sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Tämän viikon touhut

Ollaan nyt tosi tehokkaita ja päivitetään koko viikon ohjelmisto kerralla (:

MAANANTAI Ullan kanssa Juvakan kentällä treenaamassa. Mukavimmat treenit pitkään aikaan. Suunniteltiin oikein paperille mitä tehdään ja jokainen koira (Mila, Riina, Salama) teki 2 settiä joissa molemmissa n. 3 liikettä. Riinan seuruu oli iloista ja motivoitunutta, luoksetulo nopein ja hienoin ikinä ja tunnariin ja ruutuun saatiin taas kullanarvoisia uusia hyviä vinkkejä (: Positiivinen yllätys myös paikkamakuu, jossa kesti paikoillaan vaikka sisko oli ihan vieressä! Tarkemmat selostukset toki kirjotan jokaisesta treenistä treenipäiväkirjaan, mutta en kehtaa niitä kaikkia tänne toistaa.

TIISTAI Tapiksella molempien koirien kanssa, Sabi siis pitkästä aikaa mukana ja oli ihana nähdä että sillä oli kivaa. Tapis on yksi niistä paikoista, mistä Sabille on onnistunut jäämään erittäiun positiivinen mielikuva, ja sen tekeminen parantuu aina parilla asteella kun siellä treenataan. Se yritti selkeästi niin kovin kuin vaan mahdollista miellyttää miuta ja tehdä oikein (: Ja ei edes jäänyt pelkäksi yritykseksi, vaan hienosti hommat hoitui. Seuruu oli Sabille aikas hyvä, jättöliikkeissä pysähtymiset hienoja ja hyppykin sujui, kuin myös aina-niin-varmat paikallaolot (: Jos vielä saatais treenattua sitä palkkaamattomuutta niin voitais tässä kesän aikana jossakin möllitokossa näyttäytyä (: Riinalle ihan perushyvä-treenio, itseäni häiritsi vähän tietynlainen kiire, mikä varmaan oli kyllä ihan itse luotua. Mutta pääasia oli että saatiin häiriötä ja että R toimi siitä huolimatta. Tosi hyvin tuli jatkamaan hommia vaikka pari kertaa jäi tuijottamaan toisia koiria sen näkösenä että leikittäiskö? (:

KESKIVIIKKO Ihan tavallista kotitreeniä, kuten kaikkina päivinä, en niitä tässä nyt sen kummemmin selittele.

TORSTAI Käytiin raunioilla, eikä muuten ollut ketään muuta paikalla! Osa oli kai jo juhannuksen vietossa ja loput oli varmaan säikähtäneet sadetta. No, mikäs siinä, sitten treenattiin yksin. Onneksi oli iskä mukana niin saatiin etsintäkin aikaseksi. Ja ihan hyvin miun mielestä meni siihen nähden että säädettiin ominemme (: Iskä löytyi joka kerta ja haukkukin raikasi (Riina osaa nyt haukkua käskystä; edistystä!). Kaikista paras maku jäi kuitenkin ketteryysesteistä, mitkä meni taas loistavasti. Putki on vaan paras juttu ikinä ja pöydille pystyin lähettämään jo vähän kauempaakin. Loppuun ihan vähän tottista, ihan vaan että R osais yhdistää senkin tohon paikkaan.

PERJANTAI Suunnattiin mökille juhannuksen viettoon. Riina ja Sabi vietti vissiin koko päivän ulkona frisbeen ja pallojen kanssa temuten ja uiden. Riina oli ekaa kertaa mökillä ja kyllä vapaus maittoi! Se totteleminen jäi sitten vähän taka-alalle... Koirakavereitrakin löytyi naapurista, missä käytiin treffaamassa Max-tanskandoggia ja Roopea. Yhtään eivät meidän likat pelänneet vaikka Max oli niitä sen 3 kertaa isompi ((:

LAUANTAI Mejästelyä (: Perjantaina oltiin käyty mettässä hikoilemassa jälenvedon merkeissä ja nyt oli sitten aika päästää koirat hommiin. Sabi vanhana konkarina sai alottaa. Täytyy taas kerran todeta että kun on koiralla motivaatio kohdallaan on sen työskentelyä ilo katsoa. Jäljestyshän on ihan Sabin lemppariharrastus. ehdottomasti. Ja mie kun vielä epäilin että ojien ylitys tuottais meidän välillä vähän hienohelmaiselle tolleritytölle hankaluuksia. Pyh ja pah sanoi Sabi ja hoiti hommat alusta loppuun asti kunnialla läpi. Sabin jälki oli 100x100x100 m pitkä ja sen päähän päästyä huomattiin että loukkaantunut hirvi oli kerennyt jalostua matkan aikana nakeiksi ((: Lisäksi jäljen päästä löytyi Sabin lempiherkkua dentaa ja tennispallo. Sabin suoriuduttua omasta tehtävästään oli Riinan vuoro, tää oli Riinalle sen eka jälki ja siihen nähden hienosti meni. Kehityskelpoinen yksilö se on tässäkin lajissa (: Riinan jälki oli 50x50x50 m pitkä ja sen päässä oli nakkien lisäksi lelu. Välillä jäljestyksen aikana ajatus katosi ja Riinalle piti miustuttaa mitä oltiinkaan tekemässä näyttämällä sille jälki uudestaan ja kerran tai pari se koitti kysellä miulta lisäohjeita. Mutta sitten kun se keskittyi tekemiseensä niin jäljellä pysyttiin oikein hienosti! Yhdellä sivulla järven läheisyys myös varmasti vaikutti työn vaikeusasteeseen. Leluun ei ihan maltettu jäljen päässä keskittyä kun oltiin vielä niin täpinöissä (:

SUNNUNTAI Ullan kanssa katsatusaseman pihalla treenaamassa, oltais menty viereiselle nurmikentälle, muttei se taaskaan ollu vapaana. Salamaa vähän jalka asvaltilla vaivasi, tosi harmi että se on saanut noi jalkaongelmat riesaksi ): Riinan kanssa otettiin 2 settiä kuten maanantain treenissäkin, ja nytkin n. 3 liikettä molemmissa. Hyppyä aletaan nyt treenata uudella (ja luultavasti huomattavasti paremmalla) tavalla, luoksepäästävyyden Riina otti rauhallisesti vaikka Ulla on sen lempi-ihminen koko maailmassa, paikkamakuu siskon vieressä oli jo tuttu juttu ja seuruu ja maahanmeno oli positiivisia yllätyksiä (: Olin tossa viikolla jo vähän alkanut hermoilla tän meidän seuruun takia kun ei niin kauhean hyvin ollut sujunut, R oli selkeästi vähän hämillään että mitä mie siltä oikein haluan, hieman matalavireisestä seuruusta, missä paikka on takana ja välillä oikein innokkaasta seuruusta missä se lähes poikittaa eteen. Mutta Ullan kautta päästiin myökin osallisiksi Susan hyvistä (ja todellakin tarpeeseen tulleista!) neuvoista ja seuruu sujui taas oikein hienosti (: Maahanmenon sujuminen kostautui sitten siinä että R päätti mennä maahan myös silloin, kun olisi pitänyt istua tai seisoa (:

Huomenna suunnataan kohti Heinolaa, käydään mie, äiti ja koirat moikkaamassa sukulaisia ja päästään siis testaamaan miten hotellikelpoinen Riina oikein on (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti