Karu paluu arkeen, lomat on lusittu tältä erää. Onneksi enää n. 3 viikkoa (huippupitkään, mahtavat 4 päivää) pääsiäislomaan! :D
Hiihtoloman loppupuoliskolla toivuttiin onnistuneesti tokomasennuksesta ja kiihdytettiin agilitykisakuumeen kasvamista. Tulin siihen lopputulokseen, että Riinalla varmaan oli joku valeraskaustyyppinen masennuskausi tuossa hetki sitten. Se oli vaan siis yksinkertaisesti kovin väsynyt, kotona oltaessa vaan makasi. Kun tehtiin jotain niin teki kyllä, mutta ei normaalilla draivilla. Nyt alkaa meno jo tuntua normaalilta, muutama päivä kivaa-hauskaa-mukavaa näköjään auttoi.
Tuon ei-niin-onnistuneen möllitokon jälkeen siis keskityttiin hetken aikaa vain mukavaan yhdessä tekemiseen, ei mitään turhan koemaista/kaavamaista. Ullalle kiitos hauskojen kuunteluratojen treenivinkeistä, niitä ei saa unohtaa jatkossakaan! Ideana siis eri tokoliikkeiden ketjuttaminen temppuradaksi, jonka aikana koiran on oltava kuulolla, mutta myös hauskaa saa ja kuuluu olla. Tällä on nyt saatu helpotusta meidän metallikapula-ahdistukseen, vaikka onhan se treeneissä toiminut aikaisemminkin. Koetilanne on se ongelma. Noiden metallikapulan kantamisharjoitusten, joita siis tehdään hyppyjä hyppien, merkille mennen ja jääviin pysähtyen yms., lisäksi teemme nyt siis koemaisia liikkeen alkuja, joissa palkkaan joko kapulan nostosta tai palauttamaan lähtemisestä.
Tunnariin saatiin myös uudet neuvot, ja ainakin näin muutaman kerran jälkeen tuntuu siltä, että tällä harjoituksella on saatu palautus paremmaksi. Homma siis menee niin, että viedään pitkän matkan päähän iso kaso tunnaripalikoita, oma sinne sekaan, koira odottaa sen aikaa makuulla. Sitten palataan koiran sivulle selkä menosuuntaan (koemainen liikkeen alku), seuraavaksi lähetys. Tämä ylipitkä matka on saanut Riinan palautukset selkeästi nopeammiksi ja mälväämättömämmiksi (kas siinä teille sanahirviö!). Lähetyksiä myös niin, että ensin on kierretty merkki -> vielä lisää vauhtia. Vapautukset leluun vaihtelevilta matkoilta. Ja tämän jälkeen kun ottaa koemaisen suorituksen, niin kyllä vaan hyvät palautukset ainakin osittain siirtyy niihinkin, ja varmasti vielä kehittyvät, kun vaan tätä jatketaan.
Mitäs muuta... Myö ollaan nyt näköjään tosi toko-orientoituneita, mutta minkäs teet. Kaukoja ollaan tehty lähinnä leikkien, ja seuraamisestakin vaan askeleita ja lyhyitä pätkiä. Molemmat sujuu näin oikein mainiosti: kaukoissa tekniikka tuntuu tällä hetkellä tosi hyvältä, ja seuraamisessa askeleiden lisäksi on painotettu perusasentojen ottamista (sellasia perusasentoja kun ei pahemmin siellä möllitokossa näkynyt...). Näitä liikkeitä pitäisi kohta puoleen alkaa kasailemaan koetta varten, että hyviä vinkkejä otetaan vastaan.
Ruudussa miun pitäisi nyt keksiä selkeä kriteeri touhuun, jotta ei menisi ihan pelleilyksi. Nuo Riinan peruuttamiset vaan on niin hankalia, kun ovat niin rajatapauksia. Luulisi, että kai sen nyt näkee peruuttaako vai ei, mutta saattaisitte yllättyä, se on oikeasti hankalaa! Menee nimittäin ruudun sisälle, ihan etureunaan, ja sitten peruuttaa. Hirveästi tekisi mieli piilottaa lelu ruudun takanauhan alle, jotta saisi Riinalle ajatuksen mahdollisimman taakse, mutta en tiedä onko järkevin mahdollinen tapa työstää asiaa... Sillä ei ole väliä tehdäänkö voi- vai evl-tyyliin, kunhan nyt jotain keksisi tuohon peruuttamiseen.
Luoksetulo tuntuu nyt aika ok:lta, loppupätkän vauhdin saan hyväksi, en (ainakaan vielä) täydelliseksi. Vielä ehkä enemmän vaan lelua peliin, että sille saa huippumotivaation tulla loppuun asti vauhdilla. Paikkaistumisia tehty vähän.
Agilitykisakuume kasvoi kuin huomaamatta oman seuran kisoissa talkoillessa ja suorituksia ihaillessa. Riinan kepit on nyt aika hyvällä mallilla, toki eivät missään tapauksessa varmat. Etenkin alku ja loppu vaativat vielä vahvistamista. Keinussa yritetään pikkuhiljaa saada ideaksi kerralla keinun päähän juoksemista, mutta edetään sen mukaan miten Riina rohkaistuu sitä rämäyttelemään. Ei siis mitenkään pelkää, mutta ei myöskään automaattisesti halua sitä rymistellä. Kontaktit on nyt jääneet vähän vähemmälle, mutta jos niistä oikeasti varmat haluaisi, niin pitäisi treenata juu. Harmi kun agilityhallin avaimen saaminen on viivästynyt, se tulisi todella tarpeeseen!
Tokon ja agilityn lisäksi hiihtolomamme sisälsi esine-etsinnän herättelyä talviunilta ja jäällä lenkkeilyä Ellan ja Elvin kanssa, siitä kenties kuvia myöhemmin. Yksi päivä panostettiin oikein kunnolla noihin esinejuttuihin: tehtiin pudotetun esineen noutamista, pienesine-etsintää ja tavallista esineruutua. Näistä tavallinen esineruutu sujui parhaiten, vaikka sitä vähiten viime aikoina tehty. Tuumaustauko on mitä ilmeisimmin tehnyt terää. Kaksi palautusta jopa tosi hyviä, ensimmäinen ei niinkään: pudotti esineen ja lähti kai etsimään toista. Siitä sitten kyllä huomautin, koska sitä on viime syksynä koitettu rankalla kädellä karsia. Toi sitten sen ensimmäisenä löytämänsä esineen, kun käskin. Saattoi vaikuttaa se, että esine oli kova/ei ehkä niin kiva (puhelin), mutta ei saisi vaikuttaa, eikä kyllä yleensä ole vaikuttanut.
Pienesine-etsinnässä laajat kaaret oli edelleen ongelmana ja yllättävää kyllä ehkä myös hieman silmillä etsiminen. Se ei onneksi enää kauheasti pelota, että Riina nielaisisi esineet :D Pudotetussa meillä on meneillään vaihe, jossa yritän kertoa Riinalle, että nenänkäyttö on sallittua, ellei jopa toivottavaa. Se on paremmin kuin hyvin tajunnut sen, että käskystä voi painattaa tuhatta ja sataa suoraan eteen ja jos reitille sattuu joku esine, niin hei, ihan kiva, voi sen noutaa. Eli back to basics tässä asiassa.
Sitä pyydän anteeksi mahdollisilta lukijoilta, että tämä blogi toimittaa nyt miun treenipäiväkirjan virkaa, siksi hieman sekavaa tajunnanvirtaa muutamassa viime tekstissä ja varmasti monessa tulevassakin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti