lauantai 28. syyskuuta 2013

T niin kuin toko

Treenimäärät ei ole olleet lähelläkään sitä, mitä ne on parhaimmillaan olleet, mutta toisaalta taas ollaan miusta ehkä viime aikoina saatu ihan hyviä treenejä aikaiseksi. Niissä on ollut oikeasti ajatusta, mikä on tärkeää. Treenien vähyys johtuu puhtaasti siitä, että ollaan treenattu paljon metsälajeja vielä kun siihen on mahdollisuus. Siitä en ole yhtään pahoillani, niin sen pitää ollakin. Pakko on vähän porrastaa treenattavia lajeja, kun niitä on paljon. Kokeissa ei olla nyt käyty, vaan niissä piirinmestaruuksissa pyörähdettiin. Tänäänkään ei päästy seuranmestiksiin (kyllä ärsytti, olisin oiekasti halunnut mennä!), mutta en minä kipeää koiraa kehään vie. Ei mitään dramaattista, mutta Riinalla vatsa sekaisin jostain syystä. Nyt on kuitenkin syksylle/alkutalvelle kokeita katsottu ja jo varattukin, ja miusta tuntuu ihan hyvältä lähteä kisaamaan. Kesällä ei tuntunut, joten jotain kehitystä on selkeästi tapahtunut.

Paikkaistumisen olen nyt oikeasti ottanut työn alle. Se onkin parantunut huimasti samalla menetelmällä kuin paikkamakuu aikoinaan: lenkin ohessa treenaten. Vaihtelevia aikoja, ylipitkiä aikoja. Alkuun pidin hyvää virettä yllä aktivoimalla Riinaa heiluttelemalla palloa, nyt en ole sitä juurikaan enää tehnyt. Viime aikoina pysynyt hyvin, ihan yksittäisiä kertoja mennyt maahan (muistan yhden kerran). Paikkamakuuta tehty lähinnä metsässä jälkikoetta/metsäkokeitta ylipäänsä ajatellen.

Seuraamisessa asenne on edelleen ollut teemana, tekniikkaa ei ole hinkutettu. Eikä siinä kamalan suuria virheitä olekaan, pientä poikitusta innostuksen myötä. Ääntelyyn olen nyt hienovaraisesti yrittänyt puuttua, kuitenkaan koiraa turhaan latistamatta. Se on tullut vireen kylkiäisenä mukaan lähinnä askelsiirtymiin. Jääviä ei tuhottomasti ole tehty, sellaista ylläpitotreeniä lähinnä. Zetan seuruutusta joitain kertoja, jotta saataisiin se napakammaksi.

Riinan ruutuihin olen ollut nyt aika tyytyväinen. Niitä on jonkin verran tehty ihan palkkanakin. Pääasiassa ainakin ekalla kerralla mennyt hyvin taakse ja parissa viime treenissä jopa jäänyt tolpilleen! Hyvä. Merkit parantuneet, niihin vauhtitreeniä ja läheltä paikan korjausta. Ohjatussa olen yrittänyt saada palautusta vauhdikkaammaksi, joko kehumalla palautuksen aikana tai vapauttamalla kiinni leluun.

Luoksetuloa ollaan työstetty aika paljon. Vauhti on hyvä siirtymissä ja maahanmenot tosi napakoita, seisomiset toimii välillä paremmin, välillä huonommin. Ollaan tehty niin, että pallot törpöillä ja vapautan vaihtelevasti eri pallolle. Nyt ajattelin kuitenkin myös ruveta tekemään lenkin ohessa sitä, että olen heittävinäni pallon ja sitten pysäytän Riinan, kun se juoksee minusta pois päin. Silloin kuuntelee hyvin. Kylliäisen Katilta sain silloin sen vartaloapuneuvon, mutta mieluummin haluaisin saada Riinan tajuamaan käskyn itse.

Metallikapulan osakkeita ollaan parannettu tolppaa kiertämällä. Vähän sillä tavalla agimaisesti ohjaten menee aika hyvin! Hypyn kanssa myös yllättävän hyvin. Pelkkänä metallinoutona aika huonosti taas vaihteeksi. Tunnarissa se iänikuinen palautus. Vaihtelevia palautuksia, pitkää matkaa. Näistä ei ehkä ikinä päästä eroon, mutta ei se haittaa, tätä on ihan kiva treenata :D Kaukoja peruutellen, koska ne taas yhdessä vaiheessa hajosi. Nyt toimineet tosi kivasti, mutta ei olla koemaisella aloituksella tehtykään.

Noudoissa ylipäänsä tein sellaisen ratkaisun eräs kaunis päivä, kun kyllästyin Riinan äyväämiseen kun se siirtyy edestä sivulle, että tästä lähtien se saakin sitten tulla suoraan sivulle. Ei sitten tarvitse valittaa ja huutaa, kummankaan meistä ;) Totesin, että ne pistevähennykset, mitä tuosta peko-puolella lähtee on niin häviävän pienet, että miun mielenrauha on arvokkaampi. Olisin toki voinut käyttää loputtomasti aikaa ääntelyn poistamiseen, muttei tuntunut mielekkäältä. Kiva sitä paitsi treenata välillä jotain uutta. ja onhan Riina lenkeillä frisbeetä palautellut miun sivulle, eli sinänsä osaa kyllä homman. Toivotaan että tämä muutos pelastaa meidän tunnaripalautuksenkin, jospa sitä ei ahdistaisi se enää?

Ullan kanssa ollaan nyt pari viime viikkoa tehty temppuratatreenejä, kivaa on ollut! Vähän rikottu kaavaa ja samalla saatu suorituksiin pituutta ja kestävyyttä, eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tekee ihan hyvää tollasille bordercollieille välillä käyttää oikein kunnolla aivojaan ;) Totesinpa viime treeneissä, ettei koirani osaa hyppy-käskyä. Tarjosi ruutua :D No jaa, väliäkö tuolla.

Sen verran talven tokoilusuunnitelmista, että ollaan Suvin kanssa harkittu Imatralla käymistä. Niillä olisi halli, jossa saa tehdä muutakin kuin agia. Joten kohta ehkä lähtee jäsenmaksu Imatran kennelkerholle. Eihän sinne joka päivä viitsi ajaa, mutta jos edes kerran viikossa, niin olisi jo ihan kiva.

Me teimme sen! Neljä koiraa, yksi onnistunut ryhmäkuva.

On ne älykkäitä. Ei miulla muuta.

Kiva kaverikuva.

Tähän loppuu tokoteema ja alkaa Sabin oma osio :D Sabi on ollut pirteä könkkäkoipi, innokkaana mukana auton takakontissa. Ja koska se on miun ajokortin saamisen jälkeen kulkenut mukana lähes kaikkialla, on se myös päässyt treenaamaan useammin. Tokokentällä se on ollut liikuttavan iloinen ja jos sille joku ukko on joskus jonnekin piilotettu niin varmasti tietää olleensa Sabille maalimiehenä, ollaan ehkä kuuroutettu puolet Lappeenrannan hakuharrastajista ;) Sabin äänihän on jotain erinomaisen omalaatuista, legendaarista ja... noh... järkyttävää. Tämän tietysti kaikki meidän tutut tietääkin :D

No sehän on Sabi <3

5 kommenttia:

  1. Jos ei tietäisi ,että Sabi on autossa voisi luulla ,että siellä sikaa tapetaan:) No joo....on se järkyttävä ääni!!!!

    VastaaPoista
  2. Ihanat bortsut tokavikassa kuvassa!!

    Ja Sabi on varmaan onnellinen, kun on saanut treenata tärkeänä :)

    VastaaPoista
  3. Sabi kiittää, kumartaa ja on ylpeä äänestään :D

    Ja joo, yksi kuva älykkäistä bordercollieista jopa näytti älykkäältä!

    VastaaPoista