torstai 27. maaliskuuta 2014

Agikooste

Viikkotreeneissä on käyty, pari kertaa olen ryhdistäytynyt omatoimisissa keppi-/kontaktitreeneissä, ja lisäksi olemme hakeneet oppia ulkopuolisista koulutuksista. Yhdet kisat ollaan saatu tälle keväälle mahdutettua so far, kevään aikana olisi vielä tarkoitus pariin otteeseen kisata. Tietysti kesälläkin, jos ei muiden lajien menot häiritse liikaa.



Tämä rata on aikajärjestyksessä vanhin, jota ollaan viikkotreeneissä tehty. Oli ihan riittävästi haastetta, mutta hyvin miun Riina siellä kolmosluokan koirien seurassa viiletti menemään! Tämä oli ehkä yksi niistä radoista, joita treenatessa aloin herätä siihen, että itsekin pitää mennä asenteella eikä vaan himmailla eteenpäin. Tästä lähtien olen päättänyt, että niin kauan kuin vaadin koiraltani parasta, on miun annettava se myös itsestäni. Pätee muihinkin lajeihin.



Tämä oli ihan hauska rata! Alku onnistui sekä leijeröiden että normaalisti, mutta nuo 7-kepit oli tosi paha rasti, kun tuo putki oli niin lähellä. Loppuradassa ei suurta ongelmaa, lähinnä hienosäätöä.



Mietin että miksei miulla ole tästä radasta niin minkäänlaista muistikuvaa, mutta sitten muistin että ei tehtykään tätä, kun yksikään este ei ollut treenivuoromme alkaessa lähelläkään oikeaa paikkaansa. Siispä hyödynsimme edellisen ryhmän rataa, jossa aika paljon sellaista perushommaa. Takaaleikkauksia muistaakseni? Ihan mukava rata sekin, tulipa vahvistettua perusasioita.



Tämän radan muistan puolestaan erittäinkin hyvin, koska se oli ensimmäinen rata treeneissä pitkiin aikoihin, jolla onnistuttiin tekemään nolla :D Toki ensin pätkissä ja harjoitellen, mutta lopussa putkeen. Kuulemma näytti hyvältä, harmi ettei ollut kameraa. Miut varmaan kohta erotetaan koko mein ryhmästä, kun kouluttajan ukaasit kameran ottamisesta mukaan treeneihin on kaikuneet jo viikkoja kuuroille korville. Hups. Ihan rehellisesti en vaan ole muistanut! Kerran taisi meidän keppiongelma ilmetä tällä radalla (nyt se alkaa olla jo historiaa, mutta Riina jätti parissa treeneissä viimeisen keppivälin menemättä) ja sekin oli oma vika kun yritin vähän liian vaikeaa sivuirtoamista radan yhteydessä, kun muutenkin oli ollut se keppiongelma. Sisäänmenot Riina hakee kyllä hyvin! 7-8 välistäveto vaati selkeämmän ja vahvemman ohjauksen kuin mitä ensimmäisellä kerralla tein, jotta ehdin jatkoon. Mutta on se vaan mukavaa kun sekä koira että (toivottavasti :D) miekin pystytään korjaamaan toimintaamme ohjeiden mukaan aika tehokkaasti. Ei tule sellaisia turhaumia, kun virheet saadaan korjattua heti. Tämän radan yhteydessä pohdin myös sitä, että kuinka olen niin onnistunut laiminlyömään koemaisuuden agilityssa, kun siitä tokossa koko ajan sauhuan? Se on kyllä kenties ollut tietoinenkin päätös, en ole halunnut paineita treeneihin :D Mutta mitäs treenaamista se sellainen on? Lupaan tästä lähtien edes yrittää tehdä niitä nollaratoja myös treeneissä, mikäli vaan mahdollista. En aio vetää herneitä nenään jos ei joka kerta onnistu, mutta jos niitä edes vähän useammin onnistuisi tekemään treeneissä, niin kai se ajan myötä tekisi kisatilanteista vähemmän hermoraastavia. Toivotaan näin. Epiksissä en edelleenkään jaksa ruveta käymään, koska meillä ei mitään erityisesti kisatilanteeseen liittyvää ongelmaa ole (katsotaan vaan, ensi viikolla Riina ei pysy lähdössä, juoksee läpi kaikki kontaktit ja räiskii systemaattisesti rimoja...). Sama treeni saadaan ryhmätreeneissäkin.



Tämä oli viime viikon helppo rata. Meidän kouluttaja on vissiin kokenut jonkun valaistumisen, kun meidän treeniradat on olleet viime aikoina selkeästi perusohjauspainotteisempia. Hmmm. Josko niitä ohjaustekniikoitakin sitten taas joskus? Tämä oli joka tapauksessa kiva rata, kerrankin sai juosta! Yllätyin, kun Riina ei ollutkaan pöydällä niin suvereeni, sillä olisikin ollut kiire jatkaa rataa. Pysyi kyllä kukn vähän kovemmin huomautin. Renkaan jälkeisellä hypyllä kääntyi paremmin kun juoksin ihan lähelle kääntämään, mutta pelkällä rytmitykselläkin ok. Okserilla ei rimat lentäneet kertaakaan, vaikka ollaan sitä tosi vähän treenattu.



Eilen tehtiin kisamaista (tämä rata hieman muokattuna, koska hallinpuolikas on niin pieni), ja pari viikkoa aikaisemmin myös, mutta siitä radasta ei ole piirrosta. Juuri kun päätin että kisamaisiakin pitäisi ottaa, niin niitä ilmestyi meidän treeneihin, kerrassaan sopivaa! Tuntuu, että ehtii tehdä jotenkin enemmän, kun ensin tehdään kisamaisesti rata läpi ja sitten jokainen treenaa vuorollaan. Ehkä illuusio syntyy siitä, kun saa kaksi kertaa tuoda koiran halliin :D Tällä radalla ekalla kierroksella olisi tullut vitonen (keppien aloitus valui toiseen väliin). Se oli kuitenkin helposti korjattu, pysyin vaan itse hieman kauempana ja annoin koiran hoitaa. Ensimmäisellä kierroksella ei myöskään onnistunut saksalainen 12-hypylle, vaan oli pakko takaaleikata. Se saatiin kuitenkin toimimaan treenikierroksella, kun sain liikuttua välistävedon aikana paremmin. Yllättävän hyvin onnistui myöd 11- ja 12-hyppyjen ohjaaminen toiselta puolelta. En oikein tiedä mikä ohjaus se oli, mutta luonnottomalta tuntui jättää koira niin selän taakse.

Maaliskuun alussa Lau järjesti Kiitorekun rytmityskoulutuksen 1. osa, johon Riinan kanssa osallistuttiin. Oli mielenkiintoista ja kiva nähdä kuinka hyvin Riina miun liikettä lukee. Toisaalta on myös oltava tarkkana, koska se voi olla yhdestä askeleesta kiinni kääntykö Riina hypyn jälkeen hyvin vai kieltääkö se hypyn. Putkijarrukin oli osana yhtä radanpätkää, kiva oli kokeilla ja todeta että toimii! Rytmityskoulutuksen 2. osa pidetään huhtikuussa, ilmoittauduttu on. Siellä rytmityksiin yhdistellään perusohjauksia. Kuulostaa hyvältä, koska Riinan niin hyvin jo miuta lukee, että uskon ettei ohjauksien liittämisessä yhtälöön ole ongelmaa.

Kuun puolessavälissä lähdettiin sitten vähän extempore Lpkyn hyppytekniikkakoulutukseen (jälleen Kiitorekun), kun sinne tuli peruutuspaikkoja ja miun viikonlopun ohjelmisto oli epätavallisen tyhjä. Koulutus oli suunniteltu pk-hyppyä ajatellen, mutta toimi tietty agiinkin. Ei kai siinä sen kummempaa, Riina osaa hypätä :D Ja nyt on sitten vielä ne kunnon griditkin paperilla oikeine mittoineen, niin kelpaa treenailla.

Kotikisat käytiin juoksemassa 8.3., kaksi rataa: hyppäri ja agirata. Hyppärillä alkoi ja omaan radan unohdukseen kosahti. Ennen ja jälkeen sen kohdan oikein mukavaa menoa. Juuri kun olin kehuskellut että ikinä en ole unohtanut rataa. Tyypillistä. Sekunnin sadasosa riitti sekoittamaan pakan. Ärsytti. Onneksi oli kuitenkin vielä toinen mahdollisuus jäljellä, ja sen hyödynsimme 0-tuloksen, luvan ja 1.sijoituksen arvoisesti! En tiedä mikä siinä on että onnistutaan aina silloin kun on viimeinen mahdollisuus. Kaikki meidän nollat on tulleet joko kisapäivän viimeisellä radalla tai sitten kisoissa, joissa ollaan menty vaan yksi rata. Tämän kirouksen purkamiseksi asetankin meille yhden agitavoitteen lisää tälle vuodelle, nimittäin tuplanollan. Eihän se nyt niin voi aina toimia että ekat radat kustaan.

Näistä meidän ekoista varsinaisista kakkosen kisoista jäi mieleen se, että oikeasti pitää jo odottaa ohjauksellisesti haastaviakin ratoja. Niitä itse asiassa on jo ykkösissäkin, mutta meidän kohdalle ei siellä pahemmin osunut. Menin näihin kisoihin vähän sillä asenteella, että ei siellä kuitenkaan mitään maatamullistavaa ole, mutta jouduin nopeasti pyörtämään ajatukseni ja miettimään ohjauksia tosissani. Tietysti kisatilanteen luoma paine tuo oman mausteensa soppaan.

Kuva: Kyllä tästä lähtien ilmoittaudun jokaisiin kisoihin vaan yhdelle ainoalle radalle ja kannustusjoukot/kamerat jää visusti kotiin! Ensimmäinen rata -> katselijat paikalla, kamera valmiudessa, ohjaaja unohti hetkellisesti radan, hyl. Toinen rata -> mukavan rauhallinen halli, ei kameroita lähimaillakaan, keskittyminen kohdillaan, 0, ensimmäinen luva kakkosista ja luokkavoitto. I rest my case. Hieno Riina <3
Riina palkintoruusukkeineen, -luineen ja -leluineen. Taustalla elämän epäreiluudesta masentunut Sabi :D

1 kommentti:

  1. Ei helvetti - 30 esteen rata! O_O Unohtasin viimestään 20. esteen kohdalla loput :D

    VastaaPoista