tiistai 4. helmikuuta 2014

Pretty face and electric soul







Siinäpä parit nätit naamat. Ja sitten toimintaa!

Ullalla käytiin kyläilemässä jo jokin aika sitten. Mikäs oli rentoa kyläilypäivää viettäessä: lenkkeiltiin pellolla, treenattiin hallilla (edelleen aika luksusta!) ja puhuttiin, tutkailtiin, pohdittiin. Tuolla Ullan hallilla treenaaminen on kyllä aina välillä hyväksi Riinan keskittymisen kehittymiselle. Jotenkin sille on vaikeaa koota itseään tuolla. En tiedä mistä johtuu, varmaan siitä kun on vaan niin siistiä olla "kotona" :D

Ullasta ja Salamasta voinkin johtaa ontuvan aasinsillan MM-tiimiin. Tajusin vähän aikaa sitten, että kohtahan on jo ensimmäinen leiri. Ihan hyvä tässä vaiheessa, melkein olin jo menokalenterin suunnittelussa huhtikuuhun asti päässytkin. Vähänkö hauskaa! Tosi mukava päästä tutustumaan ihmisiin paremmin ja tokoilemaan niin perusteellisesti ettei ikinä :D Facebook-elämän perusteella leireiltä ei varmasti menoa, meininkiä ja viiltävää analyysia tule puuttumaan ;)

Ohjattuihin agilitytreeneihin ollaan viime päivityksen jälkeen ehditty kahdesti, tai no ei niitä enempää ole ollut tarjollakaan. Kävi tuuri sen suhteen, että kovat pakkaset laittoivat jäihin vaan yhden treenikerran.



Ensimmäisellä näistä kahdesta kerrasta tehtiin tällaista rataa. Sai valita tekeekö yksittäisiä ohjauksia vai pitkää rataa. Meinasin jo kallistua ohjaustekniikkapiiperryksen puoleen, mutta sitten rohkaistuin ja päätin, että joskus kai se olisi rataakin treenattava. Ei voi ehkä olettaa, että kisoissa homma pelittää, jos treeneissä ei koskaan edes yritä. En tiedä jäikö tästä hirveästi mitään hampaankoloon. Kun mie ohjaan, Riina kulkee. Yksinkertaista, eikö? Kepit haki paremmin kuin olisin kuvitellut. Ikuinen kehityskohde on miun omat ohjaussuunnitelmat. Osaan kyllä toteuttaa, kun joku kertoo miulle kuinka ohjaan, mutta jos itse pitäisi ottaa asiaan kantaa niin valitsen yleensä ne kaikista hankalimmat ja juuri siihen kohtaan epäsopivimmat ohjaukset :D Ei tähän varmaan auta kun pitkällinen "ajattelen ensin itse ja sitten vasta kysyn neuvoa" -kuuri. Tai sitten vaan vakoilen, miten muut aikoo ohjata ;)



Toinen rata oli tällainen. Tämä tuli itse asiassa meille varsin hyvään aikaan. Niin paljon kuin tykkäänkin niiden ohjaustekniikoiden kanssa piipertää (olen siis ehkä täysin oikean kouluttajan ryhmässä? :D), niin kai se pitäisi osata ihan vaan ohjata ja viedäkin sitä koiraa. Olen yliherkkä pitkien kaarroksien suhteen. Olen jotenkin ajatellut, että Riina hyppää kauhean pitkälle/ei tee tiukkoja käännöksiä ja kompensoi tätä sitten vauhdilla. Mutta kun ei se tee niin. Se kääntyy itse asiassa erinomaisen hyvin, kun vaan olen itse oikeassa paikassa oikeaan aikaan oikein päin,yritän välttää tahdottomia pakkoliikkeitä ja ohjaan järkevästi. Ja kulkee lisäksi kovaa. Luulisi kelpaavan. Tässä, niin kuin ihan yleisestikin, auttaisi kun vaan luottaisin. Lupaan harjoitella, ja ryhmätreenit on siihen oikein otollisia, kun pystyn luottamaan siihen että joku huomauttaa jos koira häröilee.



Ryhmätreenien lisäksi on käyty useita kertoja tokovuoron yhteydessä hallilla työstämässä kontakteja. Mielenkiintoista, että kun asialle tekee jotain, se alkaa toimia. Meidän kontakteista tulee erilliskäskyttömät, nopeat ja hemmetin hienot. On tehty sekä puomia (jolla myös vahvistettu ylösmenoja längillä, toimii!) että keinua, molemmissa niin että palkka tulee vapautuksena edessä olevalle putkelle. Jos himmaa, vapautan vauhdista (tässä ei haittaa vaikka loikkaa kontaktin, kun ei olla juoksukontakteja opettelemassa), jos tulee hyvin, hyvästä pysähdyksestä 2on2off-asentoon saa palkaksi vapautuksen putkelle. Putki toimii hyvin meillä etupalkkana. Palloon tms. jumisi liikaa, en halua himmailua. Radalla kontaktit toimii jo, jos juoksen Riinan ohi eteenpäin, ei vielä kestä sivuirtoamista. Radalla en edes vaadi vielä mitään, työstetään vielä jonkin aikaa täysin erikseen. Vauhdin olen kuitenkin hakenut niin puomille kuin keinullekin hypyn kautta, ettei tule liian ruusuista kuvaa siisteistä ja hyvin onnistuvista suorituksista ;) Tosi hyvin Riina on alusta asti tajunnut kontaktit ilman "ota"-käskyä, se on ollut kertakaikkisen turha.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti