sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ja sama kaava toistuu

Jostain kumman syystä kaikki Sabia koskevat tekstit liittyy sairasteluun :( Veimme sen viimein eläinlääkärille ontumisen takia. Sabihan oli siis ehkä n. kuukauden-kahden ajan ontunut oikeaa takatassuaan, hyvin harvoin varasi painoa sille. Ajateltiin, että johtuu borrelioosista ja menee levolle/hieronnalla/jollain vähemmän radikaalilla ohi. Eipä mennyt, ja pikkuhiljaa olin jo vahvasti  sitä mieltä että joku paska nivelrikkohan siellä on. Ja niin olikin, polvessa. Nyt Sabi saa 5 (tai jotain sinne päin) cartrophen-piikkiä 5-7 päivän välein sekä kipulääkettä. Lisäksi kaksi viikkoa liikkumattomuutta. Kaksi piikkiä  ja viikko lepoa takana, koira vaikuttaa jo tosi pirteältä! Ei sillä että se mitenkään masentunut olisi missään vaiheessa ollut, loppuvaiheessa ennen ell käyntiä hieman haluttomampi lähtemään ulos, ulkona sitten reipas. Sabi haluaisi jo kovasti lenkkeillä, mie koitan hillitä kotiväkeä viemästä sitä mihinkään. Jos lääkäri sanoo että kaksi viikkoa lepoa niin se tarkoittaa kahta viikkoa lepoa.

Siinä oltiin kuitenkin oikeassa, että borrelioosista tuo nivelrikko mitä todennäköisimmin on peräisin. Borrelioosi on aiheuttanut niveltulehduksen, joka on johtanut nivelrikkoon. Aina voi jossitella ja miettiä, että oltaisiin voitu viedä Sabi aiemmin lääkäriin yms. Se ei kuitenkaan olisi estänyt nivelrikkoa tulemasta, eikä sitä silti saataisi kokonaan pois, hillittyä vain kuten nytkin. Toki asiaan olisi päästy puuttumaan varhaisemmassa = paremmassa tilanteessa.

Nivelrikon lisäksi Sabin haljennut hammas (jonka olin kyllä havainnut, mutten ollut kiinnittänyt siihen sen suurempaa huomiota) sai leikkaustuomion. Katsellaan nyt milloin se leikataan, mahdollisimman pian tietysti. Se vaan yksi 500 e lisään tähän loppumattomaan ell-laskuun. Mutta minkäs teet, hoidettava on, muuten kuulemma vaarana koko leukaluun tulehtuminen. Se kuulostaa sen verran pahalta, etten halua riskeerata.

Sabin ihailijoille kuitenkin tiedoksi, ettei tästä päivityksestä kannata liikaa masentua. Nyt on diagnoosi, hoito menossa, ja potilas ei ole potilas ainakaan henkisesti :D On sitä pahemmistakin selvitty, varmaan tästäkin. Yksi vaan mikä harmittaa on, että Sabi sai pallonheittokiellon (miettikää sitä, Sabin elämä ilman tennispalloja). Kuulostaa huippupahalta, mutta onneksi on kesä, jolloin pallon perässä uiminen on varmaan enemmän kuin sallittua, ja voihan niitä piilotella metsäänkin, ei välttämättä tarvitse kieli vyön alla juosta perässä.


3 kommenttia:

  1. Mukavaa, että Sabi sai oikeat lääkkeet ja vointi parempaan päin:)

    VastaaPoista
  2. Teille olisi tunnustus: http://tuunanen.blogspot.fi/2013/12/mutsi-opetti-et-onni-lahtee-ainoastaan.html

    Ja Sabille pikaista paranemista, nivelrikon hoidossa meillä on kaiken hieronnan ja muun ohella todettu parhaimmaksi Nutrolin nivelmoniteho, suosittelen! :)

    VastaaPoista
  3. Sabi on omasta mielestään elämänsä tikissä :D Nyt kun lumetkin tuli niin koitetaan hyödyntää umpihankikävelyä. Ja pitääkin kokeilla tuota Nutrolinia!

    VastaaPoista