maanantai 3. lokakuuta 2011

Hakua ja tokoa

Viime torstaina vaihdettiin rauniot hakuun, siirryttiin Ullalle metsään harjottelemaan. Ideana tässä ekassa treenissä oli saada koirat irtoamaan, tuo raunioalue kun on kuitenkin rajoitettu, eikä koiran niin kauhean kauas tarvitse omistajasta lähteä. Riinalla ei tässä ongelmaa, se vähät välitti missä mie olin kun se oli niin innoissaan koko hommasta ((: Miulla meinasi loppua käsistä voimat kesken sitä pidellessä, mikä on oikeesti aika säälittävää kun se kuitenkin on vaan bortsu... (: Mutta joo, ukot löytyi, kaksi ukkoa, mutta yksi kerrallaan. Toisella ukolla irtosi haukutkin vaikkei edes sitä vaadittu, Riina oli nopea. Paremmin leikkii metsässä kun raunioilla, varmaan rentouttavampi ja muutenkin helpompi maasto leikkiä? Ensi torstaina uudestaan, olisi kiva kokeilla vaikkapa sitä esineruutuakin, kun ei olla sitä koskaan tehty.

Ullan ja Sannan kanssa ollaan nyt kerran viikkoon käyty tokoilemassa, viimeeksi katsastusaseman viereisellä futiskentällä. Mukavat treenit, mukava seura (:

Eilen käytiin sitten Haminassa tokokoulutuksessa, kouluttajana Marko Vuorenmaa. Antoisa päivä oli, paljon saatiin vinkkejä ja uusia ajatuksia. Parhaiten jäi mieleen häiriötreenit, joita myö ei ollakaan älytty tehdä. Riina jaksoi hienosti koko rankan päivän, kiva että päästiin mukaan juoksuista huolimatta. Riina kun kerkesi nekin tossa joutessaan alottaa ((: Vähän se oli koulutuksessa vaisu, varmaan juoksut yhdistettynä vieraaseen tilanteeseen yhdistettynä miun pieneen jännitykseen aiheutti tän. Loppua kohden kuitenkin heräsi (: On se kotonakin ollut vähän erilainen nyt, ei jatkuvasti niin vauhdikas kuin yleensä ((: Onneksi ei kuitenkaan ihan mitään järkyttävää muutosta luonteessa ole havaittavissa.

Toivotetaan Salamalle onnea huomiselle Kouvolan reissulle, toivottavasti kaikki olisi kunnossa! ((:

1 kommentti:

  1. Moi. Kiva kuva blogissa! Laitan viestiä Kouvolan jälkeen. Illalla reenit? mattilan kenttä 18...kun ehdin. Elina tulee myös:)

    VastaaPoista