tiistai 23. huhtikuuta 2013

Hieman jäljessä



Viime keskiviikkoilta meni Vapepan taajamaetsintäharjoituksessa, joten oman jengin tokoilut jatkuivat sitä ennen. Etsintäharjoitus oli sinänsä ihan mielenkiintoinen, mutta koiran kanssa etsittäessä melkein liian helppo ;) Tara hoiti homman! Olin varustautunut rämpimään siellä pidempäänkin. Tokoilut sujuivat jouhevammin kuin tiistaina, häiriöt eivät tällä kertaa häirinneet. Riina on kyllä oikeasti siitä mukava, ettei sille tarvitse samasta asiasta montaa kertaa sanoa.

Aloitettiin paikallaoloilla mukavasti sateen ropistessa. Putkeen sekä istuminen että makuu, hyvin meni. Haistelu vähäistä, mutta silti havaittavissa. Silloin käyttää nenän maassa kun mie poistun sivulta ja sen lisäksi ehkä kerran makuun aikana. Seuraamista tehtiin keskiviikkonakin, palkkailin aina silloin tällöin. Vähän Riinaa ällötti kontaktin pitäminen kun satoi silmään, mutta urheasti se ainakin yritti.

Ohjattu meni muuten mukavasti, mutta merkki voisi aina olla nopeampi ja kapula palautui eteen vähän vinoon. Mitähän tunnarissa, en kyllä muista. En ole ihan varma tekikö vielä tässä treenissä sen, että pudotti kerran oman ennen kuin palautti sen. Sitä ollaan ainakin viime aikoina työstetty pois. Kaukoissa vaati ehkä yhteen vaihtoon kaksoiskäskyn ja s -> i vaihdossa etenee pitkällä matkalla, ei siitä mihinkään pääse.

Vanhoja hyviä kuvia silmäniloksi

Torstaina lähdettiin Ellan ja Elvin kanssa tsekkaamaan Mattilan maastot talven jäljiltä. Aloitettiin tokoilemalla kentällä, jatkettiin pienillä viestipätkillä ja lopuksi lenkkeiltiin. Riina jauhoi ohjatun palautusta. Oikea selkeästi vaikeampi tuoda suoraan eteen, vasen toimi hekpommin vähemmillä avuilla. Aloitin näyttämällä käsimerkin ja antamalla ylimääräisen suullisen käskyn, siitä sitten hiljalleen jätin käsimerkin pois. Kaukoja tehtiin pitkästä matkasta, ihan vaan sitä että nousee/ottaa nyt minkä asennon vaan yhdellä käskyllä. M -> i on ehkä kriittisin, siinä välillä jumittaa maahan. Luoksaria suorana vaan, yksi eteen ja yksi vauhdista vapauttaen. Saa nähdä pysähtyykö kokeessa ollenkaan, en ole stopeista nyt paljon stressannut. Metallia myös, ja löydettiin uusi, mukava ongelma. Kapulalle varastaminen. Eipä ole tätä ongelmaa vielä ollutkaan, ilmankos olikin sen aika... Tunnarissa sitä vaan, että omaa ei pudoteta missään vaiheessa. Pitkällä matkalla toimi hyvin, vaihtelevista palautusmatkoista palkkasin.

Viestiä päästiin vihdoin tekemään kunnon metsään, ei tarvinnut mennä polkuja pitkin. Matkat lyhyitä, positiivista oli hurja into Ellan luokse menemiseen. Innokkaammin se sinne meni kuin miun luokse tuli :D Palkkausmetodit tuottaa tulosta! Vähän oli pätkittäinen harjoitus, piti tehdä kahteen eri suuntaan ja aina meinattiin törmätä johonkin sotilashiippareihin.

Illalla suunnistuskauden avaus Leenan ja Suvin kanssa (kyllä, meidän joukkue on sitten huippuiskussa Salpaus-rogainingissa!) jäähallin maastoissa. Siitä huono, että olisin nimenomaan tarvinnut metsässä suunnistamisharjoitusta, mutta ymmärrän toki olosuhteiden asettamat rajoitteet maastolle. Eipä hirveästi porukkaa ollut: joko ne ei ole vielä hereillä suunnistuksen suhteen tai ne ei pidä kaupunkisuunnistuksesta tai sitten sade säikäytti. Reippaan tunnin rastien etsinnän jälkeen tein vielä Riinalle ensimmäisen sulan maan esineruudun. Kolme esinettä, mutta olin päättänyt että kaksi hyvää riittää. Ensimmäisen löysi aika äkkiä, kehuin palautuksessa. Toiseen meni hieman kauemmin, mutta palautti tosi hienosti ja varmasti eteen asti, en auttanut palautuksessa. Toi vieläpä kenkälusikan, vaikka pehmeäkin esine olisi ollut tarjolla. Palautukseen vielä hieman lisää vauhtia, niin en löydä enää huomauttamista (:

Esineruutuharjoittelua viime syksyltä


Perjantaina vuorossa toiseksi viimeinen agihallin tokovuoro. Riina teki koemaista. Aloitettiin paikallaoloilla Oskun vieressä. Tämäkin piti tehdä koemaisena, mutta unohdin ja palkkailin. Toisaalta, ei kai se koskaan huono asia ole palkata hyvästä suorituksesta. Ei tehty täysiä aikoja, vähempikin riitti, aina ei tarvitse tehdä niin pitkää. Jaoin liikkeet kahteen osioon, mutta en niin kuin ne on normikokeessa. Palkka ei sitten myöskään lopulta tullut kokonaisen liikkeen jälkeen.

Aloitettiin kuitenkin perinteisesti seuraamisella. Ajattelin, että ongelmana saattaisi olla matala vire, mutta mitä vielä! Liian korkea se oli, mikä näkyi ääntelynä. Eikä asiaa ainakaan helpottanut juoksuosuudella aloittaminen. Ihan hyvä Suvi että päätit välillä aloittaa seuruun vähän eri tavalla, ei ollut siun vika että koiralla keitti yli :D Kehuin sitten hiljaisuudesta ja tässä liikkeessä itse asiassa palkkailin myös liikkeen aikana, muissa en. Jatkettiin hyppynoudolla, jossa ainakin pientä varastamisyritystä oli havaittavissa (Riinan pylly hilautuu pikkuhiljaa ylemmäs ja ylemmäs). Muuten hyvä. Kaukoissa taisi tehdä kaikki asennot ja ehkä jopa yksillä käskyillä, mutta edelleen nopeammat saisivat vaihdot olla. Ensimmäinen setti päättyi zetaan, jossa palkkasin toisesta asennosta (istuminen). Meni kai ok, seuraamaan lähdöt ainakin hyviä. Asentojen erottelua ei varmaan koskaan voi tehdä riittävästi.

Toinen setti alkoi tunnarilla. Voi että oli hieno! Meni hyvää vauhtia kapuloille, nosti melkein heti oman, lähit heti palauttaamaan ja tuli hyvällä vauhdilla eteen asti. Pa:n kyllä ennakoi. Ruudussa oli vaikeuksia kohdentaa merkkiin, liikaa ilmeisesti häiriötä (hyppy ihan vieressä yms.). Odotin sitten reilusti että löysi merkin, taisin vähän vihjatakin. Ruutuun hyvin, ei peruuttanut, mutta taaemmaskin olisi voinut mennä. Loppuseuruu sujuu. Ohjatussa palautti jopa aika suoraan asentoon ja muutenkin oli hyvä! Luoksetulossa palkkasin alkupa:n kontaktista ja sitten suora luoksari vauhdista vapauttaen.

Yleisinä huomautuksina sellaiset, että loppupa:n ennakoi lähes jokaisessa liikkeessä ja joidenkin liikkeiden väleissä yritti ölistä. Itseäni kehun siitä, että liikkeiden väliset koepalkkaukset olivat johdonmukaiset ja toimivat. Vire oli Riinalla hyvä, teki innolla ja halukkaasti. Ristimme niin sormet kuin varpaatkin, ettei mölyä kokeessa :D Ääntely saattoi johtua siitä, että olin koko päivän ollut koulussa ja töissä, enkä tiedä kuinka hyvin ulkoilutuspalvelu oli pelannut.

 
Loppupiristys (:



3 kommenttia:

  1. Kuullostaa kivalta! Viimeisessä kuvassa ei taida kaverilla olla kaikki muumit laaksossa:))Onnea vaan haku kokeeseen!!!!

    VastaaPoista
  2. ONNEA! Super Riinalle ja tietysti vähän Neallekkin hienosta pimeän osuudesta haussa/etsinnässä! Se vaan on niin HYVÄ koira ,ei mahda mitään:))!!!!Ainut koira ,joka läpäisi kokeen! Jee...eikä ohjaajakaan eksynyt karhun pesään.:)T: Kasvattaja ja Salama

    VastaaPoista
  3. Juu sillä ei yleisestikään ole yhtään mitkään muumit laaksossa. Mutta hauska se on kun mikä ;) Kiitos onnitteluista, miekin olen ihan onnellinen ettei karhuja löytynyt!

    VastaaPoista