perjantai 24. helmikuuta 2012

Jäällä lenkkeilyä sun muuta

Pari viime viikkoa ollaan tosiaan onnekkaasti saatu viettää jäällä tarpoen, eikä muuten paljon muualla olla sitten lenkkeiltykään. Pitäähän tästä nyt ottaa kaikki irti, turha se on sitten toukokuussa valittaa ettei riittävästi tullut käytyä. Mukavasti ollaan useimmiten törmätty koirakavereihinkin, niin on Riina saanut painaa menemään oikein sydämensä kyllyydestä. Sabihan on nykyisin sen verran epäsosiaalinen tapauss että se ei suuremmin muista koirista välitä, silloin tällöin muistuttaa että pysykäähän kauempana, ei tartte lähennellä (: Mutta selkeesti kuitenkin tykkää olla mukana menossa.


Jäällä ollaan myös muutaman kerran käyty koittamassa meidän uutta "harrastusta" hiihtämistä. Toistaiseksi koirat vielä juoksee vapaana, mutta kesän aikana pitää opettaa Riina kulkemaan sellasessa valjashässäkässä, jotta saisi sen ens talvena jo valjastettua vetoavuksi ((:

Koirat kävi tossa vähän aikaa sitten kyläilemässä, Riina Ullalla ja Sabi Taijalla. Molemmat oli viihtyneet melkein huolestuttavan hyvin, liekö ne olis kotiin halunneet tullakaan? ((: Noh, vuoroin vieraissa, Sissi tulee meille kaveriksi sunnuntain ajaksi.


Riinalla on iskenyt jonkinlainen murrosikä päälle, muuten elo sujuu varsin jouhevasti, mutta treeneissä saa vääntää totuttua enemmän että asia menee perille. Tässä ei nyt vaan auta periksi antaa, sitkeesti kohti uusia pettymyksiä. Voi kyllä osittain johtua juoksuista, joiden arvelen kohta puoleen alkavan. Ja saisivat alkaakin, jotta sitten keväämmällä voisi vaikka vilkuilla koekalenteria toko- ja bh-kokeiden osalta. Meidän paikkamakuu on alkanut muuten vihdoin viimein toimia, ilmeisesti siitä pään laittamisen maahan opettamisesta ainakin jotain apua oli. Nouto tuottaa lievää tuskaa niin ohjaajalle kuin koirallekin, mutta eteenmeno on edistynyt. Ilmeisesti meillä on nyt menossa itsenäisen työskentelyn kausi ja kaikki toiminta mikä on vähänkään "vapaampaa" näyttää Riinaa miellyttävän. Sabi aina hummailee meidän treenien sivussa jotain pientä, mutta täytyy myöntää ettei se ole varmaan ikinä toiminut tokossa näin hyvin ((:

3 kommenttia:

  1. Äsken en tätä päivitystä huomannutkaan. Tosi kiva lukea täältä näitä siun juttujas ja kattoa kuvia (ja kun se omakin koira vilahtaa välillä).

    Miekin muuten ostin tänään vihkon, johon aletaan Sissin kanssa harjotteita pistämään ylös. Sattu alennuksessa olemaan Duudsonien PÄÄLLIKKÖ-vihko. Katotaan sitten tässä ajan mittaan, kumpaa se tarkottaa :D

    VastaaPoista
  2. Nonni, hieno juttu ((: Onhan se välillä vähän ärsyttävää, että ekana pitäis jaksaa koira treenata ja sitten vielä kirjottaa (huh!), mut kyllä siitä oikeesti on apua niitten harjotuksien suunnittelemisessa. Ja joo olis varmaan kiva lukea tätä blogia jos saisin aikaseks vähän useemmin kirjottaa, päivitystahti on tässä ajan myötä vähän harventunut... Lupaan ryhdistäytyä ((:

    VastaaPoista
  3. Kas,kas?? Täällähän on tekstiä:)? Luulin jo ,että siun kirjotus taito on hukassa? Kyllä tuo Riina ihan kivasti tekee tokoa....olen nähnyt. Pientä mörköilyä ja sillilua saattaa olla ilmassa ehkä...???:D Kyllä se siitä raiteilleen pääsee!

    VastaaPoista