maanantai 5. elokuuta 2013

Agilitykisat Hamina 28.7.

Vuorossa toiset viralliset agikisat. 3 rataa ja nousujohteinen päivä: ekalta agiradalta hyl, toiselta 10 ja hyppäriltä 0! Aurinko paistoi ja koira kulki, mikäs siinä oli ollessa (:

  
+ A:n ja puomin alastulokontaktit
+ kepit
+ Riina kuulolla
+ rengas

- alun typerä ohjaus
- puomin ylösmenokontaktiin ei ehkä osunut?
- lentokeinu (!!!), ikinä ei ole tuota tehnyt


+ ei lentokeinua
+ muutkin kontaktit toimi
+ keinun jälkeisen pätkän ohjaus oli hyvä, vaikka itse sanonkin
+ koiran hermot piti pussissa, ainut paniikki oli että "pitäis p**kele päästä jatkamaan tota rataa!" :D
+ alitettiin ihanneaika tosi reilusti, vaikka tapahtui tuo pussiepisodi (olisko ollut jotain -11 s)

- viimeinen keppiväli, mikä lie ajatuskatko

Jos rima putoaa niin se putoaa, siitä ei välitetä kun se ei ole mitenkään säännöllistä.



+ puhdas rata on aina plussaa
+ Riina meni kepit loppuun asti
+ osasin valita ihan toimivat ohjaukset
+ nopein aika ja niinpä nollan lisäksi vielä voitettiinkin

- kaarrokset on aika laajat, mutta niiden työstäminen on kyllä pidemmän ajanjakson asia
- lopun kiristynyt käskytys, olin siis kyllä kärryillä että nollaan on mahdollisuus :D

Palkaksi Riina sai möyrytä ojassa ja hakea palloa sen verran, minkä tuossa kelissä nyt enää jaksoi. Palkinnot oli tokokokeisiin verrattuna ylitsevuotavat, joten Sabikin pääsi osingoille: dentapussi sai kyllä arvoisensa vastaanoton (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti