tiistai 15. tammikuuta 2013

Hiljalleen palataan normaaliin

Riinan selkä alkaa näyttää pikkuhiljaa kohtuuhyvältä, mutta maanantaiagit jätettiin vielä väliin, en halua että se heti revähtää uudestaan. Viikko sitten tiistaina käytiin siis fyssarilla ja pientä jumia oli, mm. tokoperäistä. Onneksi ei mitään suurempaa - menoa rauhoittamalla, manttelin jatkuvalla käytöllä ja jokailtaisella venyttelyllä on lähtenyt parantumaan.

Tokoa ollaan otettu, muutama päivä sitten pääasiassa sisätiloissa, nyt jo ulkonakin. Eilen sisällä kaukojen ekaa istumista, joka on ollut nyt aika hyvä, voi/evl-kaukoja, joissa s -> i-vaihto on oikeastaan ainut missä joskus vähän liikkuu , metallin nostoa + eteentuontia, joka on nyt mukavalla mallilla, välillä kehuen, välillä ilman, oikealla seuruuta tasapainoittamaan tilannetta, parit pa:t, pm ja i/s/m. Mukava fiilis, on tehnyt miulle ihan hyvää opetella tekemään jotain sisälläkin, yleensä kun hirveästi välttelen sitä. Jotenkin tuntuu että on hankalaa, tila ei riitä yms., vaikka oikeasti on omasta asennoitumisesta kiinni.

Tänään tokoa jäällä, tehtiin ruutu, ohjattu ja zeta. Zeta tällä kertaa valopilkku, hyvin teki asennot (vähän vaan vinot) ja seuruu oli nättiä (ei olla nyt pariin päivään tehty, koska se on osaltaan voinut olla jumituksen syynä, mutta sitä ennen ollaan tätä kyllä työstetty ihan tosissaan). Ruutu oli aika hyvä, mitään huippuräväkkiä jarrutuksia/kiihdytyksiä en vaatinut, kuitenkin sen verran liukasta. Kerran koko liikkeenä, välillä pallo ruudussa, välillä ei. Ohjatussa meidän hyvät häiriöt (Taija, Sissi ja Sabi) hoiti hommansa ja Riina ensin koitti mennä hengailemaan niiden kanssa. Sitten kuitenkin sujui, pientä muistuttelua että mie olin se, jota piti kuunnella. Ensin vasen, sitten oikea, ensin loppuun asti, sitten vauhdista kiinni leluun.

Sunnuntaina peko-tottisvuoron korkkaus Riinan kanssa. Erityisesti jäi mieleen hyvät, nuuskimattomat paikkamakuut ja tappohypytön nouto. Kapula vaan riittävän kauas ja pitkittäisasentoon. Enää ongelmana se, miten saan sen heitettyä pitkittäisasentoon... ;) No joo, toivotaan että hyppimättömyys yleistyy kaikenlaisiin noutotilanteisiin. Kaukojen istumaannousut naksutellen oli myös sunnuntaina hyviä. Tunnarin palautuksissa, joita tehtiin erikseen yhdellä kapulalla, vähän takapakkia. Hieman epävarma + pureskeli. Henkilöryhmää hyödynnettiin kun sellainen kerrankin oli, mutta seuruu tehtiin oikealla puolella.

Pikahakuharjoitukset x 2 Leenan kanssa sunnuntaina ja tänään, vähän muistuteltu hommaa mieliin. Suurella innolla, ääni käheänä, siinä treenit tiivistettynä. Pitää kattoa ettei mistään ihme ääntelyistä palkkaa, kunnon haukku sen on oltava. Riinan saikun aikana Sabi oli muuten maailman onnellisin koira päästessään hakutreeneihin. Ihan hauska tapaus, siellä se hörvelsi menemään (:

Agilitya kerettiin kerran käydä ottamassa fyssarivisiitin jälkeen, ja luultavasti vähän turhan aikaisin. Ei kyllä mitään kovin rasittavaa tehty: keppejä, puomilla kontaktia niin, että Riina joutuu sen vähän itsenäisemmin hoitamaan ja lyhyttä radanpätkää. Parempi kuitenkin nyt taukoilla kunnolla kuin jumittaa se selkä heti uudelleen. Tästä syystä (ja ehkä vähän muustakin) olen edelliset kaksi maanantaista agilitytreeniä ohjannut Sissiä. Voisin kirjoittaa kokonaisen päivityksen tollerin ja bortsun eroista, molemmilla hyvät ja huonot puolensa, mutta vaikka Sissi kuinka on hyvä ja hauska ohjattava, se ei ole minun Riina. Mutta mukavaa vaihtelua kuitenkin ja ehditäänhän myö varmasti Riinan kanssa vielä muutamat agilityt tulevaisuudessa yhdessä säntäillä (:

Viime päivät on olleet oikein teholenkkeilyn aikaa: lauantaina Ellan ja Elvin kanssa Tyysterniemestä meille + "vähän" ekstraa, sunnuntaina käveltiin ihan ominemme Huhtiniemeen ja eilen seikkailtiin Taijan ja Sissin kanssa Taipalsaarella. Kaikki jäätä myöten, totta kai. Tänään oli ansaitusti hieman hillitymmän lenkin vuoro, tai lähinnä omistajien osalta, koirathan juoksi frisbeen perässä.



Kevättä kohden mentäessä alkaa kalenteri täyttyä, huhtikuulle näillä näkymin tiedossa rauniokoulutusta ja koska se omakin kouluttautuminen on kai joskus aloitettava, niin Vapepan peruskurssille helmikuussa.

Ai juu, ja taistelussa Nea vs. blogger tilanne on 2-0. Sainpas nimittäin lisättyä kuvia, vaikka blogger väitti, että tallennustila on täynnä ja otsikon alla olevan kuvankin sain inhimillisiin mittoihin (:

1 kommentti:

  1. Mie voitin kanssa blogin kanssa taistelun, kuvia tulee vaikka mitä koettaa väittää :D

    Ja saat yhden kelpienkin vammaisagilityyn ohjattavaksi, aina kun tekee mieli ;D

    VastaaPoista