sunnuntai 5. elokuuta 2012

Tokokoe Haukkulaakso 5.8.

Tänään vietettiin oikein onnistunut päivä Haukkiksessa, sääkin suosi, ainakin kun älysin käyttää koiran välillä uimassa (: Tuomarina Riikka Pulliainen.

Oman vuoron odottelu sujui leppoisissa merkeissä, Riina oli rauhallinen mutta silti valmiina hommiin.

Liikkeet ja lyhyet selostukset:

Luoksepäästävyys: 10 Normikamaa, istui nätisti sivulla

Paikkamakuu: 9 Tämä oli päivän huippuhetki, tosi rauhallinen ja varma makuu, ei edes häiriintynyt siitä että kaksi koiraa lähti rivistä. Piste lähti loppuperusasentoon vaaditusta kaksoiskäskystä. Vähän epävarma oli maahanmeno, mutta meni kuitenkin ekalla.

Seuraaminen hihnassa: 8,5 Paikoittain normaalia, hyvää Riinan seuraamista, mutta vähän turhan paljon haahuilua ja keskittymisen herpaantumista mahtui mukaan. Otti kuitenkin perusasennon keskellä seuruuta, mikä on edellisissä kokeissa tuottanut ongelmia. Tuomari sanoikin, että näki ettei olla tehty pitempää seuruukaaviota. Voihan tuossa väittämässä totuus piileä, riittävästi ei olla pitkää pätkää treenattu.

Seuraaminen taluttimetta: 8 Aika samanlaista, mutta nyt jäi sitten se perusasento ottamatta. Ja tähän parannettiin täyskäännöstä, joka muistutti enemmän u-käännöstä tossa edellisessä seuruussa. En tiedä mikä siinä on, Riina osaa kyllä käyttää takapäätään ja tehdä nätin käännöksen, mutta nyt taisi ainakin se olla ongelmana että haahuiluvaihde oli just täyskäännöksen aikaan päällä.

Liikkeestä maahanmeno: 10 Itse pienellä vilkaisulla varmistin että meni maahan. Mutta kai se sitten aika kivasti meni (:

Luoksetulo: 10 Tuli hyvällä vauhdilla, mutta kuitenkin tajusi hidastaa ja vältti törmäämisen. Ehkä aavistuksen vino asento edessä? Hyvä vaihto sivulle.

Liikkeestä seisominen: 9,5 Hieman napakampi olisi pysähtyminen saanut olla. Nätisti otti loppuperusasennon.

Estehyppy: 10 Riinan satavarma bravuuri (arvatkaa vaan minkä se sitten varmaan seuraavassa kokeessa nollaa...)

Kokonaisvaikutus: 10 Kehui kehittymistämme, käytiin nimittäin sillon se eka koe Riikan arvioitavana. Hyvin olen kuulemma saanut koiran tekemään töitä kanssani (:

Kokonaispisteet 185, KP ja voitettiin alokasluokka, nyt vaan sitä viimestä ykköstä metsästämään!

2 kommenttia:

  1. UPEETA! HIENOA!!! Onnea myös siskolta ja kasvattajalta luokkavoitosta ja ykkösestä:) Ja toki upeasta PAIKKAMAKUUSTA!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! Toivottavasti sitten Kouvolassakin toimii paikkamakuu yhtä hyvin (:

    VastaaPoista