On joskus mennyt paremminkin

Meidän harrastustoimintaa rajoittavia tekijöitä on viime aikoina ilmennyt vähän turhankin paljon. Ensin ne pari doping-jaksoa niiden kahden lonkka-/kyynärkuvauksen takia, sitten juoksut ja nyt Riinan selkä on jumissa/venähtänyt/revähtänyt/jotain. Eihän paranemisessa välttämättä montaa päivää mene, ja jo tiistaille sain fyssariajan, mutta totta kai juuri ne päivät, kun olisi aktiviteettia jos jonkinlaista: hallitokotreenejä, epikset, agilitytreenejä, hakua pitkästä aikaa...

Melkein voisi sanoa että tällä hetkellä hieman masentaa, vaikken yleensä olekaan taipuvainen vaipumaan synkkyyteen. Nyt vaan vähän tuntuu siltä että kovalla työllä ei ole merkitystä, tuurilla pärjää jos pärjää. Ja heti perään lisättäköön (ennen kuin joku vetää tuosta herneet nenään), että eihän se nyt tietenkään ihan noin mene, mutta ärsyttää silti.

Jos tässä nyt yrittäisi hieman piristyä, niin voisi ajatella sitä että meillä on kuitenkin tokokoe tulossa muutaman viikon päästä. Tässä vaiheessa ajatus tuntuu vielä mukavalta, lähempänä sitten jännitetään. Sekin koe vaan olisi hyvin helposti liukunut ulottumattomiin, jos en olisi ollut tarkkana. Käytiin tänään eläinlääkärissä tarkistuttamassa ettei siinä Riinassa nyt mitään muuta vikaa ole (ei ollut), ja el. yritti tarjoilla kipulääkkeitä. Onneksi tajusin kysyä varoajan (joka oli sen 28 pvä) ja sanoin että jätetään väliin.

Tunnarivarastot täydensin tänään Starkissa. En ehkä ollut kovin katu-uskottava, kun ostin kaksi pilkottua rimaa muiden ostaessa terasseja, mutta palvelu oli siitä huolimatta erinomaista (:

Koska tästä meinasi tullut surkutelkaamme-kaikki-Riinan-tilannetta-päivitys, laitetaan loppuun kuva, josta tulee ilmi se normaalimpi tilanne:

Sabi ottaa osumaa...

ja Riinaa hymyilyttää, kelpaisi vaikka Pepsodent-mainokseen