nopeutta kuitenkin tuntui tulevan lisää, vaikkei tuota kyllä muutenkaan voi mateluksi kutsua ;) Viimeisessä setissä vinoja lähestymisiä laatikolta hypyille tultaessa. Kerran taisi kiertää ekan hypyn, mutta muuten ohjautui niille oikein kelvollisesti!

Sabi pääsi myös tekemään ja lienee tarpeetonta mainita, ettei se meinannut pysyä pussihousuissaan :D Malttoi kuitenkin aika kivasti keskittyä ja sen tekeminen alkoi jo vähitellen näyttää eheältä suoritukselta. Pallon palautusvauhti ei päätä huimaa ja välillä pitää jäädä pallo suussa hengailemaan laatikolle, jos sieltä vaikka tulisi lisää. Anyways, hyvä Sabi!

Tokoilemaan siirryttiin Mattilan kentälle. Riina teki ainakin flyball-hypyllä hyppynoutoa. Hinkattiin lähes ainoastaan sitä, ettei varasta kapulalle. Miun mielestä on ehkä epäloogisinta ikinä, että joku hölmö koira haluaa varastaa kapulalle, josta se ei kuitenkaan sitten mitenkään erikoisesti tykkää... Huoh. Kaipa varastamista saatiin aisoihin, mutta puuduttavaa se oli. Ruutua tehtiin myös. Taisin kerran laittaa pallon ruudun taakse, jotta saisin Riinan uppoamaan syvemmälle. Toimi, muilla kerroilla meni jopa takanauhasta yli. Seuraamiseen vaan sellaista hauskaa mukavaa, vauhtilähtöjä ja aika paljon palkkaa. Tunnari oli hyvä, nostaa nyt oman heti kun osuu kohdalle ja palautuksessa ei pahemmin möyhennä kapulaa. Jäävien asentojen erottelua.

Viestipätkät suht. lyhyitä, mutta Riinalla taas kova into päästä Ellan luokse, hyvä. Yritin itse olla sen verran näkymättömissä, että joutuu tulemaan melkein luokse asti ennen kuin näkee miut.

Vielä viimeinen talvikuva tältä erää.

Agilityssa meillä ei ollut kouluttajaa, joten kiitos Ella että väkersit meille radanpätkän! Itsellä ei ihan vielä taidot ja luovuus tässä asiassa riitä. Ohjattu hyvin (ei kyllä ollutkaan mitään ihme kieputtelua) ja kivasti muisti renkaan vaikkei hetkeen olla tehty. Kontaktiesteissä se kyllä kovassa vauhdissa oikoo nousukontaktit, niihin pitää ehkä viritellä joku erillinen käskysana. Alastulokontaktit ok, sitä vaan pitää tehdä ihan hirveästi etten itse pysähdy siihen. Kepeissä yritti oikoa viimeistä väliä, joten siihen ohjuri, muissa kohdissa ei ollut ohjureita eikä ongelmaa. Keinulla oli huomattavasti epävarmempi kuin viimeksi, joten loppuun tehtiin ihan vaan paineetonta keinua. Riina sai kulkea omaan tahtiin ja kolauksesta palkka.

Tiistaina värvättiin vuorostaan Suvi ja Tara lenkkeilemään ja treenaamaan meidän kanssa. Paikkana edelleen Mattila, siellä on kyllä hyvät maastot. Riina tokoili kaukoja, jääviä, ohjattua, paikkamakuuta ja oikealla seuraamista. Kaukoissa tekniikkaa ja nopeutta läheltä, pitäisi kyllä vielä joku parempi tapa keksiä kuin tuo takajalkojen edessä palikka-tekniikka. Pitkästä matkasta vaan sitä että tekee kaikki vaihdot yhdestä käskystä, nopeudella ei väliä. Hyvin sujui. Jääviä väännettiin oikein urakalla, miten voi istuminen olla noin vaikeaa! En käsitä, yhdessä vaiheessa ei vaan istunut, vaikka olisin seisonut päälläni. Kai siellä jossain sitten niitä onnistuneitakin oli, tää oli just tällänen verta, hikeä ja kyyneleitä, mutta luultavasti ensi kerralla myös tuloksia-treeni. Ainahan nimittäin vaikea treeni tarkoittaa sitä, että ensi kerralla onnistuu. Ohjatussa kapulalle kiertäminen oli vaihteeksi vaikeaa, toki siitä ei ole kauan kun sen noutotyylin Riinalle vaihdoin. Etenkin vasen tuotti ongelmia, vaikka oikea on yleensä ollut se hankalampi. Merkit ok. Oikealla puolella seuruussa naksuttelin suorasta seuruuasennosta. Voi olla, että sekin vaikutti jääviin kun tehtiin oikealta puolelta, ei aikaisemmin olla pahemmin tehty. Paikkamakuu Taran kanssa hyvä, ei juurikaan nuuskinut.