perjantai 15. maaliskuuta 2013

Että on ainakin treenattu

Tietysti helpottaisin omaa elämääni suuresti, jos useammin kuin kerran viikossa kävisin tänne kirjaamassa treenatut asiat, niin ei tarvitsisi mahduttaa n. 10 treenikertaa yhteen kirjoitukseen. Mutta ihminen on laiska ja joutuu sitten kärsimään siitä, ihan oikein.

Sitten viime kirjoittelun ollaan ehditty aloittaa uusi lajikin, nimittäin viesti. Saa nyt nähdä miten etenee, mutta olisihan se ihan hauska tässäkin lajissa päässä jossain vaiheessa kisaamaan asti. Kaksi kertaa ollaan nyt keretty treenata ja uskaltaisin väittää, että Riinalla ainakin jonkin sortin idea suorituksesta on. Toki jos tehtiin hieman pitempää matkaa niin saattoi usko loppua kesken, mutta sitten hieman helpotettiin, muut koirat näyttivät mallia, kannustettiin kehuin ja homma luisti jälleen. Jo toisella kerralla huomasi kiihtyneen juoksuvauhdin, kun koira vähän jo tiesi mitä on tekemässä. Parhaimmillaan päästiin sinne 250 m, mikä on miusta jo aika paljon näin vähällä treenaamisella. Ella siis toimii meidän toisena ohjaajana ja hyvin nuo on tainneet Riinan kanssa tulla juttuun siellä ketjun toisessa päässä (:

Tokoa on tahkottu oikeastaan päivittäin, ehkä 1-2 vapaapäivää viikossa, yleisimmin yksi. Ideana on nyt ollut tehdä joka toinen päivä koemaista ja joka toinen päivä hioa liikkeiden osia. Koemaisissa treeneissä vire on ollut kerta kerralta parempi ja viimeisimmässä otoksessa olin erityisen tyytyväinen siisteihin liikkeiden väleihin. Kaikenlaiseen nuuskimishäröilyyn suorituksen aikana puututaan heti ja huomauttaminen toimii mielestäni hyvin.

Listaan nyt tähän tärkeimpiä huomioita eri liikkeiden kannalta:

Ruutu
Peruuttaminen saatu aika kivasti pois ihan vain vaatimalla oikeita suorituksia. Tämä siksi, koska Riina kyllä tietää, mitä pitää tehdä. Nyt enää korkeintaan joskus menee hieman kylki edellä ruutuun, että sellaisen porsaanreiän se on tuosta miun kriteeristä löytänyt :D

Seuraaminen
Olen yrittänyt mustavalkoistaa toimintaani. Vuorotellen tehty namilla ja ilman, mutta aina huomautus, jos kontakti putoaa. Ei kyllä ole älyttömiä määriä putoillut, siitä pisteet Riinalle. Silti edelleen hieman tuulella käyvää toimintaa: joskus yrittää luistella tilanteesta, käyttää nenää maassa yms., joskus taas liike sujuu just eikä melkein. Vahvistettu myös hiljaista työskentelyä: välillä ei mitään ongelmaa, välillä ei suu meinaa pysyä kiinni millään. Tänään ehkä eka treeni, jossa sain oikeasti sen hiljenemään, vaikka alussa äänteli. Pientä hyssyttelyä ja palkkaa vain hiljaisuudesta. En tätä vielä minään ylitsepääsemättömänä ongelmana pidä, mutta katsotaan sitten jatkossa...

Metalli
Myös koemaiset suoritukset parantuneet, olen yrittänyt sen niissä välillä yllättää esim. vapauttamalla kesken liikkeen. Metallin kantoharjoitukset kivoja: hypäten, merkille mennen, putken läpi, kerrankin olen käyttänyt mielikuvitusta!

Jatkuu osassa 2, nyt väsyttää. Pari kivaa kuvaa loppuun:




2 kommenttia:

  1. Tosi ihana kuva tuo, missä on molemmat koirat! Ihan upea.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Luvattoman laiskasti olen kameraa tänä talvena mukana kuljettanut ja sitten
    kun sen viimein jaksoin mukaan raahata niin tuntui kovin väkinäiseltä vääntämiseltä.
    Tuonkin kuvan on ottanut iskä :D

    VastaaPoista