Toiset eivät vaan ole syntyneet onnellisten tähtien alla. Sabi on yksi niistä surkeista otuksista. Onneksi nyt ei tällä kertaa mitään supervakavaa, mutta jotain pientä kumminkin. Tiistain oltiin lähdössä raunioille, kun Sabi kävi kakomaan. Se oli jo sitä ennen lenkillä ensin yrittänyt tukehtua ja sitten päälle syönyt arviolta n. 500 kiloa heinää. Mutta siis se kakoi ja kakoi vaan, ensin ajattelin että eikö se saa henkeä, mutta ei se niinkun sitäkään ollut. Sitten se oksensi sellaisen valtavan ruohotupon, siis oikeasti ison. Hyvä tietysti että tuli ulos suolta tukkimasta, mutta vähän rupesi mietityttämään että miten paljon lisää sitä heinää siellä vielä on... Ja totta kai kello oli jo niin paljon, ettei mikään eläinklinikka ollut enää auki. Siinä sitten soittelemaan johonkin mihinlie ja kysymään puhelinkonsultaatiota. Ohjeiksi tulivat oksennuttaminen ja parafiiniöljyn antaminen.
Ensin se suolalla oksennuttaminenkaan ei meinannut toimia, ja ajateltiin jo että nyt se saa jonkun suolamyrkytyksen. Onneksi jonkun hetken päästä limalaatta lensi ja sen jälkeen Sabin olo tuntui helpottuneen. Illalla kuitenkin ruoan antamisen jälkeen kakominen alkoi uudestaan.
Mie jäin seuraavaksi päiväksi koiravahdiksi, kun ajateltiin että se pitää varmaan viedä lääkäriin. Mutta ei, niin se vaan meni ohi pienellä paastolla (Sabi söi seuraavan päivän pelkkää piimää ja riisiä pienissä erissä) ja rauhallisella kävelytepsuttelulenkkeilyllä. Ihme tapaus taas kerran. Sen olisin ymmärtänyt, jos huono olo olisi johtunut siitä älyttömästä heinän mättämisestä, mutta kun joku syyhän sille heinän imuroinnillekin olisi löydettävä.
 |
| Onneksi Sabilla sitten joskus aina välillä menee paremminkin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti