Elokuu

Elokuussa päästiinkin sit viimeistään itse asiaan, kun työt loppui ;) Oli aikaa mennä ja tehdä.

Kuukausi pyörähti jälleen käyntiin hälyharjoituksen merkeissä, tällä kertaa järjestäjinä toimi toinen Lpkyn ryhmistä. Riinan kanssa oltiin taas koirakkona, ja kerrankin meillä "kävi tuuri". Löydettiin peräti kaksi maalimiestä ja vieläpä kohtuu nopeasti. Oltaisiin löydetty vielä nopeammin, jos miulla olisi ollut pokkaa luottaa koiraan. Johtopaikka oli sellasella laavulla, ja aloitettiin sit lähietsinnällä kiertämällä laavu ja katsomalla, ottaako koira hajua. Riina reagoi ja jonkin matkaa hajun perässä irtosikin, mutta siinä hetkessä en ollut asiastani niin varma että olisin pyytänyt koko meidän etsintäpartiota seuraamaan. Maalimiehet löydettyämme selvisi, että juuri siitähän he olivat kävelleet. Jatkoimme siis kuitenkin etsintä alkuperäisen suunnitelmamme mukaan. Keli oli tyyni, kuuma ja kuiva ja Riina ei hajuttomissa kohdissa kauheasti irronnut tai liikuskellut. TAAS hiipi mieleen epäilys, että onkohan se nyt ihan kartalla että mitä ollaan tekemässä. Ihan turhaan, hyvä niin. Pitäisi muistaa, että tuollaisissa etsinnöissä sen koiran ei kuulukaan koko ajan olla ryntäämässä johonkin suuntaan, päin vastoin tuollainen toiminta on paljon järkevämpää. Kyllä se lähtee kun hajun saa, niin tälläkin kertaa. Ensimmäisen maalimiehen ehdin itse asiassa nähdä ensin itse, mutta hyvin Riinakin sen sitten omatoimisesti paikallisti ja ilmaisi. Toisen maalimiehen jälki lähti ensimmäiseltä maalimieheltä. Riina meni sitä sillä tavalla puoliksi maa- ja puoliksi ilmavainulla. Toisen maalimiehen ilmaisu meni vähän hassusti. Riina haukahti kerran (ihan selvää ilmaisuhaukkua, ei mitään ylimääräistä pöhinää) ja tuli sitten miun luokse kun kutsuin. Lähetin uudestaan ja lähdin seuraamaan koiraa, siellähän se maalimies mustikoita keräili. Sitten vielä ihan kunnolla hetsasin, että sain Riinan vähän haukkumaan. Noita liikkuvia/puhuvia/kaikin tavoin outoja maalimiehiä pitäisi treenata säännöllisesti, mitenkään en pistä tätä ilmaisun puuttumista koiran piikkiin. Onhan niitä harjoiteltu... joskus. Mutta toisaalt taas on myös todiste siitä, että ei ne oikeissa etsinnöissä jonkun ilmaisussa olevan häikän takia löytymättä jää. Usein kun perustellaan esim. haukkuilmaisun huonoutta sillä, että tuulisessa maastossa se ei välttämättä kuulu. En osaa kuvitella sellaista tilannetta, että en kuulisi koiran haukkua ja tämän takia kadonnut jäisi löytämättä. Jos saisin koiran tulemaan ihmiseltä pois kesken ilmaisun, niin kyllä se minut jokatapauksessa jollain keinolla etsittävän luo johdattaisi.

Kolmosluokan agikisat korkattiin elokuun alkupuolella Kotkassa. Eihän ne kontaktit valmiit olleet, eivät ole vieläkään, mutta tietyssä määrin uskon että jos täydellistä jää odottamaan saa odottaa aika pitkään. Eikä nää kisat edes niihin kontakteihin kaatuneet... Kolme rataa, neljä keppivirhettä. Kiva. Tulin siihen tulokseen, että näiden täytyi johtua Riinan kiihtyneestä mielentilasta kisoissa, ei ole muuta selitystä. Kyllä se ne teknisesti osaa. Niinpä päätin, että pitää kepeillä ottaa se linja, että jos niitä ei malta suorittaa loppuun, joutuu radalta pois. Keppien väärään aloitusväliin hakemisen voin vielä ottaa omaksi syykseni, mutta en liian aikaista lopettamista. Kontaktit toimivat näissä kisoissa oikein kivasti, toisen radan puomi (radan toisiksi viimeinen este) oli ainoa, jolta Riina vähän vapautti itse itsensä. Olisi ehkä pitänyt puhaltaa peli poikki, mutta ei siinä hetkessä enää aivo toiminut. Näissä kisoissa harmitti ainoastaan se, ettei saatu miltään radalta vertailukelpoista aikaa noiden keppivirheiden takia. Olisi ollut kiva nähdä, kuinka kauaksi kärjestä jäädään. Siihen olin erittäin tyytyväinen, ettei radoissa ollut ohjauksellisesti mitään, mistä emme olisi selvinneet. Tämä oli piristävää etenkin sen takia, että ensimmäisessä rataantutustumisessa tunsin olevani niiin väärässä paikassa. Kaikki muut näyttivät niin hyviltä, ja myö ollaan vaan tällasia :D Turha huoli, hyvin selvittiin! Tulokset radoilta oli 5, 10 ja 5, kahdelta viimeiseltä radalta muistaakseni myös yliaikaa juurikin noiden keppivirheiden takia, eikä se ihanneaika tolla ekalla radallakaan monella sekunnin kymmenesosalla alittunut.

Kuun puolivälissä jälleen tokokokeessa, jälleen Haukkiksessa. Tällä kertaa yksilöliikkeet sekoitetussa järkässä putkeen, tuomarina Riikka Pulliainen. Tätä koetta ennen työstettiin paljon paikallaanoloihin menoja. Ne on aina olleet Riinan siirtymistä huonoimmat, ja koska tulin siihen tulokseen että se johtuu muiden koirien läsnäolosta, tehtiin paljon vaan hyvää asennetta muiden koirien vieressä. Toimi! Riina oli paikallaolot oikein skarppina, melkein jopa ylivireisenä. Tästä sitten hieman "säikähtäneenä" en juurikaan viritellyt Riinaa ennen yksilöliikkeitä, mikä oli kuitenkin ehkä virhe. Kehässä se oli miusta jotenkin keskittymätön ja ehkä hieman omissa maailmoissaan oleva. Eipä sillä, taas olisi pisteet riittäneet kevyesti ykköseen, jos ei olisi nollattu... niin, sitä ruutua. Tällä kertaa ongelma oli eri kuin viimeksi ja siinä mielessä reilu ongelma että oli esiintynyt treeneissäkin. Riina kun on taas vaihteeksi yrittänyt, josko olisi ihan ok jäädä ruudun etureunaan. No ei ole, ja ennen tätä koetta korjasin ongelmaa vaan juoksuttamalla Riinaa ruutuun pallolle. Tyhmää, tiedän, mutta kun miulle sanottiin ettei Riina osaa sitä ruutua. Tyhmää, tiedän, koska jos se on sen viimeiset kolme vuotta osannut, niin ei kai se vaan lopeta osaamista. Kunhan koettelee, testaa pääsisikö vähemmällä. No mutta, eipä se ruutu siihen kaatunut että Riina tarjosi paikkaa liian etureunaan. Se kaatui siihen, että mie ajatuksissani/ajattelemattomana/what ever käskin sen maahan kun se oli siinä huonossa kohdassa, ja tietysti meni etutassut nauhan yli. Ei olisi vaatinut kuin sen yhden lisäkäskyn, jolla olisin saanut sen oikeaan paikkaan. Jos ja jos. Tultiin kakkostuloksella toisiksi.