torstai 26. joulukuuta 2013

Laavulauantai

Kun oli vielä hauskaa ja mukavaa, eikä kukaan yskinyt. Tämä oli suunniteltu Suvin ja Ellan kanssa jo aikoja sitten, että kun vihdoin koittaa vapaa viikonloppu niin suunnataan Haikkaanlahdelle laavuilemaan. Pikkuvikoja, että ainoa vapaa viikonloppu sattui olemaan just joulun alla.

1,3 km kävely laavulle oli oikein passeli, koska itse retken tarkoitushan oli syödä makkaraa :D Sitä paitsi koirat kyllä viihdyttivät ja liikuttivat itseään laavullakin, Riinalla ja Ellillä meni ainakin lujaa. Niin kauan oli hauskaa kun nuotio lämmitti, mutta yllättävää kyllä parin tunnin paikallaan istuskelun jälkeen alkoi tulla kylmä. Outoa.

Toiseksi tärkein ohjelmanumero heti syömisen jälkeen oli joululahjojen avaus. Vissiin Suvi ja Ella lahjuksistaan tykkäsivät, hyvä niin. Tuntuu, etten kauhean mielikuvituksellinen ole onnistunut tänä vuonna lahjahankinnoissa olemaan. Kaikkea ei kai voi saada, koska muuten lahjojen hankinta on sujunut ennätysajassa ja ilman suurempaa stressiä. Koirien lahjat laitettiin heit avaamisen jälkeen visusti piiloon kaikenlaisen mellakoinnin ja nujakoinnin välttämiseksi :D

Niin kuin aina, kuvata ei pystynyt, koska sormet olisivat jäätyneet. Tai jäätyivät ne nytkin, mutta hitaammin. Lopussa sitten lähes kuoliossa olevin kätösin yritettiin epätoivoisesti saada pakollinen ryhmäpotretti. Tässä prosessi sekunti sekunnilta:

Tara oli helppo. Ruokaa ei jätetä!

Seuraavana vuorossa Elli...

...joka vaati hieman avustusta, mutta ylös päästiin!

Ai kappas, Elvikin syöksyi paikalle...

...ja Elli poistui paikalta.

"En muuten ole tulossa sinne!"

Takaisin lähtöpisteessä, mutta ainakin Tara on saanut herkkuja!

Tarina ei kerro mitä tässä välissä tapahtui, mutta ainakin siinä on nyt kolme neljästä.

4/4, wuhuu! Vielä kun Riina katsoisit kameraan.

Saa luvan kelvata: Riina jäätää, Elli on kaunis mutta vähän hölmö, Elvi halveksii kaikkea ympärillään ja Tara ei vieläkään näe muuta kuin namit.

Siskokset edustavina.

Ai ja miksei Sabi ollut mukana kuvissa?

Koska rammat vapautettiin laavulle hyppelystä ja Sabille jäi tärkeä laavunvahtimistehtävä.

Näihin tunnelmiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti