tiistai 24. tammikuuta 2012

Lumileikkejä





Nyt alkaa lunta olla jo miunkin makuun ihan sopivasti, tosin en pane pahakseni vaikka lisääkin tulisi ((: Nyt kun on ollut vähän valosampaa, oon jopa kehannut ottaa kameran muutaman kerran lenkille mukaan. Nää kuvat on viime viikolta, kun Riina treffasi Tatu-corgin. Tänään käytiin Taijan ja Sissi-tollerin kanssa lenkkeilemässä, mutta siitä kuvia myöhemmin.

Treenaamistakaan ei olla unohdettu, päinvastoin, ahkerasti ollaan melkeinpä joka päivä tokoiltu. Nyt kun ollaan sillä Ullan vetämällä nuorisojaoksen kurssilla, on tullut hiottua ihan perusasioita, eniten istumista, seisomista ja maahanmenoa. Tänään totesin että miun on nyt vaan tajuttava että Riinalle maahanmeno on noista ehkä se vaikein. Tää on jotenkin käsittämätön ajatus, koska maahanmeno on Sabilla ollut aina se satavarma juttu. Mutta ei tässä mitään, sitä maahanmenoa vaan työstetään jatkossakin. Miun pitää vaan koittaa olla paineistamatta sitä millään tavalla, niin hyvin sujuu. Ne jokaviikkoset sunnuntaiset treenit siellä agihallilla on ollu vähän sellanen stressipiikki varmaan niin koiralle kuin ohjaajallekin, mutta kehitystä on jo näkyvissä ((: Siellä on vaan niin paljon koiria ja melua, mutta varmasti se just tekee erittäin hyvää.

Hakuakaan ei olla unohdettu, mutta metsä vaihdettiin jäähallin lumikasoihin. Ja ihan hyvä siellä oli treenata, olipahan vähän haastetta koirillekin, ja häiriöitä vaikka muille jakaa.

3 kommenttia:

  1. Moi. On siis tullut emäänsä! Milallekin nuorena oli ,just tuo mnaahanmeno kaikista vaikein liike!Tuo halli harjotus on tarkotuskin olla siulle stressaavaa:) Tuleepa harjoteltua kuin olisi kisassa .Miusta Riina ei enään stressannut yhtä paljon ,kun eka kerralla ja tekipä vaan ihan hienoja suorituksiakin...Kyllä työ olette kehittyviä nuoria kumpikin ;D Huom!!! Ei karannut käsistä yhtäänkertaa,muitten koirien luo!!!

    VastaaPoista
  2. Joo, miustakin selkeesti keskitty paremmin nyt viime kerralla. Ja vielähän niitä on kaheksan kertaa jälellä niin ehtii kehittyä vielä vaikka kuinka paljon lisää ((:

    VastaaPoista