Catch up

Kyllä ei ole yhtään mikään blogin päivittäminen inspiroinut. Kerran jo aloitin, kirjoitin yhden rivin ja painoin deleteä. Aivot käy ylikierroksilla ensi syksyn suunnitelmien/suunnitelmattomuuksien takia (mennäkö kouluun vaiko eikö), töissäkin on pitänyt aina välillä käydä, treenattu, uitu ja lenkkeilty on ja lopun ajan oon maannut autuaasti telkkarin ääressä :D Elämä on ihanaa <3

Toukokuussa Oili Huotari kävi kouluttamassa tokoa Lappeenrannassa. Olipa taas työllistävää järjestää koulutusta ja hankaluuksia mahtui matkan varrelle, mutta oli ehdottomasti sen arvoista. Tykkäsin Oilin koulutustyylistä älyttömän paljon. Mutta mikä siinä on että meidän tokokoulutukset muistuttaa yleensä enemmän jotain Dr. Phil -istuntoja kuin tokokouluttautumista :D Kyllä taas vuodatin kaikki enemmän ja vähemmän tokossa ahdistavat asiat, mutta saatiin kuin saatiinkin ne järjestykseen ja ehkä usko itseen, lajiin ja koiraan saatiin elvytettyä. Ihanaa oli kun joku ymmärsi. Tästä koulutuksesta lähtien ollaankin menty ihan uudella asenteella ja on kuulkaa ollut hyviä treenejä! Vitsit miten kivaa.

Toukokuussa kisattiin myös agia ja yksi tokokoe, ei kummempaa menestystä kummassakaan. Agista vitosilla kai jotain palkintoja ja kaupan päälle v*tutusta. Joo tiedän, asenneongelma. Helatorstain tokokokeesta Pieksämäellä kolmostulos. Aivan ihmeellinen paikkaistumisongelma: käveli perään?!. Parhaiten ikinä onnistunut eka setti, jossa vire oli hyvä, koira toimi kehässä juuri niin kuin haluan, seuruussa jotain vääntöä perusasennoista, luoksari perusok, zetassa muistaakseni kaikki asennot onnistui melkein kokonaan ilman apuja ja ruutu oli hieno. Toinen setti ei niin hyvä. Riina oli vähän jäinen, tunnari nollaantui, vaikkakin tällä kertaa toi ihan rehellisesti väärän -> tykkään melkein enemmän tästä kuin meidän vanhasta ongelmasta (nostaa oman, pudottaa, nuuskii muut, tuo oman). Edelleen kyllä nuuski ikuisuuden kapuloilla. Kaukoissa jotain epäpuhtautta ja metallinoudossa empi ennen kuin haki, outoa. Varmaan vähän ällöttikin kapula, taas.

Onnistui toukokuussakin sentään jokin:

Kesäkuussa meni jo hei paremmin! Tein asennemuutoksen agiin ja tietty heti kun lopetin välittämästä, saadaanko nollia vai ei ja keskityin vaan tekemään hyviä ratoja, niin alkoi nolliakin sadella. Noustiin kotikisoissa tuplanollavoitolla kolmosiin. Ihan kiva, tätähän mie halusin :D Tästäkin löytyy kuvamateriaalia, ja itse asiassa miun facesta videoitakin, en nyt jaksa ladata niitä youtubeen.

Herää kysymys, miksi muuten niin älykäs koira näyttää joka ikisessä kuvassa niin typerältä...

 

 

 

 

Tokossa kisattiin kuun lopussa Haukkiksessa, Lpkyn seuranmestiskokeessa, jossa tuomarina Harri Laisi. Kannatti mennä, saatiin meidän toinen ykkönen! Yksi vielä.

Koe ei alkanut kovinkaan mairittelevasti, kun otettiin taas nolla paikkaistumisesta. Sama ongelma kuin Pieksämäellä, tällä kertaa Riina tosin nousi vaan miun lähtiessä seisomaan, ei tullut perään. Eikä tietenkään tällaista ole ollut treeneissä... Oli sitten kyllä kuulemma tönöttänyt seisomassa sen 2 minuuttia niin etti viiksikarvakaan ollut värähtänyt ja kuulemma sen näköisenä että "voi ei, saattaa tulla huonoa palautetta" :D Ei tullut huonoa palautetta, ei se mitään tuossa vaiheessa auta. Pisteet miulle pään nollaamisesta. Tuli kehut ja tehtiin hyvä paikkamakuu. Ei kyllä lätsähtänyt maahan, mutta meni kuitenkin ekalla.

Liikkeet tehtiin putkeen sekoitetussa järjestyksessä ja myö oltiin ekoja. Sopi kyllä meille tosi hyvin! Just mukavasti ehti palkata koiran, mutta ei tarvinnut yhtään odotella. Ja kylläpä se Riina meni hienosti! Just niin kun treeneissä, ellei vielä astetta paremmin. Meidän kupla alkaa vihdoin ilmoitella olemassaolostaan. Tuntui niin hyvältä <3 Seuraamisesta saatiin ysi, oli muuten Riinan paras koeseuruu ikinä! Haki pat (toki voisi hakea siistimminkin ja vähemmällä... noh, hakemisella :D, mutta ei jäätänyt!), tuntui ainakin suht suoralta muissa paitsi hitaassa ja oli vaan jotenkin helppoa. Zetassa meni maahan istumisen (tää oli yksi loppupään liikkeistä, alkoi jo ykkönen painaa takaraivossa ja annoin käskyn väärällä äänensävyllä) ja miusta seuraaminen olisi voinut olla vähän parempaa, mutta eipä siinä tietty mitään selkeää virhettä ollut. Vähän löysää, niin kuin se nyt zetassa on ollut. Tästä 7. Luoksarista seuruun tavoin ysi, ei se seisominen miusta kyllä noin hyvä ollut. Muuten tykkäsin. Lopuista liikkeistä saatiinkin sitten kympit! Ei ollut maailman tiukin tuomari ei, mutta kyllä myö tuo ykkönen ansaittiin. Riina teki siististi ja hienosti. Kaukot oli sikamakeet, ei liikkunut yhtään. Tunnari oli ekana liikkeenä kuten Laisin kokeissa on tapana ja se onnistui. Mainiota (: Kävi kapulat ehkä 1,5-2 kertaa läpi, nosti oman ja toi. Hyppynouto oli jotenkin hassu :D Tavallaan tosi hyvä: ei arponut nostamista ja tuli siistiin perusasentoon, mutta vauhti oli jotain laukan ja ravin välimaastoa :D Riina jotenkin ihmeellisesti sekoitti siihen laukkaan pari raviaskelta. Ruudussa se meni reilusti sisälle! Käskin suoraan maahan kun olin niin helpottunut :D Suvi, joka oli kehäsihteerinä, oli kyllä syvästi hämmentynyt tästä, sori Suvi ;) Ohjatussa ainut mitä olisin korjannut oli kapulan nosto: Riina ei kiertänyt ulkokautta, kuten olen opettanut. Siisti oli kyllä. Merkeille meni niin ruudussa kuin ohjatussakin sellaista keinuhevoslaukkaa, niin kuin se kokeissa menee.

Lopputuloksena 274 p, 1. tulos ja 2. sija. Tärkeintä oli kuitenkin se mahtava fiilis kehässä. Se vaan jotenkin sujui.

Tässä ainakin miun tunnelmat kokeen jälkeen, tunnaripalikan palvontaa :D

Kolmen yhdistyksen yhteisissä hälyharkoissakin ollaan käyty kaksi kertaa. Kesäkuussa järjesti Imatra, heinäkuussa Lpky. Imatralla miun varsinainen jälkikoirakonkari (hah!) jäljesti tosi pitkään ja takasin tullessa löysi esineenkin (en kyllä tiedä miksei löytänyt mennessä...), jossain vaiheessa jälki vaan sit hukkui. Sinänsä harmi ettei saanut jäljestyksestä palkkaa. Ei meillä ollut edes mitään jälkivaljaita/muita etsintävarusteita, kun hups vaan olin unohtanut koko harjoituksen. Vissiin tuntia ennen alkua muistin. Hyvä etten vaan mennyt suunnitellusti sinne agilityhallille, olispa ollut noloa :D Jäljen jälkeen sit hakua, kiva oli nähdä että vielä kovan työn jälkeenkin Riina reagoi hyvin hajuun kun se sai. Itsenäisesti lähti oikeaan suuntaan, mutta loppuun asti ei osannut tarkentaa, sit piti vähän ohjata. Ja ihmeellistä pelkohaukkua haukkui maalimiehelle, olin jo vakuuttunut että siellä on karhu. Oli kyllä vieras mies, mutta ei tuollaiset yleensä ole Riinaan vaikuttaneet.

Heinäkuun harjoitus oli sitten Haukkiksessa. Meidän harjoituksesta tuli puhtaasti parin tunnin partiointi. Luulen että teki meille ihan hyvää. Miulta meinasi yhdessä vaiheessa usko loppua, pohdin että jo nyt on hemmetti ettei löydy. Näkee kyllä, että meiltä puuttuu vielä sellainen etsintärutiini. Välillä meinasin hermostua, kun Riina yritti sitkeästi vängätä tielle, mutta loppua kohden työskentely alkoi jo olla sujuvaa, hyvä! Ja niin se vaan maalimies löytyi, hienolla itsenäisellä irtoamisella ja komealla ilmaisuhaukulla. Tällä kertaa kyseessä oli kyllä tuttu nainen, mutta hyvä että tolleen tuli vahvistus haukulle pitkänkin etsinnän jälkeen. Muistuipa mieleen, että tuollaisessa tiheässä kasvustossa se alue on vaan käytävä tarkasti, sillä jos se haju ei tule koiralle niin sit se ei tule. Alusvaatteita myöten märkänä mutta lopulta kuitenkin ihan tyytyväisenä päästiin kotiin.

Maalimiehen näkemys miun etsijäkoirasta.

Raskas työ vaatii tietysti raskaat huvit ;) Meillä tosin saattaa olla niistä huveista vähän eri käsitykset kun jollain muilla.

Savitaipaleen laavulla.

Toisilla oli vaikeuksia...

...kun taas toisilla oli selkeä päämäärä.

Ja eräitä vaan ärsytti :D